PYÖRRE (1966)

La Curée/Virveln/The Game Is Over
Ohjaaja
Roger Vadim
Henkilöt
Jane Fonda, Peter McEnery, Michel Piccoli
Maa
Ranska/Italia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
100 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Ensimmäisen puolisonsa Roger Vadimin ohjauksessa Jane Fonda näytteli neljästi. Pyörre on moderni sovitus Émile Zolan romaanista (1871), jossa varakas nuori nainen avioituu vanhemman miehen kanssa ja menettää koko omaisuutensa. Vadimin versiossa Fonda on keijumainen Renée, joka menee naimisiin itsekkään Alexandren (Michel Piccoli) kanssa.

***

Jos puhutaan kauneudesta ja sen palvonnasta elokuvan alueella, mieleen tulee melkoisen nopeasti Roger Vadim, joka yhdessä kuvaajansa Claude Renoirin kanssa on asialla 1960-luvun lopun tyyliä muokkaavalla tavalla myös elokuvassa Pyörre (1966). Tällä kertaa tähtikaartin kauneimpana ei ole mukana Vadimin vuosikymmenen alkupuolen elokuvista tuttu ohjaajan ex-vaimo Birgitte Bardot, vaan uusi vaimo Jane Fonda.

Vaikka elokuvan käsikirjoitus perustuu Emile Zolan romaaniin vuodelta 1871, sen tarina on lainaa antiikin myyteistä. Se että nuori nainen menee naimisiin vanhemman herrasmiehen kanssa ja sitten rakastuu hänen poikaansa, perustuu pohjimmiltaan Euripideen Hippolytokseen. Näytelmän kantaesitys oli Ateenassa vuonna 428 eaa ja joka voitti tuolloin sikäläisen tragediapalkinnon osana trilogiaa. Tarina tunnetaan  hyvin myös roomalaisen Seneca nuoremman näytelmästä Faidra (lat. Phaedra). Eri näytelmäversioiden ero perustuu siihen, kuinka pitkälle kukin on halujensa orja, ja kuinka aggressiivisesti näitä haluja ajetaan toiminnallisesti läpi. Puhumattakaan siitä, että Euripideellä nainen tekee itsemurhan ja poika kuolee syntiensä vuoksi. Vadimilla on toinen tarina kerrottavanaan tässä.

Kun isäukon bisnekset epäonnistuvat, nuori rouva Renee ryntää Sveitsiin eroa tekemään. Poika taas katsoo velvollisuudekseen pelastaa isän bisnekset ja kihlautuu lähinnä tästä syystä pankkiirin tyttärelle. Reneelle käy niin kuin näissä tarinoissa tytöille on tapana käydä.

Vadimin käsittely on oiva oppitunti moraalista ja siitä, kuinka helposti moraalisista perinnöistä voidaan sanoutua milloin mistäkin syystä eroon. Visuaalisesti katsojan on valmistauduttava tekemään eroa kohtausten kauneuden ja vulgaarien näkymien välille. Koska maailma on muuttunut, tehtävä lienee helpompi 2000-luvun sielunelämälle kuin radikaalisuutta opettelevalle 1960-luvulle.