TÄYDELLINEN RIKOS (1954)

Dial M for Murder/Det perfekta brottet
Ohjaaja
Alfred Hitchcock
Henkilöt
Ray Milland, Grace Kelly, Robert Cummings, John Williams
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit
Ikäraja
K12
Kesto
105 min
Teemat
Kopiotieto
DCP 3D
Lisätieto
käsikirjoitus Frederick Knott, näytelmästään

Suljetun huoneen jännitystarina tavoittaa 3D-versiona jotain harvinaista. Tekniikkaa ei ole käytetty säikyttelyefektinä, vaan se tuo kuvaan psykologista syvyyttä. Aviomies (Milland) yrittää murhauttaa rikkaan vaimonsa (Kelly), joka itsepuolustuksenaan tappaa hyökkääjän. Kellyn puvustuksen värit kehittyvät juonen mukaan.

13.8. näytös aloittaa Kino Reginan Hitchcock 120 vuotta -juhlaillan.

***

Elokuvassa Dial M for Murder kiinnittää ensiksi huomiota, miten perusainekset ovat ilmeisen samankaltaisia kuin teoksissa Rebecca, Suspicion ja Notorious: viaton nainen johtuu salajuonen kohteeksi ja pirulliset kiemurat sulkeutuvat vähitellen hänen ympärilleen. Mutta tähän yhteydet loppuvatkin: Suspicionin sankaritar saa selville salajuonen – kuvitellun muuten – ja elokuvan teemaksi nousi ennen kaikkea rakkauden ja luottamuksen taistelu pelkoa vastaan. Elokuvissa Rebecca ja Notorius nainen aavistaa vehkeilyn ja elää epätietoisuuden ja hädän vallassa. Teoksen Dial M for Murder Grace Kelly ei epäile, ei saa selville eikä edes aavista sitä ja hätääntyykin vasta muutamien loppuminuuttien aikana, kun hän saa tietää että hänen aviomiehensä on hirviö joka on suunnitellut yrityksen hänen murhaamisekseen. Naisen rooli jää alusta loppuun passiiviseksi. Hitchcockia näyttää kiinnostaneen demoninen salajuoni sinänsä, yksityiskohdissaan, suunnitelman koneisto joka on niin hyvin rakennettu että se epäonnistuessaan sisältää toisen mahdollisuuden. Kun aviomies ei onnistu murhauttamaan vaimoaan, hän järjestää tämän syytteeseen ja kuolemaan tuomittavaksi palkkaamansa miehen taposta.

Kuvattuna miltei kokonaan yhdessä ainoassa lavastuksessa, pelkistettynä kolmen henkilön väliseksi draamaksi Dial M for Murder miellyttää taloudellisuudellaan ja tiukkuudellaan. Hitchcock todella osaa metodinsa, keinon pitää katsoja vallassaan. Tämä metodi on epäilemättä lähellä sitä mistä Bazin huomautti seurattuaan erään Varkaitten Paratiisin kohtauksen kuvausta ja jonka hän määritteli näin: ”.. jokaisessa otoksessa oli tunnettavissa jotakin. Tämä jännityksen etsiminen, tämä otoksen sisäistyminen varsinaiseksi dramaattiseksi tapahtumaksi on kenties avain Hitchcockin ohjaukseen”.

Elokuva alkaa pitkällä ja hyvin hämmästyttävällä kohtauksella. Muuan mies soittaa ovikelloa, toinen avaa hänelle. He eivät tunne toisiaan, vieras on myymässä autoaan, mutta kun hän lähtee kahtakymmentä minuuttia myöhemmin, hän on suostunut murhaamaan isäntänsä vaimon samana iltana. Hitchcock on käsitellyt kohtausta täydellisyyttä hipovalla tavalla ja saa katsojan elämään mukana jokaisessa yksityiskohdassa. Kahden miehen yksinkertaisessa vuoropuhelussa näemme kohtalon pyörän vähitellen kääntyvän ympäri, ja absurdin mutta järkähtämättömän loogisesti salajuonen pihdit kuroutuvat uhrin ympärille. Käytyämme tämän leikin läpi emme voi enää pelastua lopulta, joka on vain tämän häikäisevän dialektisen aloituksen eri ainesten kehittelyä – puhelimitse suunniteltu murhakohtaus ymmärrettävästi tulee väliin.

Bazainin haastattelussa Hitchcock on tunnustanut tai pikemminkin huomannut elokuviensa moraalisen oveluuden ja lumouksen teeman. Tässä se on ilmeinen, samoin kuin hänen tavanomainen pyrkimyksensä luoda elokuvaa, joka sijoittuu jonnekin draaman ja komedian välimaastoon (koko tarkastajan roolin loistava huumori). Elokuvan pitäisi siis tyydyttää jopa niitä jotka eivät vaadi muuta kuin ”jännitystä”, sillä salapoliisiongelman avain – joka on oikeastaan oven avain – on niin hyvin kätketty että pidätämme hengitystämme sen paljastumiseen saakka.

– Jacques Doniol-Valcroze (Cashiers du Cinéma 44, Févier 1955)