PASOLININ KOOMISET EPISODIT (1962 / 1966 / 1968 / 1969 )

Ohjaaja
Pier Paolo Pasolini
Maa
Italia/Ranska
Tekstitys
La ricotta: e-teksti suomeksi / La terra vista dalla luna, Che cosa sono le nuvole, La sequenza del fiore di carta: English subtitles
Kesto
36 min + 31 min + 22 min + 11 min • yhteiskesto 100 min
Teemat
Kopiotieto
La ricotta: KAVI 16 mm / La terra vista dalla luna: 35 mm / Che cosa sono le nuvole: 35 mm

1960-luvun suosittuihin episodielokuviin Pasolini ohjasi kernaasti humoristisia ja satiirisia jaksoja: La ricotta (1962), La terra vista dalla luna (1966), Che cosa sono le nuvole? (1968) ja La sequenza del fiore di carta (1969).

***

LA RICOTTA (Cream Cheese), Italia/Ranska 1962. Tuotantoyhtiöt: Arco Film, Cineriz, Lyre Film. Tuottaja: Alfredo Bini. Ohjaus, käsikirjoitus: PIER PAOLO PASOLINI. Kuvaus (mv+väri, 1,85): Tonino Delli Colli. Musiikki: Carlo Rustichelli. Alessandro Scarlatti: ”Cantata”; Giuseppe Verdi: ”Libiam nei lieti calici” La Traviatasta; Tommaso da Celano: Sequenza per la Messa dei defunti, ”Dies irae dies illa”; Giovanni Fusco: ”Eclisse twist”. Lavastus: Flavio Mogherini. Puvut: Danilo Donat. Kampaukset: M.T. Corridoni. Make-up: Goffredo Rocchetti. Leikkaus: Nino Baragli. Äänitys: Luigi Puri. Kuvauspaikka: Rooman ympäristö (Pratone dell’Acqua Santa, roomalainen akvedukti). PÄÄOSISSA: Orson Welles (ohjaaja), Mario Cirpiani (Stracci), Laura Betti (tähti), Edmondo Aldini (toinen tähti), Vittorio La Paglia (lehtimies), Ettore Garofolo (avustaja), Maria Bernardini (strippari), Rossana Di Rocco (Straccin tytär). 971 m / 35 min

LA RICOTTA on Pasolinin osuus episodielokuvaan ROGOPAG, jonka yhdistäväksi piirteeksi on määritelty yritys kuvata maailmanlopun onnellisia alkutahteja. Muut elokuvan jaksot ovat Roberto Rossellinin ILLIBATEZZA, Jean-Luc Godardin IL NUOVO MONDO ja Ugo Gregorettin IL POLLO RUSPANTE. Pasolinin episodi toi ohjaajalleen muutaman kuukauden ehdollisen vankeustuomion ”valtionuskonnon rienaamisesta”. Pasolini oli tuolloin juuri kirjoittanut ensimmäisen sovituksen MATTEUKSEN EVANKELIUMISTA ja valmistui siirtämään projektin valkokankaalle: LA RICOTTA on hänen satiirinen, estottomasti ilakoiva näkemyksensä raamattuspektaakkelien teollisesta tuotannosta. Ohjaaja tekee työtään vain rahasta ja tietää tekevänsä roskaa, toista ryöväriä esittävä avustaja on nälissään ja yrittää kaiken aikaa päästä syömään piilottamaansa juustoa, tähdet oikkuilevat. Villin groteskilla tavalla Pasolinin elokuva välittää kuilun kristinuskon perustan, alkuperäisen sisällön ja sen nykyisten räikeiden muotojen tai sitä hyväksikäyttävien kaupallisten ilmiöiden välillä.

– Jose Luis Guarnierin (Roberto Rossellini, 1970), Richard Roudin Godard, 1967) ja muiden lähteiden mukaan ST

***

LA TERRA VISTA DALLA LUNA (Maa Kuusta nähtynä) (The Earth Seen from the Moon), Italia/Ranska 1966. Tuotantoyhtiöt: Dino De Laurentiis Cinematografica, Les Productions Artistes Associés. Tuottaja: Dino De Laurentiis. Kuvaus (väri, 1,85): Giuseppe Rotunno). Musiikki: Piero Piccioni. Lavastus: Mario Garbuglia, Piero Poletto. Puvustus: Piero Tosi. Veistokset: Pino Zac. Kuvauspaikat: Rooma (Colosseum), Fiumicino. PÄÄOSISSA: Totò (Cianciato Miao), Ninetto Davoli (Basciù Miao), Silvano Mangano (Assurdina Cai), Mario Cipriani (pappi), Luigi Leoni (turisti), Laura Betti (turistin vaimo). Ensiesitys Berliinin elokuvajuhlilla 1967. 858 m / 31 min

Episodi elokuvasta LE STREGHE (Nykypäivän noitia) (The Witches). Muut jaksot: Francesco Rosin LA SICILIANA, Mauro Bologninin SENSO CIVICO, Luchino Viscontin LA STREGA BRUCIATA VIVA ja Vittorio De Sican UNA SERATA COME LE ALTRE.

Pasolinin episodin burleski, lumoava, faabelinomainen sävy poikkeaa muusta kokonaisuudesta. Se on faabeli maallisen onnen ehdoista, tarina köyhästä, kuuromykästä tytöstä, joka kuin taikaiskusta huomaa asuvansa rikkaassa, mukavassa talossa, mutta joka oivallettuaan tilanteensa palaa köyhään arkeensa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Méliès filmasi matkan Kuuhun. Samassa hengessä Pasolinin tuo maan päälle vieraan samalta planeetalta, vai onko hänen kotoinen demoninsa vieras omista unistamme? Assurda, joka valmistaa puhtaan ja mukavan kodin kulkureille Toto & Ninetto, on todellakin sadun hyvä haltijatar. Hän liikuttaa taikasauvaansa ja kulkurien hökkeli muuttuu ”Pietarinkirkkoa kauniimmaksi palatsiksi”. Hän on äiti ja rakastajatar, joka vannoo isä- ja poikakulkurille ikuista uskollisuutta ja turvaa – jopa kuoleman jälkeen. Romanttisessa mielessä hän voisi edustaa eräänlaista naisihannetta, mutta tässä naivistisessa faabelissa elämän ehdoista hän on kaikkivoipa, kaikkialla läsnäoleva käytännön vertauskuva ihanteelliselle marxismille

Kunniapaikalla eräässä Assurdan loihtimassa huoneessa riippuu Chaplinin kuva, ja tämä ele voidaan nähdä kunnianosoituksena. Pasolinin elokuvaa leimaa sama tunteellinen romantiikka kuin Chaplinin kaksikelaisia romansseja Edna Purviancen kanssa. Tämän Pasolinin komedian henkilöt eivät osaa valehdella. Heidän toimintojaan ohjaa sisäinen totuus ja primääriset tarpeet, jotka ilmenevät automaattisesti ja häpeämättömästi. Elokuva on mahdollisen taidetta. Sen todistaa Pasolini vakuuttavasti tällä värikkäällä sadullaan, groteskeja piirteitä vilisevällä silmänkääntötempullaan, jossa näyttelijät tosissaan ovat pukeutuneet leikkiviksi lapsiksi. Jos runoilija on tahtonut antaa kuvan ehdottomasta onnesta, on myös hänen kuviensa oltava kauniita. Myös Assurdan ihmeellisessä maailmassa kaikki on kaunista.

– Stig Björkmanin ja Cinemateketin/Filmklubbenin esitteen mukaan ST

***

CHE COSA SONO LE NUVOLE? (What Are Clouds?), Italia 1968. Tuotantoyhtiö: Dino De Laurentiis Cinematografica. Tuottaja: Dino De Laurentiis. Ohjaus, käsikirjoitus: PIER PAOLO PASOLINI. Kuvaus (väri, 1,85): Tonino Delli Colli. Lavastus, puvustus: Jürgen Henze. Laulun ”Cosa sona le nuvole?” säv. Domenico Modugno, san. Pasolini. Kuvauspaikka: Rooman ympäristö. PÄÄOSISSA: Totò (Jago), Ninetto Davoli (Othello), Laura Betti (Desdemona), Franco Franchi (Cassius), Ciccio Ingrassia (Roderigo), Adriana Asti (Bianca), Francesco Leonetti (nukketeatterin hoitaja), Domenico Modugno (roskienkerääjä). Ensiesitys Roomassa 14.6.1968. 601 m / 22 min

Episodi elokuvasta CAPRICCIO ALL’ITALIANA (Italian Caprice). Muut jaksot: Stenon IL MOSTRO DELLA DOMENICA, Mauro Bologninin PERCHÉ, Pino Zacin VIAGGIO DI LAVORO, Mario Monicellin LA BAMBANAIA ja Mauro Bologninin LA GELOSA.

Päähenkilöitä ovat nuket, jotka esittävät Shakespearen Othelloa vaatimattomassa laitakaupungin nukketeatterissa. Elokuva syntyi Roomassa yhdessä viikossa Pasolinin palattua Marokosta OIDIPUKSEN kuvausmatkalta. ”Irrallisena tämä episodi on lähes käsittämätön. Se pitää nähdä samassa yhteydessä kuin MAA KUUSTA NÄHTYNÄ ja muut koomiset episodini, joista moni jäi suunnitteluasteelle” (Pasolini On Pasolini, 1969).

***

LA SEQUENZA DEL FIORE DI CARTA (The Paper Flower Sequence), Italia/Ranska 1969. Tuotantoyhtiö: Castoro Film s.r.l., Anouchka Film. Tuottaja: Carlo Lizzani. Ohjaus, käsikirjoitus: PIER PAOLO PASOLINI – Puccio Puccin ja Piero Badalassin aiheesta. Kuvaus (väri, scope): Giuseppe Ruzzolini. Musiikki: Giovanni Fusco; teema: J.S. Bachin Matteus-passio. Äänitys: Amelio Verona. Kuvauspaikka: Via Nazionale, Rooma. PÄÄOSISSA: Ninetto Davoli (Riccetto), Rochelle Barbieri (tyttö), Jumalan äänet: Bernardo Bertolucci, Grazielle Chiarcossi, Pier Paolo Pasolini, Aldo Puglisi. Ensiesitys Roomassa 30.5.1969. K18. 287 m / 11 min

Episodi elokuvasta AMORE E RABBIA (Love and Rage). Muut jaksot: Carlo Lizzanin L’INDIFFERENZA, Bernardo Bertoluccin AGONIA, Jean-Luc Godardin L’AMORE ja Marco Bellocchion DISCUTIAMO, DISCUTIAMO.

LA SEQUENZA DEL FIORE DI CARTA kestää vain kaksitoista minuuttia. Oikeastaan se on vain yksi pitkä kamera-ajo pitkin Via Nazionalea Roomassa. Myöhemmin lisäsin siihen vielä pari kolme kuvaa. AMORE E RABBIA, työnimeltään VANGELO ’70, oli määrä tehdä Uuden testamentin vertauksista tai lyhyistä jaksoista. Minä valitsin oman episodini pohjaksi vertauksen viikunapuusta. Kristus haluaa poimia pari viikunaa, mutta koska on maaliskuu eikä puussa ole vielä hedelmiä, hän kiroaa sen. Tämä kohta on mielestäni aina ollut hyvin arvoituksellinen. Siitä on olemassa suuri määrä keskenään ristiriitaisia selityksiä. Minä luon siitä seuraavaa: historiassa on hetkiä, jolloin kukaan ei voi olla viaton eikä tietämätön. Tietämättömyys on silloin syyllisyyttä. Niinpä annoin Ninetton kulkea pitkin Via Nazionalea, ja kun hän kävelee, ajatuksettomana ja täysin viattomana, kadun toista puolta kulkee kuvajakso, jossa maailmaa kuohuttavat tärkeät tapahtumat vierivät hänen ohitseen. Ne ovat asioita, joista hän ei voi olla tietämätön, kuten Vietnamin sota, idän ja lännen suhteet, jne. Ne ovat kuin varjoja, jotka kiitävät hänen ohitseen ja joita hän ei huomaa. Tietyllä hetkellä hän sitten kuulee Jumalan äänen, joka tulee jostakin kadun liikenteen keskeltä. Jumala kehottaa häntä heräämään, tulemaan tietoiseksi, mutta viikunapuun tavoin hän ei ymmärrä kuulemaansa, koska hän on epäkypsä ja viaton. Siksi Jumala kiroaa hänet ja saattaa hänet perikatoon. (Pier Paolo Pasolini: Laitakaupungin valot, 1989)

Koonnut AA 1995