ALWAYS – IKUISESTI (1989)

Always
Ohjaaja
Steven Spielberg
Henkilöt
Richard Dreyfuss, Holly Hunter, Brad Johnson, Audrey Hepburn
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
123 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Powellin ja Pressburgerin Kysymys elämästä ja kuolemasta kummittelee taustalla tässä romanttisessa komediassa, jossa maahansyöksyneen pilotin henki palaa maan päälle sabotoimaan tyttöystävänsä uutta romanssia. Audrey Hepburn nähdään viimeisessä, tuonpuoleisessa elokuvaosassaan.

***

Steven Spielbergin Always – ikuisesti on saanut inspiraationsa Spencer Tracy -elokuvasta A Guy Named Joe vuodelta 1944. Siinä lentäjä kuolee taistelussa ja saa taivaassa tehtäväkseen valmentaa hänet korvanneen nuoremman pilotin vaativiin tehtäviin sodassa. Maan päälle laskeutunut lentäjä joutuu kuitenkin seuraamaan läheltä sitä, että hänen oma rakkaimpansa rakastuu tähän uuteen mieheen.

Pääosan esittäjä Richard Dreyfuss on sanonut nähneensä yllä mainitun Victor Flemingin ohjaaman Et lennä yksin -filmin ainakin 35 kertaa. Steven Spielberg puolestaan sanoo nähneensä elokuvan lukemattomia kertoja lapsuuden tv-kanavilta ja kertoo elokuvan olleen yksi niistä syistä, miksi hän ryhtyi tekemään elokuvia.

Spielbergin vuoden 1989 remake ei sijoitu keskelle sotaa. Always – ikuisesti -elokuvan ensimmäinen jakso on ikuiseksi rakkaustarinaksi tarkoitettu pitkänpuoleinen avaus, jota höystävät alun lentotemput ja sanotaan se nyt sananvapautta kunnioittaen suoraan, varsin laimeat vitsit.

Spielberg, joka elokuvissaan parhaimmillaan kykenee ikuisesti mieleen painuviin tunnelmiin ja tilanteisiin, tuottaa joskus myös toisenlaisia tunteita ja kokemuksia, jotka haluaisi mieluummin unohtaa kuin muistaa ikuisesti. On selvää ettei tämä ole ainoa katsantokanta, koska rakkauteen, toivoon ja ihmeisiin luottava voi saada kicksejä silloinkin kun tällainen pölhömpi katsoja ei.

Rakkaustarina vaihtuu toisessa jaksossa toimintaan. Lentäjät ovat nyt metsäpalojen sammuttajia, jotka ovat muuntaneet sotilaiden rohkeuden lähinnä kuolemaa halveksuvaksi uhkarohkeudeksi tavalla, jonka tarkoituksenmukaisuuden perään sopii kysellä sekä elokuvan sisällä että sitä arvioitaessa.

Onko tämän kaiken sentimentalismin keskellä fatalismin siemen vai onko kyseessä pelkästään nuorehkojen miesten ”hällä-väliä” -asenne?

Jos järkeä halutaan elokuvan henkilöiltä etsiä, sitä on etsittävä elokuvan naisesta (Holly Hunter). Hunterin roolihahmo on selkeästi esifeministinen siitä huolimatta, että elokuvan alussa, juonen vielä ollessa selkiytymätön, hän antautuu ”tyttömäisesti” kaikkien miesten ihailemaksi objektiksi, mitä aviomies seuraa sivusta kuin olisi hieman alla päin. Katsojalle tämä kaikki kummallisuus selviää vasta myöhemmistä juonen kuluista. Elokuvan naisista mainittakoon myös Audrey Hepburn, joka taivaan enkelinä antaa kuolleelle lentäjälle mission maan päällä.

Yhtä kaikki, metsäpalot eivät ole sotaa, vaikka palomiehiä kutsuttiinkin usein palosotilaiksi (ja Suomeen tuoduissa venäläisissä paloautoissa oli varmuuden vuoksi jopa kaksi konekivääritelinettä). Se kiihkeys, jota sotaelokuviin voidaan parhaimmillaan liittää, liitelee nyt ikuisesti puiden latvoja pyyhkien metsäpalon savuisessa  ilmanalassa.

– Jari Sedergren, joka on viettänyt puoli vuotta elämästään palo-opistossa, 2019