SOTA JA RAUHA (1965–1967)

Voina i mir/Krig och fred
Ohjaaja
Sergei Bondartshuk
Henkilöt
Ljudmila Saveljeva, Sergei Bondartshuk, Vjatsheslav Tihonov
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit (E)
Ikäraja
K16
Kesto
366 min
Teemat
Kopiotieto
70 mm
Lisätieto
Leo Tolstoin romaanista

Tietyt elokuvat koskettavat katsojien sielua, ja ne piirtyvät kansakunnan kollektiiviseen muistiin. Amerikalaisilla on Tuulen viemää, suomalaisilla Tuntematon sotilas (1955) ja Venäjällä puolestaan Sergei Bondartšukin Sota ja rauha (Voina i mir, 1965–1967). Leo Tolstoin opus magnum kuvaa Napoleonin epäonnista hyökkäystä Venäjälle 1812. Elokuvasovitusta tehtiin viisi vuotta. Siitä sukeutui suuren yleisön spektaakkeli ja yksi maailman kalleimmista elokuvista. Pitkä kuusituntinen versio esitetään mahtavana 70 mm:n näytöksenä.

***

Näytöksen aikataulu:

Klo 14: Sota ja rauha 1: Andrei Bolkonski / Voina i mir 1: Andrei Bolkonski (1965, 107’)
Klo 16.15: Sota ja rauha 2: Naasha Rostova / Voina i mir 2: Natasha Rostova (1966, 80’)
Klo 18: Sota ja rauha 3: Vuosi 1812 / Voina i mir 3: 1812 god (1967, 82’)
Klo 19.45: Sota ja rauha 4: Pierre Bezuhov / Voina i mir 4: Pierre Bezuhov (1967, 94′)

Sota ja rauha la 27.4. klo 14. Tekstitetty suomeksi. 366 min. Teoslippu 18 € / 15 € (klubikortilla), lippuja ei myydä erikseen yksittäisiin näytöksiin.

***

Mahdollisesti kaikkien aikojen kallein elokuva (arvioitu budjetti yli 100 miljoonaa silloista dollaria). Kuvattiin vuosina 1962-67 yhteensä 168 eri kuvauspaikalla. Borodinon taistelu kuvattiin Smolenskin lähellä, Moskovan palo -jakso Volokolamskissa ja Metsästys Otradnoje -jakso Kashiran seudulla. Neuvostoliiton hallitus auttoi statistien (mm. 120 000 sotilasta) ja materiaalin hankinnassa. Sergei Bondartshuk, yksi Neuvostoliiton huomattavimmista näyttelijöistä (mm. Taras Sevtshenko, Othello), ehti olla Stalininkin suosiossa (Kultaisen tähden ritari), mutta kun hän pääsi toteuttamaan ohjaajan ambitioitaan, tuloksena oli yksi suojasään hengen merkittävimmistä saavutuksista, Ihmisen kohtalo (1959). Karun voimakas elokuva jäänee Bondartshukin taiteellisesti painokkaimmaksi saavutukseksi.

King Vidorin Sota ja rauha (1956) sai Neuvostoliitossa suuren menestyksen, mutta Vidorin kanssa ystävystynyt Bondartshuk päätti valmistaa oman versionsa Tolstoin romaanista (Sota ja rauha ja Karamazovin veljekset ovat Bondartshukin mukaan kaksi kirjallisuuden hienointa saavutusta) resursseilla, jotka vain hänen kotimaansa pystyi tarjoamaan. Teknisesti ja tuotannollisesti valtavampaa elokuvaa ei liene koskaan tehty.  Sota ja rauha sai ristiriitaisen vastaanoton. Romaaniin verrattuna elokuva on ohuempi. Siitä puuttuu Tolstoin voimakas elämäntunne ja filosofinen syvyys. Se on laadukas illustraatio, mahtava kuvaliite, johdanto kirjaan, jonka lukemista sen ei ole tarkoitus korvata. Koska kritiikin yleissävy on ollut kohtuuttoman negatiivinen, kannattaa koota seikkoja, joiden vuoksi Sota ja rauha on katsomisen arvoinen. Se on korkealuokkainen suuren yleisön spektaakkeli, joka on suursuosionsa kautta johdattanut katsojia Tolstoin pariin. Yhdysvalloissa elokuva arvostetaan korkealle, mistä ovat merkkeinä Oscar-palkinto ja Leonard Maltinin Movie and Video Guiden korkein tähtimäärä ****.

Populaarisuus ei merkitse helppohintaisuutta. Näyttelijäsuoritukset (30 pääosaa) ovat korkealuokkaisia, ja romaani tuoreessa muistissakin Tolstoin henkilöhahmojen tulkitsijat hyväksyy mielellään. Musiikki (Vjatsheslav Ovtshinnikov) on laadukasta. Sota ja rauha kuuluu älykkäiden spektaakkeleiden joukkoon, lähimpänä vertauskohtana David Lean. Pitkistä intiimeistä kohtauksista, joissa kohoaa esiin Ljudmila Saveljevan herkkä tulkinta Natasha Rostovana, ohjaaja siirtyy hätkähdyttävästi kirjaimellisesti maailmojasyleileviin jaksoihin. Sellaiset jaksot kuin Borodinon taistelu ja Moskovan palo eivät koskaan unohdu mielestä. Niissä nousevat esiin ohjaajan tunnuspiirteet: pitkät, liukuvat kameranliikkeet ja pilviin asti kohoavat helikopteriajot. Visio tuhoisien tapahtumakulkujen kaaoksessa piilevästä järjestyksestä on väkevää kuvitusta Tolstoin historianfilosofiaan.

— Antti Alanen 1993, Pasi Nyyssönen 8.4.2012