EXCALIBUR – SANKARIN MIEKKA (1981)

Excalibur
Ohjaaja
John Boorman
Henkilöt
Nigel Terry, Helen Mirren, Nicholas Clay, Nicol Williamson
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
141 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Thomas Maloryn romaanista Le morte d'Arthur

Kun brittiohjaaja John Boorman ei saanut omaa Tolkien-taruaan tuotantoon, hän tarttui Pyöreän pöydän ritarien mytologiaan. Kuningas Arthurin (Nigel Terry) tarina on täyteläinen, julman runollinen saavutus, joka ei peittele Wagnerin oopperoiden vaikutusta. Helen Mirren ja Nicol Williamson lumoavat Morganan ja Merlinin rooleissa. Huolella ja intohimolla luotu aikuisten satu oli pakollista katsottavaa Game of Thronesin kuvausryhmälle.

***

Kuningas Arthurin legenda lienee Raamatun ohella länsimaisen kulttuurin kalutuimpia aiheiden aarreaittoja. Jo pelkästään elokuvissa se on nähty piirros- ja musikaaliversioita (Disneyn Miekka kivessä, Loganin Camelot) myöten, komedia- ja muista sovituksista puhumattakaan. Viimeksi Bresson (Pyöreän pöydän ritarit) ja Rohmer (Perceval le Gallois) ovat tarjonneet oman näkemyksensä tästä keskiaikaisesta tarusta.

Excaliburissa myös John Boorman pääsi viimein käsiksi aiheeseen, jota hän on sanonut tehneensä koko ikänsä. Varsinainen tuotanto kesti yli kolme vuotta ja käsikirjoituksessa näkyvät jäljet niistä Graal-, Merlin- ja Sormusten herra -teemoista, joiden parissa Boorman ja Rospo Pallenberg olivat työskennelleet 1960-luvulta lähtien. Tärkeimpänä kirjallisena pohjana he ovat käyttäneet Thomas Maloryn kronikkaa 1400-luvun loppupuolelta. Se oli ensimmäinen esitys, joka kokosi suullisena perimätietona levinneet ja vuosisatojen varrella lukuisia rönsyjä saaneet tarut yhtenäiseen muotoon.

Excalibur käy legendaa läpi Arthurin syntymästä tämän kuolemaan, tai täsmälleen sanottuna hänen taikamiekkansa ilmestymisestä sen katoamiseen. Väliin mahtuvat sivutarinat taikuri-Merlinistä, Camelot-linnasta ja pyöreän pöydän ritareista, Lancelotin ja Guéneveren rakkaudesta ja Graalin maljan etsinnästä. Merlin kertoo, että Excalibur taottiin aikana, jolloin ”maailma oli nuori ja lintu, eläin ja kukka olivat yhtä ihmisen kanssa ja kuolema oli vain unelma”. Tätä kadonneen ajan salaisuutta ja sen paluun toivoa Boormanin elokuva pyrkii välittämään nykyaikaan. Elokuvan ihmiset eivät ole historian vaan tarun hahmoja, eräänlaisia viestinviejiä, joiden ainoana tehtävänä on kuljettaa tulevaisuuteen unelma kulta-ajasta.

Lempiaiheelleen Boorman on löytänyt komean ja johdonmukaisen visuaalisen tyylin, joka tuntuu nousevan suoraan taruaikojen sumuisesta hämärästä, ylimaallisten ihmisten ja urotekojen maailmasta. Haarniskat kimmeltävät, luonto hehkuu salaperäistä valoa, taivas on verenpunainen eikä ihmeitten ja haltioitten aika ole ohi. Alkuaineiden symboliikka, Boormanin tuotannon toistuva motiivi, ei ole koskaan päässyt esiin yhtä loistokkaasti kuin Excaliburissa. Ilmeisin esimerkki on lohikäärme, jonka voi nähdä edustavan sekä ilmaa että maata, sekä vettä (josta se nousee) että tulta (jota se sylkee). Alkuaineiden sinfonia on sopusoinnussa vuodenaikojen sinfonian kanssa. Graalin etsinnän kylmä ja eloton universumi tekee tilaa kevään rehevälle uudestisyntymiselle kukkien puhjetessa nopeutettuna liikkeenä. Tietenkään elokuvan visuaalista loistoa ei voi erottaa kerronnan energiasta. Boorman käyttää tavattoman monia tyylejä, tunnelmia ja tekniikkoja, luonnon rytmistä, ihmisen eri ikäkausiin, eeppisestä traagiseen, elegisestä kosmiseen. Näin tämä ankarasti rakennettu mutta silti irrationaaliselle tilaa jättävä elokuva jatkaa Boormanin pohdintaa järjen ja magian väistämättömästä ja toisiaan täydentävästä dualismista.

– Sakari Toiviaisen ja muiden lähteiden mukaan