ISÄNI, HERRANI (1977)

Padre padrone/Min far, min herre
Ohjaaja
Paolo Taviani, Vittorio Taviani
Henkilöt
Omero Antonutti, Saverio Marconi, Marcella Michelangeli
Maa
Italia
Tekstitys
suom. tekstit/svenska texter
Ikäraja
K16
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Gavino Leddan elämäkertaromaanista

Lopullisesti elokuvan kaanoniin Tavianin veljekset nostanut, Cannesin Kultaisen palmun voittanut elokuva sijoittuu köyhään sardinialaiskylään. Tositarina kertoo Gavinosta ja tämän väkivaltaisesta isästä, joka kieltää pojaltaan opiskelumahdollisuudet. Armoton mutta hauska mestariteos kuvaa nuoren miehen identiteettitaistelua ja oman potentiaalin löytämistä.

***

Gavino Leddan omaelämäkerralliseen romaaniin pitäytyen Isäni, herrani – Cannesin voittajaelokuva vuodelta 1977 – jäljittää sardinialaispojan kasvua eroon takapajuisesta ja isävaltaisesta, kamppailua tiedon, itsetunnon ja oman äänen löytämiseksi. Isä on ottanut pojan koulusta 6-vuotiaana, lähettänyt paimeneen, ja tämän työn näivettävässä yksinäisyydessä hän kasvaa aikuiseksi. Hän oppii lukemaan ja kirjoittamaan vasta armeijassa, eikä isän hallitseva hahmo ota väistyäkseen vielä silloinkaan, kun hän jatkaa lukujaan yliopistossa.

 Ledda itse, nykyään kielitieteilijä, esiintyy elokuvan alussa ja lopussa, johdattaa katsojan sisälle tarinaan ja tekee yhteenvedon: ”Kyseessä ei ole pelkästään minun tarinani, vaan kaikkien niiden sardinialaisten paimenten tarina, jotka ovat kirjoittaneet sen elämällään”.

 Vaikka yhteisön luutumat, arvovalta ja vallankäytön muodot henkilöityvät isän hahmossa, häntä ei ole nähty minään yksioikoisena hirviönä, vaan perheensä parasta ajattelevana, ankarana, miltei jumalallisen oikeuden pyhittämänä tuomarina. Hän toimii ainoalla osaamallaan tavalla, niin kuin hänen isänsä ja esi-isänsä ovat toimineet ennen häntä. Hänkin on vain tiedoton välikappale vuosisataisen järjestyksen ja vallankäytön ketjussa.

 Isä elää lähellä maata, käsin tehtävää työtä, jonka tulokset ovat välittömästi nähtävissä. Pojan oppi ei tee häneen mitään vaikutusta: selvittääkseen välinsä isän kanssa pojan on käytettävä tämän omia aseita – väkivaltaa, ainoaa kieltä jota tämä ymmärtää. Kuitenkin siteet isään ja kotiseutuun säilyvät pojassa vahvempina kuin mikään ulkoinen oppi. Tämä merkillinen viha-rakkaus-suhde on sekä kaunan että elinvoiman lähde: ”Pelkään, että kaukana omasta karsinastani, kaltaisistani, tutuista tuoksuista tulen jälleen mykäksi”, toteaa Ledda elokuvan lopussa.

 Isäni, herrani tuo viestin tuo viestin oudosta eikä sittenkään niin kovin kaukaisesta maailmasta. Oppimisen, henkisen kasvun aihe on yleismaailmallinen (ja elokuvankin ahkerasti viljelemä), ja tämän teeman Tavianit pystyvät taitavasti liittämään historialliseen viitekehykseen, yhteiskunnalliseen murrokseen ja heräämiseen. Aikaisemmissa historiallisissa elokuvissaan Tavianit ovat kertoneet tappioon päättyneistä vallankumousyrityksistä, tehneet muotokuvia vallankumouksellisista, joista on tullut luopioita. Gavino Ledda on Tavianien ensimmäinen sankari, joka kääntää taistelun voitoksi, joskin henkilökohtaisella ja hieman yllättävällä alueella: kielen valloittaminen, oman äänen löytyminen kasvaa tässä yhteydessä vallankumoukselliseksi tapahtumaksi.

 – Sakari Toiviainen (1980)