MONTY PYTHONIN HULLU MAAILMA (1974)

Monty Python and the Holy Grail/Monty Pythons galna värld
Ohjaaja
Terry Gilliam, Terry Jones
Henkilöt
Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle
Maa
GB
Tekstitys
svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Monty Pythonin hullu maailma (Monty Python and the Holy Grail, 1974) ei enää nojannut jo esitettyihin sketseihin, vaan vei 900 vuotta ajassa taaksepäin kuningas Artturin aikaan. Elokuvan kerrontakeinoja outoihin asentoihin vääntävä elokuva on vaikuttanut lukuisiin komediatuotantoihin, joissa porataan reikiä neljänteen seinään.

***

Monty Python -ryhmän toinen elokuva poikkeaa ainakin muutamassa suhteessa täysin edeltäjästään, koomikkoteamin esikoisesta Monty Pythonin paremmat pilat (1971): tuttujen televisiosketsien sijasta hupiveikot ovat keksineet joitakin uusia ideoita ja tilanteita ja sijoittaneet ne Skotlannin järvi- ja nummimaisemiin, linnojen ja sumujen sekaan. Kantavana ajatuksena toimii kelttiläinen legenda kuningas Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareistaan, myytti yleensä ja siitä tehdyt elokuvat erityisesti. Jälkimmäisellä puolellahan riittää asteikkoa musikaalista (Camelot) animaatioon (Miekka kivessä), Bressonista (Lancelot du Lac) Boormaniin (Excalibur) ja Rohmeriin (Perceval le Gallois). Brittikulttuurissa Monty Pythonin yritys vastannee samanlaista pyhäinhäväistystä kuin jos meillä joku keksisi tehdä satiirin Kalevalasta.

Graham Chapmanin esittämä sekopäinen Arthur (jonka omituisuuksiin kuuluu sanoa viisi, kun hän tarkoittaa kolme) johtaa Graalin maljan etsintää, joka tietysti on tuloksetonta paitsi sekasorron aikaansaamisessa. Hänen rinnallaan koomikkoryhmä jakautuneena mm. Sir Lancelotin, Sir Galahadin ja Sir Robinin rooleihin toteuttaa sketsimäisiä seikkailujaan ja elämänkohtaloitaan. Keskiaikaisessa asussaan Eric Idle muistuttaa melkoisesti Tyrone Poweria ja onnistuu kehittämään muistettavan tulkinnan Suolinnan vartijasta, jolla on ylikäymättömiä vaikeuksia kaikkein yksinkertaisimpien käskyjen ymmärtämisessä. John Cleese kunnostautuu jälleen suoraselkäisten hullujen tulkkina, mm. ranskalaisena ritarina, jolla on aivan omanlaisensa loukkaukset, tyyliin: ”äitisi oli hamsteri”.

Melkoinen osa materiaalista rakentuu parodialle keskiajan romansseista ja niiden elokuvaversioista: hevoset puuttuvat tykkänään, niiden sijasta palvelijat kalisuttavat kookospähkinänkuoria jäljitelläkseen kavioiden ääntä; Terry Gilliamin animaatiopätkät noudattavat keskiaikaisen maalaistaiteen ja käsikirjoituskuvitusten tyyliä. Kehitellyimmän jakson tarjoaa Cleese Lancelotina, joka raivaa tiensä läpi häävieraiden pelastaakseen hämmentävän miehisen neidon pulasta: ”Hän on tullut pelastamaan minut!” – “Eipäs tehdä hätäisiä johtopäätöksiä!”

Monty Pythonin hullu maailma on jo rooliasteikon ja Graalin etsinnän katkelmallisuuden vuoksi varsin sketsimäinen elokuva, mutta samalla se osoittaa miten onnistuneesti Pythonit ovat irtautuneet televisiokomedian maailmasta ja luovat entistä kantavamman kokonaisuuden. Komeat lavasteet ja Terry Bedordin kameratyö antavat elokuvalle näyttävyyttä ja samalla tukevan visuaalisen pohjan, yhtenäisen ilmeen. Kun mukana on lisäksi aivan järjettömiä oivalluksia ja hyvää makua halveksivaa kokeilunhalua, mahdolliset esteettiset puutteet käyvät toisarvoisiksi, ja ovat koettavissa osana tekijöiden kaikelle irvailevaa maailmankuvaa.

– Geoff Brownin (Monthly Film Bulletin, April 1975) ja muiden lähteiden mukaan ST