SF-PARAATI (1940)

SF-Paraden
Ohjaaja
Yrjö Norta
Henkilöt
Ansa Ikonen, Aku Korhonen, Tauno Palo, Siiri Angerkoski
Maa
Suomi
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
S
Kesto
86 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 2K DCP

Suomen kaikkien aikojen suurinta elokuvatuotantoyhtiötä, Suomen Filmiteollisuutta (SF) käsittelevä upea kirja Unelmatehdas Liisankadulla julkistetaan Kino Reginassa 5.4. Mikäpä olisikaan osuvampi elokuvavalinta tapausta juhlistamaan kuin kaikkien aikojen paras suomalainen musikaali, pääosissa Tauno Palo ja Ansa Ikonen. ”Pot, pot, pot, pot, potkut sain!”

***

Georg Malmsténin musiikki, Tauno Palo & Ansa Ikonen sekä antoisat Helsinki-näkymät kesältä 1939 ovat SF-Paraatin kestäviä valtteja. Samalla SF-Paraatia voidaan pitää kotimaisen elokuvan ensimmäisenä varsinaisena musikaalina ja sikäli lajin varsin puhdasverisenä edustajana että musiikkinumerot on pyritty liittämään elimellisesti tarinan kudokseen. Ne vuoroin tuovat yhteen ja erottavat sankariparin – laulavan turistioppaan ja säveltäjän, joka ennen läpimurtoaan elättää itseään autonkuljettajana.

Rakenteeltaan SF-Paraati muistuttaa lähinnä amerikkalaista backstage-musikaalia. Aiheena on viihteen tekeminen, ja musiikkinumerot sijoittuvat osin esiintymistilanteisiin ravintolassa ja radiossa, osin arkiympäristöön, jolloin musiikin ympärille ikään kuin spontaanisti syntyy esiintymislava ja yleisö. Musikaalille tyypillinen ei-diegeettinen, tarinatilan ulkopuolinen säestys kuullaan laulussa ”Näenhän valoisan taivaan”. Amerikkalaisesta musikaalista SF-Paraatin erottaa selvimmin tanssin vähäisyys. Suomessa ei ole vastaavaa kevyen tanssi-shown perinnettä kuin esimerkiksi amerikkalaisessa vaudeville-teatterissa.

Juoni on verukkeen omainen ja viime kädessä alistettu musiikille, Helsinki-kuvaukselle, Ansa Ikosen ja Tauno Palon tähtikuville ja heidän karismalleen. Heidän keskinäisestä romanssistaan on tietysti kysymys, ja jotta tarina ei ratkeaisi liian lyhyeen, on heidän onnensa ja menestyksensä tiellä väärinkäsityksiä, kommelluksia ja mustasukkaisena kyräilevä Joel Rinne.

Musiikkipuolen varsinainen johtoaihe on valssi ”Nuoruuden sävel”, joka saa energisen tulkinnan toisensa jälkeen. Tarinan muuan ristiriita liittyykin siihen, miten tämä tarttuva iskelmä pitäisi laulaa. Toinen ristiriita on viihteen ja virallisen järjestyksen suhteessa: saako ylipäätään laulaa? Lopulta yhteinen sävel tietenkin löytyy: perinteiseen tapaan nainen antaa periksi. Ansa ja Tauno saavat toisensa ja kaikki iästä, sukupuolesta tai sosiaalisesta asemasta riippumatta yhtyvät lauluun.

Iskelmän suosion leviämistä kuvataan yhteisöä sitovana tekijänä. Laulu kulkee montaasijaksossa suusta suuhun, parturin asiakkaalta sihteeritytöille, säe kerrallaan tilasta toiseen, yhteiskuntaluokasta toiseen. Niin ikään sitä lauletaan radiossa, jolla sinänsä on – erityisesti sodan aikana – ollut kansakuntaa ja perhettä yhdistävä rooli. Jokaisessa tapauksessa esittäjien ja elokuvan sisäisen yleisön raja häilyy. Lopussa koko esiintyjäjoukko ryhmittyy kameran eteen. Ansa ja Tauno katsovat kameraan, joka tällä kertaa on niin korkealla, ettei heidän katseensa enää voisi kohdistua elokuvan sisäiseen yleisöön. Katseet on siis entistä selvemmin suunnattu meille, elokuvan katsojille. Näin SF-Paraati Hollywood-musikaalin lailla leikkii fiktion ja toden rajalla ja antaa vaikutelman katsojan suorasta puhuttelusta.

– Kimmo Laineen (SF-Paraati – ensimmäinen suomalainen revyy- ja musiikkielokuva, Lähikuva 4/1988) ja Sakari Toiviaisen (1983) mukaan