NUKKEKAUPPIAS JA KAUNIS LILITH (1955)

Dockhandlaren och den vackra Lilith
Ohjaaja
Jack Witikka
Henkilöt
Martti Katajisto, Hillevi Lagerstam, Heikki Savolainen
Maa
Suomi
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
S
Kesto
72 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 2K DCP

Walentin Chorellin kuunnelmaan perustuva aikuisten satu sijoittuu kuvitteelliseen diktatuuriin. Yksinkertaista nukkekauppiasta (Martti Katajisto) aletaan epäillä pomminheittäjäksi, ja hänet viskataan selliin. Mutta kauppiaan nukeilla, jotka on elokuvaan tehnyt taiteilija Mona Leo, on myös ystäviä. Varsin epäsuomalaisen elokuvan ekspressiivisessä mustavalkokuvauksessa käytetään taitavasti valoja ja varjoja.

***

Nukkekauppias ja kaunis Lilith alkaa tekstillä: “Oli kerran elokuvatuottaja, jonka päähän pälkähti että hän voisi tehdä elokuvan nykyaikaisesta legendasta”. Walentin Chorellin ruotsinkielinen kuunnelma oli esitetty Yleisradiossa vuonna 1947 Euroopan sodanjälkeisen kahtiajaon alkaessa hahmottua. Kuunnelma tapahtuu kuvitteellisessa totalitaarisessa valtiossa, jossa ilonpito ja mielikuvitusleikit ovat kiellettyjä. Kun kuunnelman suomenkielinen versio esitettiin vuonna 1953, se herätti siinä määrin T.J. Särkän huomiota, että hän hankki sen filmausoikeudet. Aihe oli tuttu myös Jack Witikalle, sillä hän oli tehnyt siitä näyttämösovituksen Studentteaternille (1953). Elokuvaan Witikka sai tuekseen Marius Raichin, jonka varjoilla kernaasti leikkivä ekspressiivinen kuvaustapa sopi hyvin aiheeseen.

Nukkekauppias ja kaunis Lilith edusti Suomea Berliinin elokuvajuhlilla 1955 ja herätti kriitikoiden suopeaa huomiota. “Berliinin elokuvajuhlien paras elokuva tuli Suomesta”, kirjoitti belgialainen Le Peuple. “Minä tiedän, että minä saan siitä rökkiini seitsemän miljoonaa, mutta minä annan pojille tilaisuuden tehdä hienon elokuvan”, oli Särkkä ennen kuvausten alkua sanonut yhtiönsä mainospäällikkö Olavi Linnukselle. Tappiolliseksi Nukkekauppias ei kuitenkaan jäänyt ja aikalaisarvostelu merkitsi sen muistiin kunnianhimoisena ja melko hallitusti toteutettuna elokuvataiteemme verevämmän tulevaisuuden lupauksena. Witikan ohjaajauralla – joka tuolloin sisälsi vasta elokuvat Aila — Pohjolan tytär (1951), Pessi ja Illusia (1954) ja Mä oksalla ylimmällä (1954) – Nukkekauppias oli merkittävä edistysaskel, ponnistus kohti uudenlaista aihepiiriä ja ilmaisua.

Tarina diktatuurivaltiossa elävästä nukkekauppiaasta on erikoislaatuiseen kuvalliseen asuun puettu moderni legenda, jonka puitteissa siirrytään varsin taidokkaasti tragediasta satiiriseen komediaan ja takaisin. Aiheen tarjoamia mahdollisuuksia mielikuvitukselliseen kerrontaan on kiiruhdettu käyttämään hyväksi joskus liiankin innokkaasti, mikä ilmenee ajoittaisena motivoimattomana “filmillisenä” taikatemppuiluna. Yleisesti ottaen Witikka ja hänen ryhmänsä ovat kuitenkin selviytyneet vaikeasta tehtävästä kaikella kunnialla. Arvosteluissa nostettiin esiin erityisesti kuvaaja Raichin ja säveltäjä Simon Parmetin panos: “Jo kuvaus ja musiikki yksin nostavat filmin meillä arvoluokkaan ja ovat lajissaan parhainta eurooppalaista tasoa”, kirjoitti Paula Talaskivi.

– Suomen Kansallisfilmografia 5:n 1953–1956 (1989) ja muiden lähteiden mukaan