JULIETA (2016)

Ohjaaja
Pedro Almodóvar
Henkilöt
Emma Suárez, Rossy de Palma, Adriana Ugarte
Maa
Espanja
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
99 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
Alice Munron novelleista • alustus Saara Turunen

Kuullessaan pitkästä aikaa aikuisesta tyttärestään, alkaa Julieta (Suárez) muistella tapahtumia, jotka johtivat naisten välien rikkoutumiseen. Alice Munron Karkulainen-novellikokoelmaan perustuva elokuva herättelee katsojansa pohtimaan elämän koettelemuksien vaikutusta rakkauteen, ystävyyteen ja vanhemmuuteen. Mikä saa meidät hylkäämään elämämme tärkeimmät ihmiset? Elokuvan alustaa ohjaaja Saara Turunen.

***

Olin aina haaveillut, että pääsisin filmaamaan junassa. Kaikista elokuvan liikennevälineistä juna on suosikkini. Vaikka junat kulkevat kaikissa elokuvalajeissa, minulle mieleenpainuvimmat ovat Hitchcockilla (Muukalaisia junassa) ja Fritz Langilla (Ihmispeto). Kirjoitin Julietan käsikirjoituksen yöjunajaksojen ympärille. Niissä Julieta kohtaa elämän äärikokemukset: kuoleman ja rakkauden. Naiivia kyllä en käsittänyt miten ahdasta oikeassa junassa kuvaaminen on.

Vuonna 2003 Julietan tytär täyttää 18 vuotta ja lähtee kolmeksi kuukaudeksi Pyreneille. Erosta tuleekin pysyvä, ja se palauttaa Julietan mieleen kahden muun eron järkytyksen. Syyllisyyden teema liukui käsikirjoitukseeni ilman että itsekään käsitin sitä. Julieta perustuu kolmeen Alice Munron novelliin. Aloin suunnitella filmatisointia heti luettuani ne. Elokuvassa Iho jossa elän näemme Munron kirjan kannen. Ensin siirsin tapahtumat Vancouverista New Yorkiin. Espanjassa perherakenteet ovat erilaisia: perhesiteet eivät milloinkaan katkea; napanuora sitoo meitä yli sukupolvien, poikkeuksia lukuunottamatta. Jätin käsikirjoituksen hautumaan, ja tajusin lopulta, että minun oli noustava omille siivilleni ja tehtävä espanjalainen tarina. Se on silti edelleen kunnianosoitus kanadalaiskirjailijalle.

Julieta tuhoaa kaikki muistot tyttärestään, kun tästä ei kuulu vuosikausiin mitään. Hän muuttaa Madridissa kaupunginosaan, joka on vastakohta sille, missä he olivat asuneet. Julieta on hillinnän elokuvaa: kuvallinen kompositio on hillittyä, sivuhenkilöt ovat hillittyjä. Kukaan ei laula. Kohtauksia muista elokuvista ei ole. Mukana ei ole tippaakaan huumoria, enkä miksaile genrejä. Julieta on draama, ei melodraama. Ankara draama, jossa on pisara mysteeriä. Ihminen, jonka kanssa olet elänyt aina katoaa äkkiä sanaakaan sanomatta.

Kodit ovat mielentilan kuvia. Ensimmäinen koti on räikeä ja repäisevä. Toinen koti on negaatio siitä, missä äiti ja tytär ovat asuneet. Mutta Julietan saatua vihjeen siitä, että tytär on elossa, hän muuttaa alkuperäiseen taloon ja alkaa kulkea tutuilla paikoilla mahdollisimman näkyvästi.

Säveltäjä Alberto Iglesiasin nähtyä elokuvan ensi kerran hän sanoi, että musiikkia ei tarvita. Kiitän tässä muuten jälleen kerran leikkaajaani Pepe Salcedoa siitä, miten hän hengitti henkilöhahmojen mukana niin, että leikkaukset ovat huomaamattomia. Hengityksestä tuli avain musiikkiinkin. Toru Takemitsun musiikki Hiroshi Teshigaharan elokuvaan Suna no onna (Woman of the Dunes) antoi vihjeen. Mahlerin ja Alban Bergin kautta Iglesias pääsi alkuun, ja kaikki alkoi virrata. Tulos on yksi hänen parhaistaan. Musiikki on synkronissa äänien ja katseiden kanssa. Kaukokuvissakin musiikki tuntuu lähtevän Julietan silmistä. Sen pitkät kaaret hengittävät orgaanisesti ja sulautuvat dialogiin.

Palaan Julietassa naisten universumiin. Lähes kaikki näyttelijättäret ovat uusia minulle. Minulle on tärkeää, että eri näyttelijä esittää saman hahmon eri ikäkausia. 50-vuotiaassa näyttelijässä eivät ole tärkeää oikeat rypyt vaan jokin syvällisempi, sisäistynyt tietämys ajan kulumisesta. Olen onnellinen, että Adriana Ugarte ja Emma Suárez kohoavat nyt Olympokselleni muusieni Penélope Cruzin, Carmen Mauran, Víctoria Abrilin, Maria Paredesin ja Cecilia Rothin rinnalle.

– Pedro Almodóvarin mukaan (Julietan lehdistötiedote, Cannes 2016) AA 4.1.2018