VIIMEINEN KEISARI (1987)

The Last Emperor/Den siste kejsaren
Ohjaaja
Bernardo Bertolucci
Henkilöt
John Lone, Joan Chen, Peter O'Toole
Maa
Italia/Hongkong/GB
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
164 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Pu-Yin omaelämäkerrasta

Majesteettinen yhdeksän Oscaria voittanut elokuva kertoo Kiinan viimeisestä keisarista. Pu Yi kruunattiin kolmevuotiaana ja eli suojattua elämää, kunnes vallankumous syöksi hänet vallasta ja hän joutui kohtaaman ulkomaailman ensimmäistä kertaa. Elokuvaajamaestro Vittorio Storaro tunnetaan erityisesti loistokkaasta valon ja värien käytöstä.

***

Bernardo Bertoluccin Viimeinen keisari on elokuva täynnä elokuvan omaa lumovoimaa. Se on värejä ja eksotiikkaa hehkuva epookkielokuva, 60 vuoden mittainen punainen viiva yli maailman suurimman kansakunnan mullistusten. Viimeinen keisari on Bertoluccin kiinalainen 1900, laaja panoraama Kiinan historiasta tällä vuosisadalla, keisarivallan rappiosta ja häviöstä, tasavallan vuosista ja punaisen Kiinan noususta.

Bertolucci kykenee hämmästyttäväsi yhdistämään valtavan historiallisen materiaalin yhden ihmisen elämänkohtaloon, kytkemään toisiinsa yksityisen ja yleisen. Hänen historiansa on persoonallista ja yksilöllistä olematta silti Hollywood-tyyppisesti herooista. Bertoluccilla on historiallisen tragiikan tajua. Elokuva alkaa keisarillisen hovin vuosituhantisilla, ontoiksi käyneillä seremonioilla ja päättyy 1960-luvun punakaartien seremonioihin. Keisarivalta vaihtuu tasavaltaan, Kuomintangiin, Japanin miehitykseen, kommunistien valtaan. Keisarin kohtalo ajan myrskyissä on Naurettavan miehen tragedia eikä vailla Hämähäkin juonen tai Il Conformistan piirteitä.

Kiinan viimeisen keisarin elämä on täynnä niin hämmästyttäviä yksityiskohtia, ettei Bertoluccilla ole ongelmia tarinan värittämisessä: historia on muokannut sen valmiiksi melodramaattiseksi. Aluksi tapaamme ex-keisarin vangittuna sotarikollisena. Tästä elokuva palaa menneisyyteen suurin hyppäyksin etenevänä mutta jäntevänä takautumarakennelmana. Keisari näyttäytyy nukkena ja toteutumattomana ihmisenä, jolta on ryöstetty sekä lapsuus, nuoruus että miehuus. Ilmeisen vilpittömästi nuori keisari haluaa uudistaa Kiinan, mutta hänen ympärillään sikiää vain tuhoa ja petosta, eikä vähäisimpänä hänen oma itsepetoksensa. Todellista valtaa hänellä ei ole hetkeäkään eikä hänellä viime kädessä ole koskaan muuta minuutta kuin se mikä hänelle ulkoapäin annetaan, mihin rooliin hänet milloinkin pakotetaan.

Bertolucci pääsi ensimmäisenä länsimaisena elokuvantekijänä Pekingin Kiellettyyn kaupunkiin kuvaamaan ja sai käyttöönsä 19 000 kiinalaisen avustajan joukon. Viimeinen keisari on olennaisesti myös kuvaaja Vittorio Storaron elokuva. Keisarillisen palatsin salit leijuvat epätodellisessa hämyssä, valaistustaidon todellisena mestarinäytteenä. Jos Bertolucci on näiden 19 000 hengen kapellimestari, on Storaro tapahtuman konserttimestari. Elokuvan tyypillinen kameranliike on hidas tilttaus, jossa kamera nousee verkalleen maanpinnasta korkeuksiin. Se on mahtipontinen ele, mutta hyvän ohjaajan käsissä mitä vaikuttavin elokuvallisen orkestroinnin crescendo. Tämä on myös hyvin kuvaava muoto Bertoluccin tavalle käsitellä historiaa Viimeisessä keisarissa. Hän ei heittäydy keskelle katujen kuohuntaa, vaan nousee sen yläpuolelle. Viimeinen keisari on seestyneempi ja hallitumpi elokuva kuin muotistaan yli pursunut 1900.

– Matti Apusen (AL 19.12.1987) ja muiden lähteiden mukaan ST