ONNEN MAA (1993)

Ohjaaja
Markku Pölönen
Henkilöt
Katariina Kaitue, Pertti Koivula, Anja Pohjola
Maa
Suomi
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K7
Kesto
61 min
Teemat

1960-luvun alun Pohjois-Karjalaan sijoittuva maaseutu- ja musiikkielokuva kertoo kesäksi kotitilalleen palaavasta Tenhosta. Aarne-veljen alaisuudessa puurtamisen sijaan Tenhoa kiinnostavat tangot, tanssit ja osuusmeijerin kaunis karjakko Virva. Parhaan elokuvan Jussin saanut debyytti polkaisi Pölösen ohjaajauran komeasti käyntiin.

***
Pölösen suku on viljellyt maata yli 300 vuotta Enossa, Herajoella. Maitolaiturin nimi oli Höllä 4, ja sähköt kylään saatiin vasta 1971. Pölönen muistaa, miten tanssilavalta kuului lauantai-iltaisin järven yli tangon poljento. Ensimmäiset Batmanit katsottiin naapurin polttomoottorigeneraattorilla toimineesta televisiosta. Voimakkain nuoruuden elokuvaelämys oli Uimaharjun sahan työmaaruokalassa näytetty Pannaanpa jodlaten. Onnen maa on kuvattu Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa. Paikka todella näyttää onnelalta, vaikkei se ihan niin ollut. ”Pohjois-Karjala on yleisinhimillisesti kauhea paikka elää, mutta olen siitä melkein ylpeä. Siinä elämän kamppailussa on jotain kaunista. Se rajalla asumisesta tuleva levottomuus on mennyt geeneihin.”

Tango oli 1960-luvun alun nuorisomusiikkia, täynnä erotiikkaa ja paatosta. Pölösen rakkaus tangoon on kestänyt huonommatkin ajat. Opiskellessaan kovimpaan punk-aikaan Helsingissä hän lauloi tangobändin solistina. Pölösen mielestä kaikkien aikojen paras suomalainen tango on Reijo Taipaleen esittämä ”Tähdet meren yllä”. ”Se on onnellinen tango, mikä on hyvin harvinaista, täynnä pidäteltyä erotiikkaa ja onnen odotusta”. Sen lisäksi, että ”valkea venhoni kyntää” kaukaiselle saarelle, ”siellä on haaveeni, onneni maa, välkettä kuun mereen heijastamaa”. Ja ”pois on ankeus harmain”. Tangojen sanat ovat selvästi vaikuttaneet ONNEN MAAN käsikirjoitukseen: melkein liian kauniita kuvia ei ole kartettu. ”Kun musiikki soi valmiiksi päässä, kuvista uskaltaa tehdä vahvempia. Silloin tietää, että se toimii, ja sen maailman eheys on helpompi löytää”.

”Kuvaus sellaisesta Suomesta, jonka kaikki tuntevat, mutta jota kukaan ei aikaisemmin ollut näyttänyt”, oli monen katsojan tuntemus Onnen maasta. Tapahtumat sijoittuvat kesään 1963. Tuhlaajapoika Tenho saapuu kaupungista kotikylään mukanaan ainoastaan jelpakka tanssiaispuku, lakeerikengät ja pino Reijo Taipaleen levyjä. Kotitilaa isännöi nyt jäyhä Aarne-veli Terttu-emäntineen. Ukki tekee kuolemaa, ja tätä kaikkea tarkkailee seitsenvuotias Tapi viimeisenä vapaana kesänään ennen koulun alkua. Kuvauksen ote on tuore: siitä puuttuu perinteisen suomalaisen elokuvan deklamoiva ylinäytteleminen ja melodramaattinen synnintunto sekä uudemman maalaiskuvauksen ankea elämänkielteisyys ja pseudonaturalistinen ahdistus.

Onnen maa on humoristinen kuvaus elämän virrasta, sukupolvien vaihtumisesta sekä työn ja vapaa-ajan vuorottelusta. Jännitteistä pohjimmaiset liittyvät faabeleihin kaupunkilais- ja maalaishiirestä sekä heinäsirkasta ja muurahaisesta, joista Pölönen tarjoaa omaperäiset versiot. Myös eroottiset jännitteet tangokuningas Tenhon ja maitotyttö Virvan välillä tuovat uusia tulkintoja perikuvamaisille hahmoille. Lyhyeen kestoon mahtuu paljon tapahtumia tanssiaisista hautajaisiin, Tupperware-esittelyistä nyrkkitappeluihin, helteisestä heinänteosta öisiin lemmenleikkeihin. Näyttelijät ovat kauttaaltaan hyviä Veikko Tiitisen kuolinvuoteellaan kujeelliseksi käyneestä ukista Katariina Kaitueen aktiiviseen maitotyttöön. Mehukas dialogi on folklorea, elävän puheen poeettista tihennystä.

– Kati Sinisalon (Helsingin Sanomat 22.9.1993) ja omien muistiinpanojen mukaan Antti Alanen 11.1.1995