PHENOMENA (1985)

Ohjaaja
Dario Argento
Henkilöt
Jennifer Connelly, Daria Nicolodi, Dalila Di Lazzaro
Maa
Italia
Tekstitys
English version * suom. tekstit
Ikäraja
K18
Kesto
110 min
Teemat
Kopiotieto
DCP

Sittemmin Oscar-palkittu 14-vuotias Jennifer Connelly tekee roolin tanssikoulun opiskelijana, joka unissakävelyllään todistaa raa’an murhan. Musiikkia elokuvassa kuullaan mm. Rolling Stones -basistilta Bill Wymanilta, Iron Maidenilta, Motörheadilta sekä Goblin-yhtyeen Claudio Simonettilta ja Fabio Pignatellilta. ”Phenomena on ainutlaatuinen elokuva, puhdasta ja pidättelemätöntä hullua luovuutta.” – Helsingin Sanomat

Vaikka italialaisella kauhulla on uskollinen globaali kuluttajakunta ja pysyvältä vaikuttava jalansija elokuvien kotitallennemarkkinoilla, lajityyppi ei ole toipunut 1980-luvun keskivaiheilla kokemastaan kysynnän ja tarjonnan romahduksesta. Dario Argenton vuoden 1985 tuotannot Phenomena ja Demons (ohjaus: Lamberto Bava) kuuluvat italokauhun toistaiseksi viimeisiin varsinaisiin menestyselokuviin: molemmat sijoittuivat kotimaassaan vuoden kymmenen katsotuimman elokuvan listalle ja pääsivät kansainväliseen teatterilevitykseen.

Phenomenan tarina sai alkusysäyksensä Argenton kuultua radiosta, että Ranskan poliisivoimien kuolemansyyntutkijat voivat käyttää ihmisruumiissa eläviä hyönteisiä selvitystyössään. Keskushenkilö on sveitsiläisessä eliittikoulussa opintonsa aloittava teinityttö Jennifer (Jennifer Connelly), joka pitää hyönteisistä ja pystyy muodostamaan telepaattisen yhteyden siivekkäisiin ystäviinsä. Liikaa tietävästä tytöstä tulee hirviömäisen sarjamurhaajan seuraava maalitaulu. Koulukiusatun Jenniferin ainoa ystävä on pyörätuolilla liikkuva vanha entomologi John McGregor (Donald Pleasence).

Murhamysteerin ja Carrie-vaikutteisen kasvukiputarinan ohella Phenomenan punaisena lankana kulkee ihmisen suhde luontoon ja sen käsityskyvyn ylittäviin ihmeisiin. Elokuva alkaa humisevan kuusikon yli nousevalla kamera-ajolla ja vesiputouksen luokse huipentuvalla murhajaksolla, lintuperspektiivin kuvioilla, joista näyttökulma vähitellen rajautuu hyönteismaailman mikrotasolle. Kaikkien lajien ystävä Jennifer on kuin Disney-prinsessapiirretyn viaton sankaritar, joka kerää myös katolisen kirkon pyhimysten piirteitä Fransiskus Assisilaisesta vainottuihin ja kidutettuihin marttyyreihin. Dante Alighierin Jumalaiseen näytelmään viittauksia sisältävässä elokuvassa Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi voivat löytyä maan päältä.

Loppuvaiheissaan erinomaisen näyttävää ja energistä surrealistista kauhua tarjoava Phenomena kuuluu Argenton inspiroituneimpien ohjausten joukkoon, vaikka se ei joka hetki yllä Profondo rosson ja Suspirian kokonaisvaltaiseen hypnoottisuuteen. Mukana on Music Tv –sukupolvea kosiskelevan kohderyhmäajattelun merkkejä, jotka ovat saaneet puristiset ”argentologit” langettamaan elokuvalle jyrkkiä tai snobistisia tuomioita. Monia tuntuu vaivaavan se hieman seikka, että Argenton aikaisempien elokuvien yhtenäisten Ennio Morriconen tai Goblin-yhtyeen musiikkimaailmojen sijasta soundtrackilla kuullaan valikoima useiden artistien kappaleita, joukossa Goblin-nokkamies Claudio Simonettin lisäksi Motörheadin ja Iron Maidenin tapaisia hevisuosikkeja. Muutamissa jaksoissa metallisoundi pilaa tunnelman, mutta kuvan ja musiikin yhdistely on paikoitellen myös erittäin onnistunutta.

Teinikauhun runollisen potentiaalin tavoittava Phenomena on luultavasti antanut vaikutteita Painajainen Elm Streetillä 5:lle, jonka mukaan partaveitsikyntinen painajaishahmo Freddy Krueger sai alkunsa samantapaisesta vankimielisairaalanhoitajan raiskauksesta kuin Phenomenan hirviö.

– Lauri Lehtinen 20.4.2011