TITANIC (1997)

Ohjaaja
James Cameron
Henkilöt
Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Bill Paxton
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
196 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

James Cameronin uhkarohkein projekti onnistui yli odotusten. Ennätyskallis Titanic osoittautui kaikkien aikojen hitiksi keräten ensimmäisenä elokuvana yli miljardin dollarin lipputulot. Cameronista tuli kolminkertainen Oscar-voittaja ohjaajana, tuottajana ja leikkaajana. Kate Winslet sai parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden ja Leonardo DiCaprio nousi megatähtien taivaalle.

***

Titanic oli ensimmäinen elokuva, joka sai yli miljardin dollarin tuotot maailman elokuvateatterilevityksessä. Kriitikoiden mielipiteet jakautuivat. Puolustajat näkivät Titanicin osuneen laajaan tarpeeseen ylittää ”lattea postmoderni ironia ja kyynisyys” (Camilla Paglia). Epäitsekkyys, uhrautuvuus ja ystävyys yli luokkarajojen olivat arvoja, joilla Titanic tenhosi. Se haastoi ajattelemaan vakavasti suuria kysymyksiä esimerkiksi yhteiskunnan jaosta rikkaisiin ja köyhiin ja modernista uskosta teknologian mahtiin ja luonnon herruuteen. Samoja kysymyksiä Titanicin törmäys jäävuoreen 14.4.1912 on herättänyt alusta alkaen. Se on innoittanut mahtavan määrän artikkeleita, runoja, lauluja, kirjoja, elokuvia ja tutkimuksia. Useimpien edeltäjiensä tavoin James Cameronin elokuva on alleviivaava ja kantaaottava. Tarinan kulkua määrittävät alusta loppuun luokka ja sukupuoli. Avoimen ideologisen elokuvan teemoihin kuuluvat: intuitio vs. instrumentaalinen tieto, ahneuden sokaisevuus, elitismin tuhoisuus, vapauden puolustus, uhrimielen ylevyys ja kuolemaa vahvempi rakkaus. Esittelemällä dramaattisesti ja spektaakkelimaisesti näitä ja muita vanhanaikaisia (tai epämuodikkaita) teemoja elokuva saavutti maailmanlaajuisen menestyksensä.

Cameron teki elokuvasta naisen tarinan. Yrittäessään päästä mittaamattoman arvokkaan ”Valtameren sydän” –timantin jäljille Titanicin hylkyä tutkiva sukellusryhmä kohtaa ikivanhan Rose DeWitt Bukaterin, joka kertoo tarinansa heille. (Epäuskoiselle ryhmän jäsenelle vanhus tuo aluksi mieleen ”sen venäläisen mimmin Anestesian”.) Rose kertoo tarinan Titanicin neitsytmatkasta, joka oli myös hänen omansa. Tarina 17-vuotiaasta Rosesta esitetään tarinana modernin naisen vapautumisesta: ”Muille Titanic oli unelmalaiva. Minulle se oli orjalaiva, joka kuljetti minua takaisin Amerikkaan kahleissa.”

Titanic on historiallisen eepoksen ja katastrofielokuvan yhdistelmä, jossa on huomattavia vaikutteita myös screwball-komediasta ja naisten elokuvasta. Kuten screwball-klassikossa Tapahtuipa eräänä yönä (1934) ”väärään” yhteiskuntaluokkaan kuuluva mies auttaa naista vapautumaan (”I’m flying, Jack!”) ja irtautumaan järjestetyn avioliiton kahleista. Hän antaa tälle elämän oppitunnin (”make each day count”) ja opettaa tätä selviytymään (”never let go”). Titanic on screwball-tragedia, jossa henkilöhahmojen latteus ja yksiulotteisuus on sukua komedian mekaaniselle tyylittelylle. Naisten elokuvana Titanicissa on yhteyksiä Leo McCareyn tarinaan, jonka hän filmasi nimillä Love Affair ja An Affair to Remember: laivamatka muuttaa kohtalokkaasti naisen elämän, ja tragedian kohtaaminen paljastaa naisen sisäisen voiman. Hollywoodin kulta-aikana naisten elokuva tarjosi hyviä osia sellaisille vahvoille tähdille kuin Bette Davis, Joan Crawford ja Barbara Stanwyck. Kate Winslet on samaa heimoa. Seksuaalisesti Rose on aloitteentekijä. Hän riisuu korsettinsa ja asettuu Jackin malliksi. Vastoin elokuvan valmistusajan anorektista muotia alaston Rose asettuu nähtäväksi uhkean muodokkaana; kuitenkin katse on hänen. Rosen aloitteellisuus jatkuu lastiruuman ”steamy windows” –jaksossa. Aktiivinen nainen ei ole Cameronilla uutta: muistettakoon Aliens-elokuvan Ripley ja Terminator-elokuvien Sarah Connor.

Vasta kun noin 100 minuuttia on kulunut Titanic muuttuu toimintaelokuvaksi ja saman tien katastrofielokuvaksi. Cameron inhimillistää tapahtuman vinjeteillä, joissa on arkkityyppistä voimaa. Toinen perämies Herbert Lightoller näkee miten puolityhjiä pelastusveneitä lasketaan mereen. Laivan suunnittelija Thomas Andrews määrää veneet täytettäviksi. Laivan varustaja Bruce Ismay luikkii luimistellen pelastusveneeseen. Tommy Ryan yllyttää kannen alle lukitut matkustajat kapinaan. Laivan orkesteri soittaa aivotonta kahvilaviihdettä ja viimeiseksi ”Sua kohti herrani”. Sen soidessa nähdään elokuvan väkevimmät kuvat: yksinäinen kapteeni Smith komentosillalla, Andrews takan kellon luona, Ida ja Isidor Straus sylikkäin kapealla vuoteella, nuori irlantilaisäiti lukemassa iltasatua lapsilleen, parhaisiinsa pukeutunut Benjamin Guggenheim maistamassa konjakkia. Sitten alkaa tuho.

Turistimatka muuttuu joukkokuolemaksi. Katastrofielokuva on ollut suosikkilajeja Titanicin vuodesta 1912 saakka (Quo Vadis?); André Bazin huomautti, että nuo elokuvat vetoavat yleisön ”Nero-kompleksiin” sen ihaillessa joukkotuhoa esteettisenä spektaakkelina mukavasta nojatuolistaan käsin. Kuitenkin tapa, jolla Titanic esittää katastrofin, on esteettisesti ja eettisesti korkeaa luokkaa. Minkä allegoria Titanic sitten pohjimmiltaan on? James Cameronille itselleen asia on selvä. Hän on sanonut, että ydinkatastrofi on ollut hänen painajaisensa lapsuudesta saakka, ja tuo pohjimmainen pelko ilmenee lähes kaikissa hänen elokuvissaan.

– David M. Lubinin kirjasta Titanic (BFI Modern Classics 1999) AA 17.4.2001