TERMINATOR 2 – TUOMION PÄIVÄ (1991)

Terminator 2 – Judgment Day/Terminator 2 – Domens dag
Ohjaaja
James Cameron
Henkilöt
Arnold Schwarzenegger, Linda Hamilton, Edward Furlong
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
136 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 70 mm

”Isolla kankaalla 70 mm:n kopiona nähtynä elämää suurempi viiden tähden elokuva”, Bello Romano hehkutti (Video-opas). Spektaakkeli kannattelee Terminator-sarjan toisen osan uskomatonta tarinaa, jossa maaninen Linda Hamilton ja ongelmanuorivaihetta elävä sankari John Connor (Furlong) kohtaavat hyvikseksi päivitetyn Schwarzeneggerin. Syksyn ensi-ilta Terminator: Dark Fate jatkaa siitä, mihin T2 jäi.

***

James Cameronin käsitys omasta kutsumuksestaan tuntuu paisuvan samaa tahtia kuin hänen budjettinsakin. Terminator 2 ei ole niinkään The Terminatorin jatko-osa kuin sen moraalinen uudelleentulkinta, paraabeli, jossa Arnold Schwarzeneggerin verraton T-800 muuttuu armottomasta tappokoneesta ihmisen parhaaksi ystäväksi ja ihanteelliseksi isähahmoksi. Muodonmuutos on luonnollisesti sopusoinnussa Arniessa tapahtuneen muutoksen kanssa. Machotoimintatähdestä on tullut republikaaninen aktiivi ja perhesuosikki. Mutta The Abyssista alkaen on ollut myös selvää, että Cameron on käsikirjoittaja-ohjaaja, joka suhtautuu elokuviensa sanomiin hyvin vakavasti. Sarah Connorin kerronnassa on toisinaan yhtä saarnaavia äänenpainoja kuin 1930-luvun ongelmaelokuvissa. ”Jos kone voi oppia ihmiselämän arvon”, hän huokaisee, ”niin ehkä se on mahdollista meillekin”.

Alkuperäisessä elokuvassa oltiin luomaisillaan maallinen vaihtoehto Uuden testamentin myytille. Kakkososassa mennään loppuun asti – alaotsikkona on ”tuomiopäivä” ja tulevan vapahtajan nimikirjaimet ovat J.C. Terminaattorin ”henkinen kasvu” kytkeytyy John Connorin omantunnon kehitykseen, kun tämä kypsyy pelkän skeittauksen, videopelien ja pikkurikosten täyttämästä elämästään veljesrakkauden oivaltamiseen. Tämä, kuten moni muukin asia elokuvassa, on ilmaistu nasevasti ja nokkelasti. Kun T-800 alkaa murjoa viatonta sivullista joka sattuu olemaan hänen tiellään, John puuttuu peliin: ”Sinähän olit vähällä tappaa tuon kundin”. ”Tietenkin”, äännähtää Arnie, ”minä olen Terminaattori”. Mutta tästä alkaen T-800 välttää tuhoamasta ketään paitsi tietenkään tuhoutumattomalta tuntuvaa vihollistaan T-1000:ta.

Huolenpidon henki ulottuu jopa katkeraan Sarahiin, joka raivaa tiensä ulos mielisairaalan vankeudesta mutta ei pysty tappamaan mustaa tiedemiestä Miles Dysonia tämän Cosby Showta muistuttavan perheidyllin keskellä. Sarahin vankeus on muuten epäjohdonmukaisuus suhteessa aikaisempaan elokuvaan: hänet on pantu lukkojen taakse siksi, että hän on höpissyt terminaattoreista ja ydinkatastrofista, ikään kuin kukaan muu ei olisi nähnyt vanhaa T-800:a. Mutta hän on selvästi Aliensin sankarittaren selvä hengenheimolainen – yksi Cameronin vahvoista ja neuvokkaista äidillisistä naisista.

Uusi terminaattori on hahmo, joka antaa Cameronille mahdollisuuden sovittaa vakaumuksensa ihmiselämän pyhyydestä genren maallisempiin vaatimuksiin. T-1000 on epäilemättä elokuvan historian tähän asti pisimmälle viety hirviö. Siinä on saavutettu rajapiste, jossa tietokonevalmisteinen kuvamaailma vetää vertoja ja ylittääkin ne proteusmaiset vaikutelmat, joihin Rob Bottinin työryhmä ylsi John Carpenterin The Thingissä. T-1000 on nestemäinen metallihahmo, joka pystyy välittömästi omaksumaan ihmisen tai koneen muodon. Seurauksena on sarja hämmästyttäviä fyysisiä muodonmuutoksia ja kohtauksia, joissa näyttelijä Robert Patrick esiintyy osin inhimillisenä, osin metallisena.

Kieltämättä Terminator 2:n omalaatuinen moraalisuus antaa perusteet kutsua sitä ”James Cameron –elokuvaksi”, mutta yhtä kiistatonta on, että kyseessä on elokuvayhtiöiden suurtuotantolinjan voitto. Mikä on auteurin merkitys viisi minuuttia kestävien krediittijaksojen aikakaudella? Ehkä Motion Picture Academyn olisi perustettava uusi Oscar Cameroneille, Burtoneille, Verhoeveneille ja McTiernaneille: paras sirkustirehtööri?

– Tony Raynsin mukaan (Sight and Sound, September 1991) AA 14.12.1999