BARRY LYNDON (1975)

Ohjaaja
Stanley Kubrick
Henkilöt
Ryan O'Neal, Marisa Berenson, Patrick Magee, Hardy Krüger
Maa
GB/USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
K16
Kesto
187 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
W. M. Thackerayn romaanista

Harvinainen tapaus Kubrickin tuotannossa: Spartacuksen rinnalla ohjaajan ainoa elokuva, joka sijoittuu menneisyyteen. William Makepeace Thackerayn romaaniin (1844) pohjaavassa epookissa irlantilainen onnenonkija (O’Neal) nousee tuurin ja kunniahimonsa siivittämänä yläluokkaan ja joutuu lopulta takaisin rahvaan pariin.

***

2001: avaruusseikkailun tietokone HAL, Kellopeliappelsiinin brutaali ja väkivaltainen hulttio Alex ja Barry Lyndonin Redmond Barry ovat omalaatuinen nykyaikaisten sankareiden kolmikko: he ovat ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä länsimainen kulttuuri on opettanut kunnioittamaan, ja silti he ovat elokuviensa viehättävimpiä ja sympaattisimpia hahmoja, kaikki samasta syystä – he ovat ympäristönsä inhimillisimmät hahmot. Redmond Barryn epäonnistuminen hänen yrittäessään saavuttaa minuuttaan niillä ehdoilla jotka hänen yhteiskuntansa asettaa on hänen tragediansa, mutta samalla se on länsimaisen ihmisen tragedia yleensäkin. Tuo yhteiskunta, 1700-luvun Eurooppa, edustaa länsimaisen sivilisaation kehityksen muodollisinta vaihetta. Mukautuminen lukemattomiin ritualistisiin käytössääntöihin oli olennaista jokaiselle joka halusi vakiinnuttaa arvonsa ihmisenä. Pyrkiessään tulemaan “gentlemanniksi” Barry hyväksyy aikansa instituutiot. Vain kerran hän erehtyy käyttäytymään toisin kuin muodot sanelevat, ja tuo kerta, hänen hyökätessään poikapuolensa kimppuun, tuhoaa kaikki pyrkimykset aatelisarvoon, korkeimpaan elämänmuotoon jonka ihminen tuolloin saattoi saavuttaa.

Lukumääräisesti Barry Lyndonissa on enemmän väkivaltajaksoja kuin Kellopeliappelsiinissa, mutta kukaan ei ole noussut valittamaan sen väkivaltaisuudesta, sillä Kubrick esittää vain kerran, juuri tuon mainitun kerran, väkivallan alkukantaisena, sivistymättömänä ilmiönä. Muissa väkivaltajaksoissa käyttäytymisen ritualistinen arvokkuus – tappeluissa, kaksintaisteluissa, sotajaksoissa – peittää ja vääristää väkivallan lähdettä. 1700-luku uskoi kehittäneensä sosiaaliset muodot jotka olivat Jumalan kosmisen suunnitelman korkein ilmentymä. Barry, joka alistuu kulttuurinsa arvoille yrittäessään saavuttaa oman identiteettinsä, on lopulta fyysisesti epämuodostunut ja henkisesti rappeutunut; hänen kohtalonsa on länsimaisen ihmisen kohtalo.

Havainto että sivilisaation muodot ja instituutiot rappeuttavat ja vammauttavat ihmistä on Kubrickin, sellaista ei löydy 1700-luvun ajattelusta eikä Thackerayn romaanista johon Barry Lyndon perustuu. Redmond Barry kertoo romaanissa itse tarinansa, mikä pitää hänen tylsän pöyhkeytensä jatkuvasti esillä lukijalle; hän on Thackerayn satiirin kohde. Kubrick puolestaan käyttää puolueetonta kertojaa ja vaatii näyttelijöiltään melko jäykkää esitystä, mikä suuntaa satiirin toisin: eritysesti Ryan O’Nealin ja Marisa Berensonin esitykset korostavat sitä miten kulttuurin instituutiot etäännyttävät ihmistä hänen alkuperäisestä, elinvoimaisesta minästään. Kubrick on myös muunnellut alkuperäistä tarinaa, esimerkiksi loppujakso on hänen keksintöään: Lady Lyndon ja hänen poikansa käyvät läpi tilan velkoja taloudenhoitajan ja pastorin silmien alla; vammautunut ja rahalliseen hyvitykseen tyytynyt Barry vetäytyy hiljaisuuteen oman äitinsä kanssa. Raha, ei Jumalan kosminen suunnitelma, on länsimaisen sivilisaation tosi innoitus.

– Hans Feldmannin (Film Quarterly, Fall 1976) mukaan EA