SIBAFEST-KINOKONSERTTI: KUU, KOIRA JA NÄKINKENKÄ

Le Voyage dans le lune, La Coquille et le Clergyman, Un chien andalou
Maa
Ranska
Kesto
yht. 70 min
Teemat
Kopiotieto
DCP ja 35 mm
Lisätieto
liput: 18/11,50 € (Ticketmaster), 15/10 € (Musiikkitalo)

Ranskalaista magiaa ja surrealismia esittelevässä kinokonsertissa nähdään George Méliès’n fantasia- ja scifi-elokuvien kantateos Matka kuuhun (Le voyage dans la lune, 1902), Germaine Dulacin visuaalinen runo Näkinkenkä ja pappi (La Coquille et le Clergyman, 1927) sekä Salvador Dalín ja Luis Buñuelin Andalusialainen koira (Un Chien Andalou, 1928). Elokuvia säestävät koloratuurisopraano Piia Komsi ja monipuolisesta äänenkäytöstään tunnettu Aija Puurtinen.

Osta liput Ticketmasterista.

***

Voyage dans la lune /Matka kuuhun, 1902

Star-Filmin luettelon numero: 399-411. Pituus: 260 m. Kesto 13 min. Näyttelijät: Georges Méliès (Barbenfouillis), Bleuette Bernon (Phoebé)

Kuusi Astronomiseen klubiin kuuluvaa tiedemiestä lähtee tutkimusretkelle kuuhun…

Matka kuuhun saavutti heti tuoreeltaan niin mahtavan suosion, että esim. Lubin ja Edison tekivät siitä suuret määrät luvattomia kopioita Yhdysvaltain markkinoille. Juuri tämä levitys tekikin Georges Mélièsin tunnetuksi koko maailmassa. Georges Sadoulin mukaan Matka kuuhun oli ensimmäisen Los Angelesissa avatun elokuvateatterin ohjelmistossa. Luvattomien amerikkalaiskopioiden tulva sai Mélièsin lähettämään veljensä Gastonin Yhdysvaltoihin puolustamaan Star-Filmin oikeuksia. (Méliès-cinemateekillä on hallussaan myös yksi piraattikopio).

Menestyksen syynä oli osaltaan se, että erilaiset matkat kuuhun olivat noihin aikoihin suosittuja teemoja niin markkinateltoissa kuin teatterissakin, jossa nähtiin Jules Vernen kirjojen sovituksia.

Elokuvassa tarvittiin huomattava määrä henkilöitä. Méliès itse antoi siitä vuonna 1933 seuraavat tiedot: ”tuotanto, käsikirjoitus, näyttelijä, ohjaus, lavastus, trikit ja puvut: Georges Méliès (retkikunnan johtaja); hänen kumppaneitaan ja työläisiä: Victor André (Cluny-teatterista), Depierre, Farjaux, Kelm, Brunnet (musiikkikahvilataiteilijoita); tähdet ja kanuunatytöt (Châtelet-baletin tanssijattaria); seleniitit (Folies-Bergèren akrobaatteja). Tarina on käsitelty vaudevillen ja farssin tapan, eikä siinä ole mitään tieteellisyyteen viittaavaakaan.

Erikoisefektejä: teatterikoneistoa, pyrotekniikaa.

La Coquille et le clergyman

Ranska 1928. Tuotanto, Ohjaus: Germaine Dulac. Käsikirjoitus: Antonin Artaud. Kuvaus: Paul Guichard. Näyttelijät: Alexander Allin (pappi), Genica Athanasiou (tyttö), Lucien Bataille (upseeri) – 40 min

Heti ensimmäisestä julkisesta esityksestään 9.2.1928 lähtien la Coquille et le clergyman joutui vilkkaan ja terävän polemiikin kohteeksi. Jotkut pitivät sitä petoksena Antonin Artaudin surrealistista tekstiä kohtaan, mutta yhtä lailla se voidaan nähdä Dulacin kokonaisnäkemyksen mukaisena tutkielmana rytmistä: ”Tärkein tavoitteeni on ollut etsiä Artaudin käsikirjoituksen harmonisia kohtia ja liittää ne yhteen tarkasti harkittujen rytmien avulla”, Dulac kirjoitti. ”On olemassa kahdenlaista rytmiä: kuvan rytmi ja kuvien rytmi. Edellinen tarkoittaa elettä, jonka pituus vastaisi sen ilmaisun harmonista arvoa. Kuvien rytmissä on kysymys useiden harmonioiden akordista. Elokuvani yksikään kuva ei syntynyt sattumalta, tehokeinoja tärkeämpiä olivat tempo, rytmi ja visuaalinen orkestrointi.”

– Bolognan festivaalin ohjelmakirjan (Il cinema ritrovato 2006) mukaan ST

 

Un chien andalou/ Andalusialainen koira / Den andalusiska hunden

Ranska 1928. Tuottajat: Luis Buñuel, Salvador Dali. Ohjaus ja leikkaus: Luis Buñuel. Käsikirjoitus: Luis Buñuel, Salvador Dali. Kuvaus: Albert Duverger. Lavastus: Pierre Schilznech. Sonorisoidun laitoksen (1960) musiikki: Richard Wagner: otteita Tristanista ja Isoldesta – es. Frankfurtin oopperan orkesteri Karl Bambergerin johdolla; Ludwig van Beethoven; ”Tango Argentinien” (ranskalainen pastissi argentiinalaisesta tangosta). Pääosissa: Pierre Batcheff (mies), Simone Mareuil (nainen), Luis Buñuel (mies parvekkeella), Jaime Mirevilles, Salvador Dali. Helsingin ensiesitys: 5.10.1962 Orion, maahantuoja: Aito Mäkinen – VET 62490 – 1956: KK, 1962: K16

Sonorisoitu laitos 1960: Elokuva valmistui mykkänä. Se sonorisoitiin vuonna 1960 Luis Buñuelin johdolla käyttäen mallina ensiesityksessä soitettuja alkuperäisiä äänilevyjä, jotka eivät olleet käytettävissä, joten niille etsittiin läheiset vastineet. Sonorisoitu kopio valmistettiin leikkaamalla kuvasta pois vasen laita – kuvakoko 1,2 – sonorisoinnin johdosta sen esitysnopeudeksi tuli äänielokuvan nopeus – 455 m /24 fps/ 17 min

Restauroitu laitos 2003: Filmoteca Española / Ferran Alberich, musiikki CD:llä (1) Classica: tämä on ensisijainen ja vastaa Buñuelin vuoden 1960 näkemystä, (2) Tango, (3) Isolde – kopio on restauroitu negatiiveista tai muista lähinnä originaalia olevista materiaaleista, jolloin visuaalinen laatu on mahdollisimman korkealuokkainen – kuva on täyskuva – elokuvan voi esittää luonnollisella nopeudella – /18 fps/ 22 min

Mies teroittaa partaveistään. Pilvi kulkee täydenkuun yli. Mies viiltää silmän veitsellään. Näin miellyttävästi avaa elokuvahistorian kuuluisin lyhytfilmi Andalusialainen koira uuden, syvällisemmän näkökulman kulttuurimme kahlitsemien ihmissuhteiden pinnan alla myllertäviin seksuaalisiin voimiin.

Ihminen on rietas eläin, jonka harteille kirkko, koulu, koti, taide, kasvatus, rooliajattelu, biologinen ja kultturellinen perintö ovat kasanneet hirmuisen määrän ostoja, käyttäytymismalleja, taakkoja ja syyllisyydentuntoja: muovanneet hänestä arvokkaan olennon. Näistä ihmissuhteiden kulkua määräävistä painajaisista, peloista, haluista, odotuksista ja luuloista Andalusialaisessa koirassa kiehtovasti ja hämmentävästi runoillaan.

Buñuel kuvailee ensin moraalisissa ristiriidoissaan ilmeisen mahdotonta ihmissuhdetta. Miehisyyteen kohdistetut odotukset johtavat itsetuhoon: se mikä toiselle on helppoa, voi toiselle olla moraalinen helvetti. Jatkossa tyttö kuitenkin löytää taakattoman miehen, mutta tämäkin kahden ihmisen vapautuneen kohtaamisen elämän kevät kahlitaan vyötäröään myöten hiekkaan. Uni loppuu.

”Ennen sinulla oli villejä koiria kellarissasi, mutta ne muuttuivat lopulta linnuiksi ja suloisiksi laulajiksi”, runoilee Nietzsche Zarathustrassaan. Buñuelin surrealistinen retki mieleen kuvailee epäilemättä näitä kellariemme villejä koiria, intohimojemme torjunnan mekanismeja ja ristiriitoja. Olen haistavinani Nietzscheä myös elokuvan loppuratkaisussa: taakoista täysin vapaa tie ei johda sekään onneen, Zarathustralle inhimillinen ihanteenmuodostus on myös heijastusta ihmisen tiedostamattomista pyyteistä, mutta viettienergiaan ei Andalusialainen koira tapaan kannata täydellisen vapauden aaveen ja kahlinnan nimissä tukehtua, vaan sen pitää sisältää myös jalostusta ja sublimaatiota: viettienergian käyttöön henkisiin suorituksiin ihmisen kasvun mittana.

Andalusialainen koira on paitsi eräs sivilisaatiomme sielunmaiseman hurjimmin nähtyjä riepotteluja, myös härnäävän tulkintainen teos, joka nousee ajan ja paikan loogisten lakien ulkopuolelle ikuiseksi jokamielen taistelunäytökseksi. Elokuvan sisältämä ajalla leikittely on myös ilmeinen osoitus siitä, ettei Andalusialaista koiraa kuitenkaan pidä ottaa ihan haudanvakavasti.

”Sinun ruumiissasi on enemmän järkeä kuin sinun parhaassa viisaudessasi.”

– Simo Tuomola (1978), versiotiedot päivitti AA 23.8.2006