IHMISEN OSA (2018)

Människans lott
Ohjaaja
Juha Lehtola
Henkilöt
Hannu-Pekka Björkman, Leena Uotila, Asko Sarkola, Ria Kataja, Armi Toivanen
Maa
Suomi/Tanska
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K12
Kesto
108 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
Kari Hotakaisen romaanista • vieraana Juha Lehtola • yhteistyössä SELO ry

Pekka on konkurssin kokenut entinen toimitusjohtaja, joka ei ole uskaltanut kertoa vararikostaan edes perheenjäsenilleen – mitä tapahtuu, kun kehiin astuu oikea ammattilaishuijari? Kari Hotakaisen romaaniin perustuvan lämminhenkisen draamakomedian ohjannut Juha Lehtola on kunnostautunut myös mm. monien Matti Ijäksen elokuvien käsikirjoittajana.

***

Pekka on menettänyt kaiken. Hän asuu purkutuomion saaneessa monitoimitalossa ja kuokkii hautajaisissa ilmaisen ruuan toivossa, mutta perheelleen hän valehtelee asioiden todellisesta laidasta. Pahvikulissit vapisevat sellaisella voimakkuudella että Pekka alkaa tuntea pakottavaa tarvetta kertoa perheelleen totuus, kunnes onnettomuus iskee perheen ytimeen.

Kari Hotakaisen romaaniin perustuva Ihmisen osa on voimakas ja rosoinen, mutta lyyrinen kuva perheen kommunikaatio-ongelmista ja yrittämisen Suomesta. Hotakaisen alkuperäismateriaali ruokkii ohjaaja Juha Lehtolan ja Hotakaisen elokuvasovitusta: sivuhahmot, taustatarinat ja temaattiset metaforat pulpahtelevat pinnalle täysin vaivatta. Puhumisen vaikeudesta kertova elokuva tekee hienoja ratkaisuja kaikilla osa-alueilla.

Ohjaaja Lehtola kertoi katselleensa prosessin aikana rinnakkain dokumentteja ja Billy Wilderin komedioita. Lopputuloksena on viihdyttävä hybridi naturalistista todellisuutta ja napakkaa dialogia. Hannu-Pekka Björkman palkittiin ansaitusti roolistaan parhaan miespääosan Jussi-palkinnolla.

Erikoismaininnat ansaitsevat tanskalaisen Halfdan E:n tunteikas musiikki ja kuvaaja J-P Passin dokumentaarinen kuvaus. Jokainen taiteellinen osa-alue rikastuttaa kokemusta, joka väärässä käsissä olisi voinut olla puiseva TV-elokuva.

Finlandia-palkittu kirjailija ja elokuvan toinen käsikirjoittaja Hotakainen kertoi itse projektista seuraavanlaisesti:

”Ihmisen osa kertoo monestakin asiasta, muun muassa siitä, kuinka vaikeaa on puhua totta läheisilleen ja kuinka hankalaksi elämä menee totuutta peitellessä. Romaanin keskiössä oli Salme Malmikunnas, ja nyt päähenkilönä on hänen poikansa Pekka. Siirsimme painopisteen toiminnalliseen henkilöön. Pekka on siinä mielessä rehevä hahmo, että hän on vilpitön, mahdoton, inhottava ja hauska. Ja on Salmekin yhä keskeisessä roolissa: hän aistii herkästi ja reagoi lastensa tilanteisiin ja puheisiin, eikä hän usko kaikkea sitä potaskaa, mitä Pekka suustaan laukoo.

Mitä isompi perhe, sitä enemmän komiikkaa. Perheessä on valtavasti ristiriitoja ja läheisyyttä sekä toisaalta läheisyyden pelkoa. Komiikka lähtee siitä, että tässä perheessä peitetään joitakin asioita loppuun asti, kuten Pekka peittää omaa kohtaloaan – omaa osaansa ihmisenä.”

– Eri lähteiden mukaan Otto Kylmälä 2019