SING-ALONG: JESUS CHRIST SUPERSTAR (1973)

Jesus Christ Superstar
Ohjaaja
Norman Jewison
Henkilöt
Ted Neeley, Carl Anderson, Yvonne Elliman
Maa
USA
Tekstitys
sing-along-tekstitys
Ikäraja
K12
Kesto
107 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
liput 9 € / 7 € (KAVIn klubikortilla) tulevat myyntiin 19.12.

Sing-along-näytökset huipentuvat Tim Ricen ja Andrew Lloyd Webberin säveltämään rockoopperaan. Autenttista 70-luvun tunnelmaa huokuva teos on uudelleentulkinta Jeesuksen viimeisistä viikoista Juudas Iskariotin silmin. Jeesuksen ja hänen opetuslastensa riemusta ja tuskasta kertova elokuva esitetään tietysti pääsiäisviikonloppuna.

***

Jokainen aika tarvitsee oman tulkintansa Jeesuksesta.  Tämä toteamus pätee kirjaimellisesti Norman Jewisonin ohjaamaan Jesus Christ Superstariin (1973).  Se jos joku on 60-luvun lopun ja 70-luvun alun yhteiskunnallisen ja uskonnollisen ilma­piirin tuote, todellinen aikansa peili. Elokuvan taustalta voi löytää mm. nuorison halun etsiä oma tuore näkökulma itses­tään selviin arvoihin, älyllis-kaupallinen tarve tulkita vanhaa myyttiä hieman uudella tavalla ja ennen kaikkea aikakaudella vallinnut yleinen halu pitää hauskaa.

Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen Jesus Christ Superstar on alunperin musikaali (1970), joka saavutti suunnattoman maailmanlaajuisen suosion 70-luviin alkuvuosina. Jewisonin elokuva myötäilee tekstin ja ”ideologiansa” puolesta musikaa­lia, mutta sisältää omintakeisia kuvallisia toteutuksia. Elokuva on filmattu Israelissa.

Alussa näytetään tyhjää, auringon polttamaa maisemaa. Sit­ten näkyy raunioita ja nykyaikaisia rakennustelineitä. Äkkiä horisonttiin ilmestyy pölypilvi. Näyttelijäseurue saapuu paikalle bussilla, jonka katolla on suuri risti. Porukka ryhtyy purkamaan rekvisiittaa ja virittelemään svengiä. Johdannon laulaa Juudas, jota esittää musta laulaja Carl Anderson.  Mustan valitse­minen Juudaksen rooliin herätti elokuvan valmistuessa vilkasta keskustelua tulkinnan tarkoitusperistä ja oikeutuksesta. Joh­dannossa eli laulussa Heaven on Their Minds Juudas puhuu myytistä ja siitä, että Jeesus alkoi ottaa liian todesta sen mitä ihmiset hänestä sanoivat, ja että hän alkoi itsekin uskoa olevansa jumala.

Jesus Christ Superstarin teksti myötäilee vapaasti evan­keliumeja, mutta sisältää myös runsaasti moderneja ilmaisuja, ironiaa ja piikkejä. Tekstissä puhutaan ”Jeesus-maniasta’, sano­taan että ”Jeesus on cool” (”tosi siisti”) ja ”Mulle Jeesus on allright”. Juudas myös valittelee, että Jeesuksen olisi käynyt toisin, jos hänellä olisi ollut käytössään joukkotiedotusvälinei­tä. Elokuvan Jeesus on nuorison, uuden välittömämmän suku­polven idoli. ja nuorisosta kun on kyse, auktoriteetit saavat kyytiä. Yhdessä elokuvan piikikkäimmistä kohtauksista Jeesus ja Juudas keskustelevat vakavasti Getsemanen puutarhassa kun opetuslapset laulavat taustalla: ”Apostolia itsestäin mä toivoin, toteutuu se jos vain yritän. Ja pian kirjoitamme evankeliumeja, niin meistä puhutaan vielä kuoltuammekin….”

Jesus Christ Superstar antaa mielenkiintoisen tulkinnan Maria Magdalenan ja Jeesuksen suhteesta. Mariaa esittävä ha­vajilaista sukujuurta oleva Yvonne Elliman on mieleen jäävim­piä valkokankaalla nähtyjä Magdalena-hahmoja. Maria rakastaa Jeesusta syvästi ja epätoivoisesti rakkaudella, joka ei voi saa­vuttaa kohdettaan. Maria Magdalenen laulu ”Kuinka tuota miestä rakastankaan”, I Don’t Know How to Love Him, on yksi musikaalin kauneimpia. Sen teema toistuu myös Juudaksen laulussa, kun hän on kavaltanut Jeesuksen.

Juudaksen keskeinen rooli tarinan kertojana ja hänen toi­mintansa perustelut ovat Jesus Christ Superstarin kiinnosta­va ”aatteellinen” painotus. Elokuvaversiossa Jeesusta esittävän Ted Neeleyn panos on heikko (musikaalin levytysversiossa Jeesuksena oli rock-laulaja lan Gillan), hän ei ole kyllin karis­maattinen noustakseen suvereeniksi päähenkilöksi, vaan Juu­das kasvaa kuin varkain kiinnostavimmaksi henkilöhahmoksi.

Jesus Christ Superstar ei ole ensisijaisesti ymmärrettävissä tekstin kautta, vaan kokonaistaideteoksena. Musiikki, tanssit ja jouheva liikkuminen aikakaudesta toiseen kuuluvat kokonai­suuteen. Kuningas Herodes pilkkaa Jeesusta ragtimen tahdissa, panssarivaunut ajavat aavikolla, Jeesus kaataa temppelissä mat­kamuistopostikorttihyllyn, kansanjoukossa kulkee ihmisiä myös farkuissa ja t-paidoissa jne. Jesus Christ Superstar ei ole lainkaan historiallinen selvitys vaan se on myytin uudel­leentulkinta ja -kuvitus. Tekijöiden lähtökohdat eivät ole pel­kästään vakavat (paitsi show-mielessä tietenkin), vaan hom­maa tehdään myös kieli poskella. Varsinkin nykykatsojan kannalta elokuvan vaatetus ja rekvisiitta ovat tahattoman koomisia.

Jesus Christ Superstaria on haukuttu naurettavaksi hippi­ajan jäänteeksi, mutta on se paljon muutakin. Jokin kipinä, uudelleen sanomisen halu siitä paistaa vuosienkin jälkeen. Elokuva on paitsi dokumentti omasta syntyajastaan, 70-luvun alkuvuosista, myös yksi vaikutusvaltaisimmista Jeesuksen mer­kityksen uustulkinnoista. Musikaalin saama suosio takasi elo­kuvalle miljoonia katsojia. Senpä vuoksi Jesus Christ Supers­tar on vakavasti otettava viihde-taideteos. Sen tunnuslaulussa sanotaan: ”Jeesus Kristus, Jeesus Kristus Supertähti. Kuka olet, mikä on uhrauksesi? Oletko se, joksi sinua sanotaan?”

Elokuva päättyy Jeesuksen kuolemaan ristillä.Ylösnou­semushistorian tapahtumia ei näytetä eikä niistä esitetä tulkin­toja. Näyttelijäseurue lähtee bussilla pois filmauspaikalta. Vii­meisenä autoon nousevat Maria Magdalenan ja Juudaksen esittäjät mietteliäs ilme kasvoillaan. Juudas eli Carl Anderson vil­kaisee tyhjää ristiä. Viimeisessä kuvassa valkokankaalla näkyy risti ja sen takana suuri oranssinvärinen pallo, aurinko. Onko kuva sittenkin tulkittavissa ylösnousemuksen aamuksi?

21.11.2000 – HB: Marko Latvasen mukaan teoksesta Seppälä & Latvanen: Vapahtaja valkokankaalla