KARHU (1988)

L'Ours/Björnen
Ohjaaja
Jean-Jacques Annaud
Henkilöt
Tchéky Karyo, Jack Wallace, Andre Lacombe
Maa
Ranska
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 70 mm
Lisätieto
James Oliver Curwoodin romaanista Kalliovuorten kuningas • original English version

James Oliver Curwoodin klassikkoromaaniin perustuva seikkailuelokuva on vetoomus luonnon puolesta. Orvoksi jäänyt pikkukarhu yrittää selvitä lyöttäytymällä vuoriston suuren ja ynseän erakkokarhun matkaan. Kuvaukset kestivät seitsemän vuotta, ja pikkukarhun esittäjiä tarvittiin lopulta kaksitoista. Elokuva esitetään upeana 70 mm -filmikopiona.

***

Karhu on kertomus ystävyydestä, rakkauden tarpeesta ja elämän kunnioitukses­ta. Se ei ole dokumentti eikä selityksillä säestetty satu vaan elokuva, jos­sa eläimet näyttelevät pääosia metsästäjinä, metsästettyinä ja ihmisen pie­nuuden osoittajina. ”Elokuvan tekeminen muutti minut täysin”, kertoo Jean­-Jacques Annaud. ”En ole enää sama ohjaaja kuin aikaisemmin. Nyt etsin ihmi­sistäkin enemmän eleitä ja ilmeitä”. Karhu perustuu James-Oliver Curwoodin romaaniin, joka kertoo pikkukarhun ja vuoriston jättiläismäisen tappajakar­hun ystävyydestä. Luonnossa tällainen asetelma ei olisi mahdollinen. Uros­karhu todennäköisesti tappaisi yksinäisen pennun, sillä karhut ovat erakko­ja. Vain emo huolehtii poikasistaan, mutta se tekeekin sen hyvin. ”En ole koskaan nähnyt ihmisen huolehtivan lapsestaan niin kuin karhuemo huolehtii pennuistaan. Äiti ja lapsi nuolevat jatkuvasti toisiaan, ja emo vartioi pen­tujaan tarkasti”, Annaud kertoo.

”Joka aamu annoin karhuille jonkin hedelmän tai muun makupalan. Koulutta­jat antoivat määräykset karhuille, mutta ne tiesivät, että minä olin joukon johtaja. Kun selitin kouluttajille jonkin karhun häkin luona, mitä halusin kyseisen karhun tekevän, se seurasi selostusta kiinnostuneena ja usein, kun häkin ovi avattiin, karhu meni ilman ohjeita juuri sinne minne pitikin. Kar­hut myös tiesivät, milloin ne olivat onnistuneet ja milloin taas epäonnistu­neet esityksessään. Jos kuvaus ei ollut sujunut odotetusti, esiintynyt karhu saattoi kieltäytyä syömästä. Se vain murahteli tyytymättömänä tuntikausia”, kertoo Annaud matkien karhun ääntelyä ja kiukkuista huojahtelua.

Kuvausten aikana karhujen ja ihmisten välillä oli yleensä sähköaita. Silti näyttelijät vaaransivat välillä henkensä. ”Sähkölanka oli enemmän symbolinen kuin todellinen turva-aita”, Annaud kertoo kuvaillessaan omaa tuntumaansa 900-kiloiseen Bartiin. ”Olimme pari päivää aikaisemmin kuvanneet kohtauksen, jossa Kaar-karhu (Bart) ihmisen silmin nähtynä antoi anteeksi metsästäjälle. Tom (Tcheky Karyo) on siinä alempana kuin karhu. Bartin kouluttaja kertoi myöhemmin, että tilanne oli hyvin vaarallinen, koska hän menetti karhun hal­linnan. Bart oli aina katsonut ihmistä ylöspäin. Tilanne, jossa se tajusikin olevansa vahvempi, oli sille aivan uusi. Kun menin sen jälkeen samaan kuvaan Bartin kanssa, istuin myös sitä alempana. Olin Bartin alueella, ja Bart hyökkäsi minua kohti vieläkin edellisen kohtauksen hämmentämänä. Jäin Bartin alle, ja yksi sen kynsistä kaivautui selkääni. Selkäni oli sen jälkeen kipeä puolitoista vuotta.” Tilanne olisi voinut päättyä vieläkin huonommin, ellei Annaudilla olisi ollut malttia tekeytyä kuolleeksi.

Kuvausten aikana yhtään eläintä ei vahingoitettu millään tavoin. Kaikki houkuteltiin palkinnoilla tekemään mitä haluttiin. Karhuja lahjottiin luut­tomilla, raaoilla kanoilla, vaahtokarkeilla, kirsikoilla, mantelimassalla ja mansikkahillolla. Karhujen lisäksi elokuvaan tarvittiin puuma, lintuja, sam­makoita, vesiliskoja, kilpikonnia, salamantereita, sisiliskoja, tarhakäär­meitä, maamyyriä, mehiläisiä, perhosia, koiria ja hevosia. Annaud uskoi eläinten kykyyn esiintyä halutulla tavalla, ja hän sai myös tuottaja Claude Berrin uskomaan sadan miljoonan markan elokuvaan. Tuotantoon kului kaikkiaan seitsemän vuotta.

– Asta Korpikallion mukaan (Seura 7/1989, 17.2.1989) AA 1992