PANSSARIKENRAALI PATTON (1970)

Patton/Panssargeneral Patton
Ohjaaja
Franklin J. Schaffner
Henkilöt
George C. Scott, Karl Malden, Stephen Young
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
172 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

George C. Scottin tulkinta sodan legendaarisimmasta amerikkalaiskenraalista on haukkamentaliteetin aavikonkarheaa, Vietnamin sotaan peilautuvaa ydinasiaa. Ristiriitaisen kuvion täydentää päätähden kieltäytyminen ansaitusta Oscarista: ”Katselin mieluummin kotona jääkiekkoa.”

***

Pitkä, alkutekstejä edeltävä jakso, jossa kenraali Patton luennoi (tai pikemminkin saarnaa) näkymättömissä olevalle yleisölle sotafilosofiaansa (seisten tyhjällä näyttämöllä pelkkä valtava tähtilippu taustallaan) asettaa sävyn tälle yksityiskohtaiselle henkilötutkielmalle. Patton esitetään omituisen anakronistisena hahmona: hänellä on merkillisiä käsityksiä uudelleensyntymästä (hän kuvittelee osallistuneensa useisiin historian suuriin taisteluihin); hän kykenee tilaamaan hyvän sään käskemällä papin rukoilemaan sen puolesta; hän on perusteellinen ammattilainen, täydellisesti sodalle omistautunut voitontahtoinen mies. Kaikki nämä luonteenpiirteet tulevat mainiosti vangituiksi George C. Scottin näyttelijäsuorituksessa – joka on niin intensiivinen, että luulemme melkein seuraavamme Pattonia itseään. Hänen ilmaisurekisterinsä on valtava: teräksinen yhteenotto rapistuneen yksikön kanssa elokuvan alussa ja lääkintätelttakohtaukseen tuotu, syvältä sisuksista kumpuava raivo kontrastoituvat sitä lapsellista iloa vasten, jota Patton tuntee toimiessaan liikenteenohjaajana mutaan juuttuneen tankin edessä. Koska melkein kaikki elokuvassa on nähty päähenkilön silmien kautta (poislukien jaksot Saksan armeijan esikunnassa), on vain luonnollista, että suurin osa muista komentajista – erityisesti britit ja varsinkin Montgomery – ponnahtavat esiin suoraviivaisina karikatyyreinä. Schaffnerin onnistunut idea on peilata Pattonin taisteluriemua Bradleyn hiljaista, harkitsevaa hahmoa vasten – kaksikko kunnioittaa toisiaan keskinäisistä näkemyseroista huolimatta.

– John Gillettin (The Monthly Film Bulletin, June 1970) mukaan

Mietin: mitäpä Matti Kassila sanoisikaan Franklin J. Schaffnerin Panssarikenraali Pattonista..? Toisen maailmansodan päälliköitä tutkinut ainakin sanoisi: oli kauneusvirhe jättää käyttämättä George S. Patton Jr:n kuuluisin viesti: ”Pissasin tänään Reiniin!” Nykyisen arvojen uudelleenkäsittelyn aikana Schaffnerin (sekä käsikirjoituksen tekijän Francis Ford Coppolan ja Edmund H. Northin) Patton on vaaleansininen ettei sanoisi sinikeltainen sotaelämäkerta. Sen katse kuvattavaansa ei ole vihamielinen mutta ei myöskään jumaloiva, pilkallinen pikemminkin mutta ei yksinomaan edes sitä: se leikkii kenraalin luonteen heikkouksilla mutta hiljentyy – joskus – myöntämään myös ansiot. Patton on kuin sotapäällikkö menneiltä ajoilta vihaamassaan 20. vuosisadassa.

Muudan tunnettu filosofi puhui aikanaan ”tahdosta valtaan”. Pattonin kohdalla on valta-sanan edelle asetettava kunnia ja liitettävä ylimääräiseksi epiteetiksi sotahullun tuskin mairitteleva nimitys. George C. Scott on kaikkea tätä ja sitä muuta eli pattonilaista primadonnaa; Karl Maldenin kenraali Bradley kuin kiltti koulumestari ja Michael Batesin Montgomery varsinainen klovni.

– Ilkka Juonala (“Panssarikenraali primadonna”, AL 6.12.1970) mukaan

Ohjaaja Schaffnerin oma palvelusaika Yhdysvaltain laivastossa seurasi Pattonin liepeillä: hän taisteli Pohjois-Afrikan rannikolla, ja otti myöhemmin osaa sekä Sisilian että Normandian maihinnousuihin. Päätähti Scottin kieltäytyminen oscarista – ensimmäinen lajiaan näyttelijäkategorioiden historiassa – on maineikas, mutta vähemmän mielenosoituksellinen episodi kuin Marlon Brandon Kummisetä-tempaus paria vuotta myöhemmin. Scott oli ilmoittanut jo ehdokasasetteluvaiheessa, ettei tule voittaessaan noutamaan pystiä – mutta kun tämä kaikesta huolimatta hänelle annettiin, hän julisti jääneensä kotiin ”katselemaan jääkiekkoa” ja antoi oscar-juhlia kritisoineita lausuntoja (”Se on kaksituntinen ilveily, ’meat parade’, jossa luodaan teennäistä jännitystä markkinointisyistä.”) Scott sai ehdokkuuden myös seuraavana vuonna pääroolistaan Arthur Hillerin elokuvassa Klinikka / The Hospital (1971); hän ei osallistunut gaalaan tällöinkään. – PK 19.10.2019