BLOODY BIRTHDAY (1980)

Bloody Birthday/Blodig födelsedag
Ohjaaja
Ed Hunt
Henkilöt
Lori Lethin, Melinda Cordell, Julie Brown
Maa
USA
Ikäraja
K16
Kesto
85 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Auringonpimennyksen aikana syntynyt pirullinen tenavakolmikko juhlii 10-vuotispäiviään karmein kepposin. Merkillisiin pikkuelokuviin erikoistuneen Ed Huntin hengentuote edustaa VHS-kauden aluskasvillisuutta. Markus Selinin levittämä teos liikkui vuokraamoissa nimellä Pienet paholaiset ja joutui täyskieltoon poliisin ratsian seurauksena.

***

”Aikaisin eräänsä aamuna, täydellisen auringonpimennyksen aikaan, pienessä kaupungissa Keski-Californiassa kolme naista synnyttää samanaikaisesti. Kun lapset Debbie, Steven ja Curtis viettävät 10. syntymäpäiväänsä, alkaa samanaikaisesti kylmä ja laskelmoitu murhien sarja, joka saa koko kaupungin pakokauhun valtaan.”

Pienet paholaiset -videojulkaisun (Dollarvideo, 1984) takakansiteksti

Videovuokraamoihin Pienet paholaiset -nimellä rantautunut Bloody Birthday tapahtuu John Carpenterin Halloween – Naamioiden yön (1978) esikaupunkimaisemia muistuttavassa miljöössä ja rakentuu samassa hengessä lähestyvän juhlapäivän ympärille. Mutta siinä missä Halloweenin murhaaja Michael Myers on isoksi kasvanut sosiopaattilapsi, Bloody Birthday tarjoilee aikuisille suunnattua tenavakauhua katkeraan loppuun asti. Tunnekylmät tappajalapset ovat julmien naisten lailla populaarikulttuurin näennäinen tabuaihe, jota voidaan toisinaan tarjoilla uutena sensaationa, vaikka edeltäjiä on helppo löytää kirjallisuus- ja elokuvahistoriasta. Pienten paholaisten todennäköisiä esikuvia ovat pikkutyttötrilleri Vaarallista kylvöä (The Bad Seed, 1956) ja lapsilauma-aiheisen kauhun perusteos, brittiläinen tieteispainajainen Kirottu kylä (Village of the Damned, 1960).

Pienten paholaisten ohjaaja Ed Hunt oli kömpelöiden mutta mieleenpainuvien pikkuelokuvien spesialisti, jonka tuotanto vihjaa värikkääseen todellisuuskäsitykseen. Dokumentin UFOs Are Real (1979) nimi kertoo olennaisen tekijän agendasta ja retoriikan hienovaraisuudesta. Isku avaruudesta (Starship Invasions, 1977) on Star Warsin (1977) imuun lyöttäytynyt sekoitus 1970-luvun rajatiedon suosikkiteemoja kadonneesta Atlantiksesta avaruusolentoihin ihmislajin kehityksen taustavaikuttajina. Toimintafantasiassa Katujen kuningas (King of the Streets, 1986) Kristuksen lihaskimppuveli Buddy ilmaantuu Tellukselle vastustamaan huumegangstereita ja paimentamaan jenginuoria hyveiden polulle. Pienten paholaisten sivujuonteen muodostaa astrologia, jonka maailmasta Ed Hunt on kertonut löytäneensä kertomuksen alkukimmokkeen.

Pienet paholaiset ilmestyi Suomen videovuokraamoihin kolmena muutaman vuoden välein ilmestyneenä julkaisuna. Ensimmäisenä markkinoille ehti suomeksi tekstitetty mutta ruotsalaisen Video-Investin tehtailema sensuroimaton kasetti, jolla on saattanut 1980-luvun alun Suomessa olla useita rinnakkaisia jakelijoita, yhtenä ilmeisesti vaasalainen Suomen Video Club House. Syntymäpäiväkakusta pilkistävällä verisellä kädellä kuvitetussa kannessa lukee ruotsinkielinen nimi Blodig födelsedag.

Seuraavaksi asialla oli independent-videomaailmasta elokuvatuottajaksi ponnistaneen Markus Selinin Dollarvideo, jonka vuoden 1984 julkaisussa rujoja yksityiskohtia oli korvattu pysäytyskuvin. 1980-luvun keskivaiheilla – aikana ennen videoelokuvien ennakkotarkastuspakkoa – poliisin tekemästä videoratsiasta antamassaan lausunnossa Valtion elokuvatarkastamo luokitteli Pienet paholaiset kokonaan kielletyksi ”raaistavana ja mielenterveydelle vahingollisena” (ratsia tehtiin ruotsinkielisessä Pedersören kunnassa, joten kyseessä on saattanut olla ruotsalainen import-kasetti). Kolmannesta painoksesta vastannut uusintapainosten provinssijakelija Kolmoskanava (jolla ei ollut yhteyttä Ylen ja MTV:n televisiokanavaan) ei välttämättä ole tiennyt julkaisevansa kiellettyä elokuvaa.

Kaikessa sekavuudessaan tapaus auttaa ymmärtämään videolakia edeltäneen vaiheen hermostunutta ilmapiiriä ja satunnaisia pelisääntöjä, jotka ajoivat videolevittäjiä toisinaan yliampuvaan itsesensuuriin. Hankaluuksia välttääkseen Markus Selin lyhensi kahta independent-kauhun merkkipaalua, Sam Raimin Kauhun riivaamia (The Evil Dead, 1981) ja Jack Sholderin Armotonta yötä (Alone in the Dark, 1983) niin ankarasti, että olennaisia juonenkäänteitäkin katosi. Kaikki Pienten paholaisten kotimaiset julkaisut ovat säilyneet keräilijöiden suosikkeina. Nostalgia 1980-luvun kauhua, VHS-kulttuuria ja niiden rajoituksiakin kohtaan estää teosta vaipumasta unohdukseen. Monien aikalaistensa tavoin Pienten paholaisten ei tarvitse olla elokuvana järin kova, sillä elokuvakulutuksen murroskauden aitona edustajana se on pysyvästi kovassa lohkossa.

– Lauri Lehtinen 13.12.2019