NAISET PAITSIOSSA (2006)

Offside/Kvinnor offside
Ohjaaja
Jafar Panahi
Henkilöt
Sima Mobarak-Shahi, Shayesteh Irani, Ayda Sadeqi
Maa
Iran
Tekstitys
svenska texter • suom. tekstit (E)
Ikäraja
S
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Iranilainen elokuva on noussut kansainväliseen tietoisuuteen, mutta mestariohjaaja Jafar Panahi on ollut vangittuna vuodesta 2010 alkaen ”rikoksista islamistista tasavaltaa vastaan”. Totuus hänen taiteensa luonteesta selviää lempeästä elokuvasta, jossa tytöt, joilta jalkapallon katselu on Iranissa kielletty, soluttautuvat stadionille poikien tamineissa.

***

Offsiden miehille jalkapallo merkitsee solidaarisuutta, mutta kyseisestä karnevaalista naiset on suljettu ulkopuolelle. Heti alkukohtauksessa vanha mies etsii tytärtään, joka yrittää päästä katsomaan ottelua pojaksi naamioituneena. Ronaldo-paitaan pukeutunut fani ja hänen ystävänsä osoittavat solidaarisuutta toista nuorta naista kohtaan, joka on aloittelija naamioitumisessa, mutta avuliaisuudella on rajansa. Sama koskee kerskuria, joka on valmis myymään lipun ylihintaan ja sotilaita, jotka pitävät turhautuneita naisia vankeinaan. Naiset ovat todellisuudessa oman onnensa varassa. Kun ujo ensikertalainen käsittää, että häntä odottaa ruumiintarkastus, hän hermostuu ja jää kiinni. Vaikka tytöt eivät pääse stadionille, he eivät saa myöskään palata kotiin. Heitä odottaa rangaistus moraalittomasta käytöksestä. Niinpä he jäävät kuuloetäisyyden päähän stadionilta kantautuvasta otteluriehasta. Elokuvasta rakentuukin sanallinen ottelu, jonka osapuolina ovat tytöt ja sotilaat, joita on kohdannut huono onnia joutua vartioimaan heitä.

Mitä kieleen tulee, nuoret provinsiaaliset sotilaat ovat alakynnessä Teheranin nokkeliin tyttöihin verrattuina. Tytöt vaativat perustelua sille, miksi he eivät voi mennä stadionille, sillä se ei ole rikos. Sotilaat selittävät, että stadionilla on 100.000 miestä, jotka todennäköisesti kiroilevat. Tytöt vastaavat, että ulkomaalaiset naiset voivat seurata ottelua ja pelata jalkapalloa itsekin. Kohta käy selväksi, että sotilaat itsekin ovat uhreja. He kaipaavat kotiin, laskevat aamuja ja turhautuvat siitä, että hekin näkevät ottelua vain vilahdukselta stadionin kalterien takaa. Kun perustelut eivät enää kanna, heidän on lopulta pakko vastata, että tytöt eivät voi mennä stadionille, koska päällikkö sanoo ei.

Mielettömyys huipentuu sotilaan saattaessa tyttöä miesten vessaan (stadionilla ei ole naisten vessoja). Kauhuissaan siitä, että tyttö voisi nähdä vessan seinäkirjoituksia, sotilas laittaa tytölle kasvonaamioksi tähtipalloilija Ali Karimin julisteen. Tietenkin vessa on tyhjennettävä muista miehistä, ja muiden tulijoiden on jonotettava ulkopuolella. Syntyvässä sekasorrossa tyttö pakenee, mutta hän palaa kuitenkin lojaalisuudesta sotilasta kohtaan, jolle hän on luvannut olla pakenematta. Hän pystyy nyt antamaan muille selostuksen siitä mitä kentällä on tapahtunut.

Pelin edetessä päätökseen tunnelma synkkenee. Kun tytärtään etsinyt mies palaa, tämän ystävätär laittaa vikkelästi chadorin kasvoilleen (chador = burka farsinkielellä). Kohtaus on sekä järkyttävä että koominen. Loputtomassa kierteessä (2000) chador oli naisen sorron tunnuskuva. Offsidessä se nähdään vain tämän kerran, ja sen alle jäävät Iranin väreillä maalatun tytön kasvot.

Offside on kuvattu sujuvasti puolidokumentaarisella tyylillä kokonaan ulkokuvauspaikoilla tai liikkuvissa ajoneuvoissa ilman koti-interiöörejä, ei-ammattilaisesiintyjien kanssa. Tuloksena on spontaanisuutta ja aitoutta. Suurelti elokuva filmattiin Iran-Bahrain ottelupäivänä Teheranin Azadi-stadionilla. Vaikka elokuva käsittelee jalkapallo-ottelua, ottelua ei nähdä vaan vain kuullaan. Merkittävää kyllä juhlivan kansan loppulaulu ei ole Iranin virallinen kansallislaulu vaan vanhempi ”Ey Iran” vuodelta 1944. Kehyskertomuksen ujo tyttö on tullut otteluun vanhan ystävänsä muistoksi, joka oli ”yksi niistä seitsemästä, jotka kuolivat ottelussa Japania vastaan” vuonna 2005. Kerrotaan, että nuo seitsemän kuolivat poliisin luoteihin väkijoukon huutaessa islamismin vastaisia iskulauseita ja laulaessa ”Ey Irania”. Ujo tyttö pyytää pidätetyltä pojalta seitsemää sähikäistä, ja viimeisessä kuvassa hän vie niitä mukanaan pimeyteen.

– Julian Graffyn mukaan (Sight and Sound, Film of the Month, June 2006) AA 15.9.2011