MONSTERIT OY (2001)

Monsters, Inc.
Ohjaaja
Pete Docter
Maa
USA
Tekstitys
puhumme suomea
Ikäraja
K7
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Hirviöt pelottelevat lapsia tuottaakseen sähköä kaupunkiinsa. Kun yksi lapsi pääsee sisään kaupunkiin, alkaa silmät avaava seikkailu. Haasteita animaattoreille asettivat lumimiehen luolaan sijoittuvat lunta, tuulta ja turkin liikkuvia karvoja sisältävät kohtaukset. Pixarin studioilla mahdottomilta vaikuttavia kohtauksia alettiin kutsua nimellä ”Jetin luola”.

***

Monsterit Oy on neljäs Pixarin ja Disneyn tietokoneanimaatio. Sitä edelsivät menestyksekkäät Toy Story- ja Ötökän elämää –elokuvat. Pixarin nousujohdanteiseen uraan sopivasti myös Monsterit Oy oli ilmestyessään hitti. Alusta lähtien Pixarin tavoitteena on ollut kehittää tietokoneanimointia ja tehdä laadukasta tietokoneanimaatiota, jonka kuva on rikasta ja eloisaa. Yhtiön näkyvimpiä hahmoja on sen taiteellinen johtaja John Lasseter, joka ohjasi Pixarin ensimmäiset menestyselokuvat ja siirtyi sittemmin tuotannon johtoon. Alkujaan Lasseter oli Disneyn animaattoreita, joka siirtyi vuonna 1984 George Lucasin yhtiöön tietokone-efekteihin erikoistuneelle osastolle. Kahta vuotta myöhemmin Lucasfilmin erikoisosastosta muodostettiin Pixar. Yritys aloitti 1990-luvun alussa menestyksekkään yhteistyön Disneyn kanssa.

Monsterit Oy:n tarina kiepauttaa päälaelleen lasten ja hirviöiden perinteisen asetelman. Nurinkurisen tarinan möröt pelkäävät lapsia, joiden kauhunkirkaisut ovat Monstropoliksen kaupungin tärkein energianlähde. Tästä syystä Monsterit Oy:n ammattihirviöt lähtevät joka yö pelottelemaan ihmispienokaisia ympäri maailmaa. Mutta postmodernia, median kyllästämää pikkunatiaista on yhä vaikeampaa tavallisen hirviön pelotella ja niinpä mörkölää uhkaa energiapula.

Tarinan ytimessä möröistä tehdään inhimillisiä olentoja – omine hassuine haaveineen, rakkausjuttuineen ja hoopoiluineen. Monstropoliksen pääpelottelija Tarmo Karvanen on nallemainen, pyöreänpehmeä hahmo. Sympaattisen hahmon inhimillisyys, karhumainen turvallisuus ja turkin hämmästyttävä luonnollisuus tekevät Tarmossa halattavan. Karvasen hahmon luomisessa kiteytyy Pixarin elokuvien menestysresepti: ylivertaiseen tietokoneanimaation tekniseen toteutukseen kietoutuu sopivasti perinteisen animaation tarinankerrontaa.

Toinen kerronnan kautta tärkeä hahmo on mörkökaupunkiin livahtava pikkutyttö Buu, jota Tarmo ja koominen sidekick Masi Pallopää auttavat. Pienten katsojien on helppo samaistua Buu-tyttöön, joka odottaa Tarmoa iltaisin halaamaan nukkumaan mennessään. Näin huumorin kyllästämään tarinaan on saatu myös koskettavuutta ja pikkukatsojaakin liikuttavia hetkiä.

Pelkkä hieno tietokoneanimointi ei tee elokuvasta pitkäkestoista, sillä aina tulee seuraava, joka hämmästyttää visuaalisella aitoudellaan vielä enemmän. Elokuva kestää aikaa silloin, kun tekniseen suorittamiseen yhdistetään onnistuneesti perinteinen tarinankerronta. Tämä on ollut myös Pixar-tiimin mielessä. Elokuvan taustalla heijastuu Walt Disneyn ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan, Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937), kehittelemä kerrontakonsepti. Pakettin kuuluvat päähenkilöä tukevat, koomiset sivuhenkilöt, inhimillistetyt, pörröiset ja halattavat hahmot, kauhistuttavat jännityksen hetket ja liikuttavat kohtaukset sekä tietenkin Pixar-animaatioon olennaisesti kuuluva runsas gagien kirjo.

Pitkän linjan säveltäjä Randy Newman palkittiin elokuvan musiikista Oscar-patsaalla.

 – KR 28.2.2010