BALLADI RAKASTAVAISISTA (1974)

Romans o vljubljonnyh/Balladen om två älskande
Ohjaaja
Andrei Mihalkov-Kontshalovski
Henkilöt
Jelena Koreneva, Jevgeni Kindinov, Innokenti Smoktunovski
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit
Ikäraja
K12
Kesto
135 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Andrei Mihalkov-Kontshalovskin musikaali ja rakkauselokuva oli 1970-luvun menestyksiä ja kaupallinen siirto monipuolisen elokuvamodernistin uralla, neuvostovastaus Cherbourgin sateenvarjoille. Suurta elokuvaromantiikkaa, avantgardea vaiko silkkaa kitschiä – se selviää 70 mm:n kopiolta!

Huom! Teknisten ongelmien vuoksi Balladi rakastavaisista esitetään 35 mm -kopiolta.

***

Andrei Mihalkov-Kontshalovski (s. 1937) on ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan yhteistyöstään Andrei Tarkovskin kanssa (esim. Andrei Rubljov) ja siirtymisestään Hollywoodiin samoihin aikoihin kun Tarkovski jäi pysyvästi länteen. Tarkovskista aika jätti, mutta Mihalkov-Kontshalovski palasi 1990-luvulla Venäjälle ja työskentelee edelleen elokuvan ja teatterin parissa. Nimestä on pudonnut pois Mihalkov. Sitä käyttää Andrein pikkuveli Nikita (s. 1945), myös elokuvaohjaaja.

Kontshalovski ohjasi esikoispitkänsä Ensimmäisen opettajan (Pervyi utshitel, 1965) tymäkästi Akira Kurosawan tyyliin, ja siirtyi sitten kuvaamaan puolidokumentaarisesti maaseudun kolhoosielämää Nuoren naisen onnessa (Istorija Asi Kljatshinoi, kotoraja ljubila, da ne vyshla zamuzh, 1965). Tarina Asja Kljatshinasta, joka rakasti mutta ei mennyt naimisiin juuttui kuitenkin sensuuriin – olihan varsin kiistanalaista esittää Neuvostoliiton oloja sellaisina kuin ne toistaiseksi olivat. Kommunismiin oli vielä matkaa: jo syrjäytetyn Nikita Hrushtshovin taannoisen arvion mukaan se saavutettaisiin vuonna 1980.

Hyllytyksen jälkeen Kontshalovski keskittyi klassikoihin. Nähtiin Turgenevin romaanin filmatisointi Aateliskoti (Dvorjanskoje gnezdo, 1969) ja Tshehovin näytelmään perustuva Vanja-eno (Djadja Vanja, 1971). Neuvostoliiton elokuvateollisuuden ohjelmassa oli kuitenkin houkutella kansa teattereihin esittämällä ajanmukaisia kertomuksia valkokankaalla, ja Kontshalovski tarttui haasteeseen luettuaan Jevgeni Grigorjevin käsikirjoituksen. Lopputulos oli yksien mielestä käsittämätön sotku, toisien mukaan erinomaisen hieno elokuva, joka vastasi yleisön tarpeisiin. Ainakaan elokuvahallinto ei löytänyt Romanssista huomauttamista, joten se sai laajan levityksen, keräsi kotimaassa 36,5 miljoonaa katsojaa ja sai Karlovy Varyn elokuvajuhlien pääpalkinnon. Bernardo Bertolucci totesi, että hänen makuunsa elokuva on liian porvarillinen.

Jelena Koreneva ja Andrei Mihalkov-Kontshalovski vierailivat Suomessa elokuvan ensi-illassa ja kertoivat haastattelussa, että elokuva on Neuvostoliitossa aiheuttanut katsojapalautteen tulvan – tuhansia kirjeitä ohjaajan osoitteeseen, sekä ylistäviä että haukkumakirjeitä. Ohjaaja sanoo tehneensä tietoisesti elokuvan miljoonille. Vääräleuat ovat ristineet Balladin uudestaan Cherbourgin tankeiksi, Jacques Demyn musikaalin Cherbourgin sateenvarjot mukaan. Erkka Lehtola kirjoitti arvostelussaan (Aamulehti 30.4.1975) Balladista: ”Se on kummallisin neuvostoliittolainen elokuva pitkään aikaan: (…) yhdistelee tyylejä, vaihtelee äänenpainoja; se venyy kuin kirjava nauha, josta ei oikein saa selville, mikä on sen perusväri.” Lehtola luettelee näkemästään, että alun musikaalikohtaus saa Agnes Vardan Onnen ”muistuttamaan vain haalistunutta postikorttia”, Kontshalovskin antama toimintaelokuvan oppitunti jättää amerikkalaiset tekijät toiseksi ja tuskainen arkirealismi tavoittaa brittien parin vuosikymmenen takaisen ankeuden. Lisäksi, huomauttaa Lehtola, sen sijaan että tyylilajit ”hypähtelisivät toistensa niskaan”, ohjaaja ”selvästi ja suoraan antaa katsojan ymmärtää, että tässä tehdään elokuvaa”, mikä selittää ylinäyttelemisen, paatoksen ja musiikkinumerot. Lehtola kuitenkin summaa, että Balladi ”todella herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia”.

Yksi Mihalkov-Kontshalovskin ohjaajaesikuvista on Oleksandr Dovzhenko, joten Balladin erikoinen kohotettu tyyli on osittain perua Ukrainan elokuvarunoilijalta. Samana vuonna kuin Balladi rakastavaisista valmistui, tuli valmiiksi Andrei Tarkovskin Peili (Zerkalo). Se herätti elokuvajohdossa ristiriitaisia tunteita, mutta päästettiin kuitenkin rajoitettuun levitykseen. Peilin näki 2,2 miljoonaa katsojaa. Eräs ainakin joidenkin mielestä hauska juttu on jäänyt aikakirjoihin: Aleksandr Gradski, joka teki musiikin Balladiin rakastavaisista ja esitti laulut näyttelijä Kindinovin sijasta, oli sattumalta eksynyt Mosfilmissä katsomaan Tarkovskin Peiliä. Sieltä hän palasi Kontshalovskin luo leikkaamoon ja vaahtosi, että näki juuri ”aivan mielettömän hienon elokuvan, jonka on tehnyt joku Tarkovski, onko tuttu. Tarkovski tekee noin upean elokuvan, ja me täällä sinun kanssasi väännämme tällaista huttua”.

Yksi selitys Kontshalovskin elokuvalle on, että se olisi ironinen, rienaava kommentti Neuvostoliiton tuolloisesta elokuvapolitiikasta, kuten Turun Sanomien Simo Tuomola tuo esiin (22.10.1975). Tätä näkökulmaa tukisi hyvin Kosmos-Filmin jo edesmenneen Jussi Kohosen mielipide Balladista: “Andrei on nero!”

– Mia Öhman 27.3.2019