KAUNIS SABRINA (1954)

Sabrina/Vackra Sabrina
Ohjaaja
Billy Wilder
Henkilöt
Humphrey Bogart, Audrey Hepburn, William Holden
Maa
USA
Tekstitys
norsk tekst
Ikäraja
K7
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
käsikirjoitus Wilder, Samuel Taylor, Ernest Lehman • Samuel Taylorin näytelmästä

Billy Wilder ohjasi napakkaan tyyliinsä valloittavan tuhkimotarinan, jossa autonkuljettajan tytär (Hepburn) hurmaa yläluokan veljekset (Bogart ja Holden). Romanttisen draamakomedian pukusuunnittelu palkittiin Oscarilla.

***

Mikään Kauniin Sabrinan ilmavan keveässä tyylissä ei viittaa siihen, että se valmistui hyvin levottomissa oloissa. Kukaan päänäyttelijöistä ei pitänyt toisistaan – lievästi sanoen – ja lisäksi Billy Wilderin ja Humphrey Bogartin välille syntyi vakavia jännitteitä, joiden raadolliset yksityiskohdat on myös dokumentoitu (Maurice Zolotowin kirjassa ohjaajan kannalta, Nathaniel Benchleyn Bogart-elämäkerrassa toiselta puolelta). Silti, samoin kuin Piukkojen paikkojen tapauksessa, kulissien takaiset paineet eivät näy valkokankaalla.

Sabrina on Wilderin kiehtovimpia ja persoonallisimpia elokuvia. Sen rakenne perustuu kolmeen hänen suosikkiasetelmaansa: vastahakoinen sankari (Linus) joutuu näyttelemään tiettyä roolia olosuhteiden pakosta ja päätyy lopulta hyväksymään tuon roolin. Toinen sankari (David) hylkää entisen elämäntyylinsä saavuttaessaan takaisin itsekunnioituksensa. Nuori viaton tyttö (Sabrina) matkustaa Pariisiin, palaa takaisin kypsänä naisena ja saa aikaan molempien miesten muodonmuutoksen.

Se, että Sabrina on persoonallinen elokuva ei tietenkään automaattisesti tarkoita, että se on myös hyvä elokuva. Sabrina on monin tavoin Billy Wilderin auteur-statuksen koetinkivi: se on näennäisesti kevytmielinen teos, jonka substanssi tulee sitä selvemmin havaittavaksi mitä enemmän katsoja tietää ohjaajasta. Oman käsityksemme mukaan tämän elokuvan painokkuus korostuu entistä enemmän jokaisella katselukerralla. Sen tyylin hillintä, sen täydellisesti hallitut sävyt ja sen rakenteellinen lujuus (varsinkin toistojen ja tarkkaan harkitun muuntelun taktiikka) tekevät siitä yhden Wilderin hienostuneimmista saavutuksista.

Se vetää vähintäänkin vertoja Ninotchkalle. Ei ole vaikeaa satirisoida kommunismia Hollywoodin olosuhteissa. Paljon rohkeampaa on satirisoida kapitalismia, ja on vaativa haaste tehdä näin Linuksen kaltaisen henkilöhahmon välityksellä: hän ei ole mikään karikatyyri vaan hyvin sympaattinen ja toiset ihmiset huomioonottava henkilö. Kaikista Wilderin siihenastisista elokuvista Sabrina tulee lähimmäksi Avantin kypsää kuulautta. Siitä puuttuu tosin tuon mestariteoksen eeppinen taso (Amerikan ja Euroopan rinnastuksessa), mutta molemmille on yhteistä yllytys omistautua rohkeasti humanistisille eikä aineellisille arvoille. Tältä kannalta Sabrina kuuluu Wilderin eloisimpiin, elämänmyönteisimpiin elokuviin.

– Neil Sinyardin ja Adrian Turnerin mukaan (Journey Down Sunset Boulevard. The Films Of Billy Wilder, 1979) AA 1993