RAMBO – TAISTELIJA 2 (1985)

Rambo: First Blood Part II/Rambo – krigaren 2
Ohjaaja
George Pan Cosmatos
Henkilöt
Sylvester Stallone, Richard Crenna, Julie Nickson
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
94 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
David Morrellin romaanissaan luomien hahmojen pohjalta

1980-luvun kohutuin toimintaelokuva sai suomalaiset puhumaan ”ramboilusta”. James Cameron laati käsikirjoituksen ensimmäisen version, jonka räiskintäkuvioihin Sylvester Stallone lisäsi poliittisia näkemyksiään. Vietnamin viidakoista sotavankeja pelastava supersissi ei enää näyttäydy olosuhteiden uhrina, mutta USA ei vieläkään välitä tarpeeksi.

***

Taistelijan (1982) lopussa Rambo kysyy tukijaltaan eversti Trautmanilta miksi hän – sotilas, joka vain on tehnyt velvollisuutensa – oikeastaan on palannut maahan, missä sankaruus herättää hämmennystä ja missä ihmiset sylkevät häntä kadulla vasten kasvoja. Tätä jälkikäteisfilosofiaa edelsivät loputtomat hilpeät väkivalta- ja tuhokohtaukset, joissa Rambo näyttäytyi ’’puhtaana taistelukoneena’’. Jatko-osa esittelee toisen puolen Vietnamin perintöä, samalla kun George Pan Cosmatosin ohjaus käyttää hyvin rasvattua taistelukonetta korkeaoktaanisella polttoaineella.

Sotavankeuden teema on tällä kertaa keskeistä juoniaineistoa. Väliäkö sillä, vaikka vankeja ei todellisuudessa olisikaan paitsi psykoloogisena lohtuna amerikkalaisille heidän ainoassa hävityssä sodassaan. Joka tapauksessa syyllinen osoitetaan selvästi: huolimatta ilmeisestä Vietcong- vihasta (ja neuvostoliittolaisten neuvonantajien pintapuolisesta esittelystä) tarinan varsinainen konna on byrokraatti Murdock ja hänen edustamansa välinpitämätön hallituskoneisto.

Kun käy selväksi, että koko operaatio on vain kyynistä diplomaattista silmälumetta, juuri Rambo näyttäytyy epäitsekkään patriotismin todellisena edustajana ja Vietnamin sodan epämukavan perinnön äänitorvena. Trautmanin kysymykseen, mitä hän haluaa, Rambo vastaa kaikkien osattomien veteraanien puolesta: ’’Haluamme, että maamme rakastaisi meitä kuten me rakastamme sitä’’. Rambon itsensä kannalta tämä selvästi on mahdotonta. Hänen maansa on tehnyt hänestä puhtaan taistelukoneen, mikä rauhan aikana merkitsee psykopaattista tappajaa. Omien sanojensa mukaan hän on ’’muuttunut sodaksi’’, minkä vuoksi paluu Vietnamiin näyttää enemmänkin ’’kotiinpaluulta’’. Elokuvan epäilyttävä tapa ihannoida kuoleman teknologiaa ei ole miellyttävää, mutta niin kun näissä jossain määrin hämäristä alasävyistä voi päätellä, Rambon oikeistolainen ideologia saattaa olla melkoisesti kompleksisempaa ja hämmentävämpää kuin on luultukaan.

– Nigel Floydin (Monthly Film Bulletin, July 1985) mukaan