LOLA (1981)

Ohjaaja
Rainer Werner Fassbinder
Henkilöt
Barbara Sukowa, Armin Mueller-Stahl, Mario Adorf
Maa
BRD
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
116 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Fassbinder lainaa Lola-elokuvan tarinan varsin suoraan Josef von Stenrbergin Sinisestä enkelistä. Kabaree-laulaja käyttää vietteleviä avujaan saadakseen rahaa, omaisuutta ja valtaa. Fassbinderin Lola on katkera ja koskettava satiiri Länsi-Saksan 1950-luvun talousihmeestä.

***

Maria Braunin ja Lili Marleenin jälkeen Rainer Werner Fassbinderin uusi sankaritar on nimeltään Lola: Lili Marleenin tavoin laulajatar, Maria Braunin tavoin Saksan jälleenrakennuksen ja talousihmeen papitar tai temppeliportto. Alun perin Fassbinder kaavaili Lolastaan Sinisen enkelin uutta versiota: kaupankäynnin, keinottelun ja porvariston kaksinaismoraalin sanansaattaja on Lolan osa uudessa elokuvassa.

Lola tapahtuu kolmisen vuotta sen jälkeen, mihin Maria Braunin avioliitto päättyi. Aika on 1957 ja paikka saksalainen pikkukaupunki, jonne sodanjälkeisen hyvinvoinnin ja nousukauden aallot ovat ehtineet. Eletään Adenauerin turvallista aikaa: ”Ei kokeiluja”, ilmoittaa hänen vaalijulisteensa ja hänen kuvansa ikään kuin kehystää Fassbinderin tarinaa elokuvan alussa ja lopussa.

Lolalla on päivä elämänsä kunniallisena naisena ja yöelämänsä ilotalo-kapakan laulajattarena sekä kaupungin voimahahmon, rakennusurakoitsija Schuckertin rakastajattarena. Lolan elämä on kietoutunut tiiviisti kaupungin kerman keinotteluihin ja jakomieliseen elämänmuotoon kirkon, kodin ja kapakka-ilotalon kolmiyhteydessä. Kun kaupunkiin saapuu uusi rakennustoimen johtaja, suoraselkäinen ja sinisilmäinen von Bohm, niin Lola vedonlyönnin seurauksena saa miehen rakastumaan itseensä ja vetää tämän osalliseksi yleiseen turmelukseen.

Jälleen kerran prostituutio on Fassbinderin maailman kokoava vertauskuva, viattomuuden ja turmeluksen taistelutanner, jossa edellinen jää aina häviölle: kaikki on ostettavissa – rehellisyys, rakkaus, valta. Viattomuus ei ole tästä maailmasta. Julkisivun kuorrutusta vastaavat Fassbinderin käyttämät kirkkaat, samalla kertaa räikeät ja oudosti puhtaat karamellivärit: kuvat ja ihmiset kylpevät voimakkaassa punaisessa, sinisessä, keltaisessa.

Lola on epäilemättä traditionaalisen melodraaman perillinen, sen moderni muunnos. Mutta jos esimerkiksi Sininen enkeli pakottaa katsojan samaistumaan halveksittavaan henkilöön ja säälimään häntä perinteisen humanismin mukaisesti, Fassbinder esittää modernin kuvion: hän vaatii katsojaa myöntämään elämän valheet, petokset ja teeskentelyn säännöksi, ei traagisiksi poikkeuksiksi. Kun von Bohm eräässä vaiheessa yrittää vakuuttaa lehtimiestä kaupungin korruptiosta ja kertoo yrittäjien juonivan rikastuakseen, hän saa vastauksen että asia kuulostaa täysin normaalilta. Ja kun von Bohm lopussa eräänlaisena sosiaalis-seksuaalisena kontrahtina menee naimisiin Lolan kanssa, hänen rangaistuksensa on paljon pahempi kuin Sinisen enkelin Janningsin julkinen seksuaalinen nöyryytys. Yksityisen kuolemantuomion sijasta Fassbinderin elokuva luo vision kulttuurin elinkautisesta, elävältä hautaamisesta avioliittoon, kotielämään ja itsetyytyväisyyteen. Fassbinderin saavutusta voi vain ihmetellä: samalla kun hän toisella kädellä rakentaa uudelleen klassista elokuvaa, hän toisella heittää kiviä siihen yhteiskunnalliseen kudokseen, joka alun perin synnytti sen.

– Sakari Toiviaisen (1982) & Chris Autyn (Monthly Film Bulletin, April 1982) mukaan