MUISTATKO DOLLY BELLIN? (1981)

Sjecaš le se, Dolly Bell
Ohjaaja
Emir Kusturica
Henkilöt
Stavko Štimac, Slobodan Aligrudić, Ljiljana Blagojević
Maa
Jugoslavia
Ikäraja
K16
Kesto
110 min
Teemat

Kusturican kahta ensimmäistä, kirjailija Abdulah Sidranin omaelämäkerrallisiin kokemuksiin perustuvaa elokuvaa on nimitetty Sarajevo-elokuviksi. Kusturican kotikaupunkiin sijoittuvat elokuvat hahmottavat Bosnian muslimien kokemuksia Titon Jugoslaviassa. Muistatko Dolly Bellin? oli Kusturican radikaali irtiotto jugoslavialaisesta yhtenäiskulttuurista.

***

Paikka on Bosnian osavaltion pääkaupunki Sarajevo ja aika vuoden 1960 tienoilla, jolloin idän ja lännen suhteet vakiintuivat ja länsimaisen kulttuurin aalto tavoitti myös Jugoslavian. Ympäristö on alikehittynyttä ja leimallisesti islamilaista perintönä kolmen vuosisadan turkkilaismiehityksestä. Kanavoidakseen länsimaisen alakulttuurin uhkaa ja nuorison levottomuutta kaupungin viranomaiset saavat idean perustaa rock-orkesteri kulttuuritalolle.

16-vuotias Dino on musiikkihullu ja haluaa paikan orkesterissa. Hän asuu vanhempineen ja sisaruksineen kurjassa asunnossa, nuorisorikollisuutta ruokkivassa kansoitetussa esikaupungissa. Hänen isänsä on vanha kommunisti, samalla naurettava ja liikuttava hahmo, joka organisoi ja hallitsee perhettään kuin puolueosastoa, marxilaisia iskulauseita viljellen. Hän näyttää kuitenkin kadottaneen useimmat poliittiset illuusionsa ja hänen neuvonsa Dinolle kertovat paljon kokeneesta, käytännöllisen viisauden saavuttaneesta miehestä: ”Sinulla on aivot ja sielu, mutta älä laske liikaa niiden varaan; parempi keskittyä naisiin!”

Tämän neuvon voimalla Dino ryhtyy valloittamaan nuorta prostituoitua, jota nimitetään Dolly Belliksi eräässä keskinkertaisessa, Euroopan yöelämää kuvaavassa italialaisessa elokuvassa esiintyneen laulajattaren mukaan. Tässä elokuvan mytologia palvelee aivan luontevasti teini-ikäisen seksuaalisia unelmia. Kiltteytensä ansiosta Dino saavuttaa viimein nuoren naisen suosion, mutta ennen kuin valloitus on täydellinen, hänen on taisteltava vielä parittajan kanssa. Näin Dino kasvaa monella tapaa mieheksi, sillä hänen isänsä kuolee, hän astuu yhteiskuntaelämään muusikkona ja perhe muuttaa uuteen asuntoon.

Tällä esikoisteoksellaan Emir Kusturica (s. 1954) astui kerralla jugoslavialaisen elokuvan eturiviin. Venetsian festivaaleilla 1981 hän voitti esikoiselokuvan Kultaisen leijonan ja kansainvälisen elokuvakritiikin palkinnon. Hän kävi elokuvakoulunsa Prahassa Jiri Menzelin oppilaana ja hänen viljelemällään samalla purevalla ja lempeällä huumorilla on yhtymäkohtansa Formaniin ja Menzeliin, mutta myös Fellinin ensimmäisiin elokuviin (Varieteen valot, Valkoinen Sheikki) populääriin alakulttuuriin liittyvän mytologian puolesta. Mutta yhtä hyvin Kusturica tekee elokuvaa Vigon ja Renoirin hengessä ja joka tapauksessa hänen lahjakkuutensa on syvästi omaperäistä. Hänen kuvauksensa esikaupunkiyhteisöstä osoittaa huomattavaa havaintokykyä ja silmää yksityiskohdille ja henkilökuvaus todistaa niin läpitunkevasta kuin kunnioittavasta lähestymistavasta. Hänen katseensa on tyypillinen sukupolvelle, joka on irtaantunut vastarintaliikkeen hellimistä poliittisista tabuista ja historiallis-poliittisesta perinnöstä.

Mutta tärkeintä on tietysti tapa, jolla Kusturica lähestyy ja löytää naisen mysteerin läpi elokuvan mytologian, sitä kiehtovampana, koska kyseessä on samalla kertaa tavoittamaton ja tuttu seksuaalisymboli. Juuri tämä myyttinen näkökulma oikeuttaa elokuvan nimen ja antaa teokselle sen syvän viehätyksen – yhteisen kaikelle elokuvalle joka heijastaa itseään ja näkee itsensä fanien silmien peilissä. Juuri tällainen jännite muuntaa runoudeksi tämän neorealistisen kronikan, joka pakenee sekä sentimentaalista herkistelyä että naturalistista itsetyytyväisyyttä.

– Marcel Martin (La Revue du Cinéma 382, avril 1983)