KULTAINEN VASIKKA (1961)

Den gyllene kalven
Ohjaaja
Ritva Arvelo
Henkilöt
Aino Mantsas, Helge Herala, Marja Korhonen, Toivo Mäkelä, Irma Seikkula, Elina Salo
Maa
Suomi
Tekstitys
svensk text
Ikäraja
S
Kesto
91 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Maria Jotunin näytelmästä

Maria Jotunin näytelmästä muokkaantui Ritva Arvelon käsikirjoittama ja ohjaama satiirinen elokuvakomedia. Eletään ensimmäisen maailmansodan vuosia, jolloin keinottelu ja musta pörssi olivat totisinta totta. Valokuvaaja Ahlroos (Toivo Mäkelä), vaimonsa Katariina (Marja Korhonen) ja tytär Eedit (Aino Mantsas) rakentavat elämänsä niin, että raha ja rikkaus ovat se ainoa tärkeä päämäärä – jopa onnellisen avioliiton ehto.

***

1960-luvun alun suomalaisen elokuvan vuosille ennen näyttelijälakkoa ja kriisin kärjistymistä antoi leimansa mm. valtion elokuvapalkintojen synnyttämä tilanne, jossa uudet ohjaajavoimat pääsivät esiin. Näinä aikoina tekivät esikoiselokuvansa mm. Ritva Arvelo, Eino Ruutsalo, Mikko Niskanen, Risto Jarva & Jaakko Pakkasvirta, Erkko Kivikoski. Aikakauden ansaitsema mielenkiinto ei siis ole vähäinen. Mutta samalla kun Jarva, Pakkasvirta, Kivikoski ja Niskanen nousivat kotimaisen elokuvan eturiviin monilla näytöillä, jäi Kultainen vasikka Ritva Arvelon ainoaksi ohjaustyöksi elokuvassa, vaikka esimerkiksi vuoden 1961 ensimmäisessä valtionpalkintojen jaossa arvioitiin vuoden parhaaksi työksi Jack Witikan Aapeli-filmatisoinnin Pikku Pietarin piha rinnalla.

Maria Jotunin, ”suomalaisen Strindbergin” (Erik Blomberg), rakkauden ja kuoleman sekä naisen osan illuusiottoman kuvaajan kääntäminen elokuvaksi on koettu ongelmalliseksi ja haastavaksi. Parhaiten onnistuivat Erik Blomberg ja Mirjami Kuosmanen valaessaan joukon Jotunin novelleja sekä omaperäiseksi että uskolliseksi ”musikaaliseksi sarjaksi” (Kun on tunteet, 1954). Orvo Saarikivan ja Hugo Hytösen ohjaaman Miehen kylkiluun (1937) ansiot liittyvät lähes kokonaan Jotunin terävään asetelmaan ja nautittavaan vuoropuheluun. Arvelonkin sinänsä onnistuneessa elokuvassa nämä tekijät taipuvat himmentämään draaman ja henkilöhahmojen syvempiä ulottuvuuksia tai puolta, jota voisi nimittää sovituksen elokuvalliseksi hengitykseksi.

Jotunin näytelmä sijoittuu ensimmäisen maailmansodan vuosiin ja siihen keinotteluun, joka tilanteen oivaltaville avautuu. Rahan himo kasvaa silmissä ja sukupuoleton raha antaa myös naisille mahdollisuuden kohota sosiaalisessa arvostuksessa. ”Ilman rahaa ihminen ei ole ihminen”, kiteytyy järjestelmän viidakonlaki. Ja sodan äkkinäinen päättyminen tulee pettymyksenä viedessään keinottelun ja mustan pörssin kultakaivokset. Loppu palauttaa kuitenkin ennalleen ihmissuhteet, jotka rahan kalvava vaikutus on särkenyt.

Arvelo on keskittänyt filmatisointinsa lähinnä yksittäisiin, kaiketi melko suoraan näyttämöltä siirrettyihin kohtauksiin, jotka vaihtelevat Osmo Lindemanin cembalon kävelymusiikilla höystettyihin siirtymiin. Elokuvan ominaisilme ja tyylilaji ovat näin melko tiukasti kiinni Arvelon teatteritaustassa. Eniten Kultainen vasikka saattaa muistuttaa tv-teatterin esitystä. Ilmavuutta antavat muutamat roolitulkinnat, mutta kaikkine murroksen merkkeineenkin Kultainen vasikka on vielä kiinni turvallisen perinteisessä elokuvailmaisussa.

– Tarmo Malmbergin (1970) ja muiden lähteiden mukaan