KOIRAT EIVÄT KÄYTÄ HOUSUJA (2019)

Ohjaaja
J-P Valkeapää
Henkilöt
Pekka Strang, Krista Kosonen, Ilona Huhta
Maa
Suomi
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K16
Kesto
105 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
yhteistyössä SELO ry:n kanssa

Cannes-ensi-illastaan asti kohua ja kehuja herättänyt tapaus väistelee helppoja luonnehdintoja. Lesken (Strang) ja dominan (Kosonen) kohtaaminen on yhtäältä kiero romanttinen komedia, toisaalta kuvaus menetyksen käsittelemisestä ja itsensä löytämisestä. J-P Valkeapään kolmas pitkä ohjaustyö on itsevarmaa, sävykästä ja tyylikästä elokuvaa.

Vieraana J-P Valkeapää.

***

Cannesin elokuvajuhlien Quinzane des réalisateurs -sarjassa maailmanensi-iltansa saanut Koirat eivät käytä housuja on vinksahtanut musta komedia, jonka kerronta on tyylikästä ja henkilöhahmot traagisia. Käsikirjoittaja-ohjaaja Jukka-Pekka Valkeapään kolmas elokuva on upeaa kehitystä aikaisempien elokuvien Muukalainen (2008) ja He ovat paenneet (2014) visuaalisesti varmalle kerronnalle ja tähänastisen uran huipentuma. Juhana Lumpeen alkuperäistarinan pohjalta ammennettu elokuva on juonivetoisempi, energisempi ja koherentimpi kuin Valkeapään aikaisemmat työt, riskeeraamatta elokuvallisuutta ja antaen tilaa persoonallisille yksityiskohdille.

Nerokkaan ja ihmetystä herättävän nimen takana on tarina surusta. Mökkireissulla sydänkirurgi Juhan (Pekka Strang) vaimo ja pienen Elli-tytön äiti hukkuu tapaturmaisesti. Yrittäessään pelastaa häntä, Juha on vähällä menettää henkensä, mutta kalastaja onkii hänet pinnalle viime hetkellä.

Vuosia myöhemmin suru ei ole kaikonnut elämästä kun Juha suostuu Ellin pyyntöön saada syntymäpäivälahjaksi kielilävistys. Odottaessaan lävistysstudiolla, Juha harhailee alakerran hämärään S&M-luolaan, jossa domina Mona (Krista Kosonen) hyökkää pimeydestä hänen kimppuunsa. Mona kaataa Juhan maahan ja kuristaa häntä, jolloin hän näkee näyn edesmenneestä vaimostaan. Rajatilakokemus saa hänet janoamaan näkyjä vaimostaan, joten kuristamissessioista Monan kanssa tulee Juhalle pakkomielle.

Strang tekee henkisesti lukossa olevana leskenä kenties hienoimman valkokangasroolinsa. Hän on kirurgi, joka ymmärtää teknisellä tasolla läpikotaisin miten sydän toimii, mutta joka ajautuu yhä syvemmälle tummien vesien kadotukseen yrittäessään ymmärtää oman sydämensä oikkuja. Kososen esittämään dominaan on ladattu tarpeeksi yksityiskohtia, että katsojalle valottuu kompleksinen sielunelämä, kuitenkaan ilman ylimääräisiä taustatarinoita tai traumoja. Sivuoosissa Juhan kollegaa esittävä Jani Volanen on omimmillaan taiteillessaan draamallisen tekstin ja pimeän huumorin trapetsilla ja kikattavana deittiseuralaisena Oona Airola on nautinto.

Myös kameran toisella puolella pelataan täysillä panoksilla. Mervi Junkkosen leikkaus nousee eturiviin jo elokuvan runollisessa prologissa, samoin kuin Micke Nyströmin käsin kosketeltava äänisuunnittelu. Lavastuksessa ja kuvapaikkojen valinnoistakaan ei paista liiaksi läpi, että elokuva on kuvattu Riiassa. Teknisestä toteutuksesta kaikista paras on kuitenkin Pietari Peltolan elokuvaus. Valkeapää on erityisen visuaalinen ohjaaja, mutta turhaan tyylittelyyn ei sorruta. Elokuva on kuvattu yhdellä Cooke-sarjan anamorfisella 65 mm linssillä, joka asettaa tiettyjä haasteita ja rajoituksia, mutta myös vapauttaa keksimään visuaalisia ratkaisuja – tällä kertaa positiivisia.

Yksi elokuvan onnistumisen kannalta suurimmista haasteista oli huumorin tuominen potentiaalisesti liian synkkään surukertomukseen. Erään session aikana Mona muistuttaa Juhaa, että hänen tulisi hengittää. Muistutus pätee myös katsojaan. Elokuva sisältää useita ahdistavia kuvia ja kohtauksia, mutta Valkeapään sisällyttämä huumoria antaa katsojalle sekä luvan katsoa muualle että mahdollisuuden purkaa epämukavaa olotilaa nauramalla. Lopputuloksena on eheä maailma, jossa jokainen taiteellinen ja teknillinen osa-alue tukee kokonaisuutta pelottoman kunnianhimoisesti. Palaset loksahtavat kohdalleen vaivattomasti, luoden yhden mielenkiintoisimmista kotimaisista elokuvista. Elokuvan jälkeen kohtaukset, kuvat ja tunnelma jähmettyvät mieleen kuin sulanut kynttilävaha paljaalle selälle.

– Eri lähteiden mukaan Otto Kylmälä 2019