MATILDA JA LASTEN KAPINA (1996)

Matilda/Matilda och barnens uppror
Ohjaaja
Danny DeVito
Henkilöt
Danny DeVito, Rhea Perlman, Embeth Davidtz, Pam Ferris
Maa
USA
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K7
Kesto
98 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Roald Dahlin romaanista

Tyttö ja kirjat kuuluvat yhteen romaanifilmatisoinnissa Matilda ja lasten kapina (1996). Matilda (loistava Mara Wilson) taistelee aikuisten groteskia maailmaa vastaan lukemisen voimalla. Hahmojen ohella fantasia kärjistää myös kuvakulmat, mikä sopii mainiosti kirjailija Roald Dahlin herkullisen ilkeään tyyliin.

***

Matilda ja lasten kapina kuuluu siihen melko harvinaiseen lastenelokuvien joukkoon, jossa ei juurikaan tarjota opetuksia (paitsi että viattomia ei saa kiusata ja että kirjojen lukeminen kannattaa) ja jossa näkökulma on aidosti lapsen. Matilda Wormwood on pieni tyttö, jonka vanhemmat keskittyvät televisionkatseluun ja isän moraalittomiin autokauppoihin ja jättävät tyttärensä oman onnensa nojaan. Matildan ainoaksi tehtäväksi tulee ottaa vastaan isän hämäräperäisiä postipaketteja – niinpä hän tutustuukin maailmaan omin avuin ja löytää kirjaston. Kun Matilda muistuttaa vanhempiaan siitä, että hän on tullut kouluikään, nämä lähettävät hänet keskitysleiriä muistuttavaan kurinpitolaitokseen, jota johtaa hirmuinen rehtori Trunchbull, noitamainen lastenvihaaja.

Lapsen näkökulma on toteutettu paitsi tarinassa itsessään, myös kuvaustavassa. Matilda ja lasten kapina on täynnä erikoisia kuvia, kohtisuoraan ylhäältä ja erityisesti jyrkästi alhaalta kuvattuja otoksia, suuria erikoislähikuvia sekä laajakulmanäkymiä. Vaikutelma on tosiaankin se, että kurkistamme tervejärkisen lapsen silmin aikuisten maailmaan, joka näyttäytyy absurdina ja mittasuhteiltaan vääristyneenä. Ei ihme, että kuvaaja Stefan Czapsky onkin hankkinut mainetta Tim Burtonin groteskin maailman kuvittajana (Saksikäsi Edward, Batman – paluu, Ed Wood).

Matildan kuvaaja on itse kiinnittänyt huomiota siihen erikoiseen ristiriitaan, joka vallitsee elokuvan vaikuttavan kuvallisen ilmaisun ja sen sisällön välillä. Elokuva haluaa selvästi osoittaa, että Matilda löytää oman jännittävän maailmansa ja omat voimavaransa nimenomaan kirjallisuutta lukemalla. Vanhempien vimma upota television visuaaliseen maailmaan sen sijaan näyttäytyy naurettavana. Eikö elokuva siten hyökkää samalla itseään ja omaa keskeistä voimavaraansa, visuaalista loistoa vastaan? Kysymykseen ei ehkä ole muuta vastausta kuin se, että tällaiset ristiriidat yksinkertaisesti kuuluvat Matildan maailmaan. Se on epätavallinen lastenelokuvan maailmaksi juuri siitä syystä, että se ei silottele ongelmia eikä oio ristiriitoja: vaikka tarinan lopussa häämöttääkin harmonia, sitä ei saavuteta tavanomaisin keinoin, anteeksiannolla, parannuksen tekemisellä eikä sillä, että vanhemmat ja lapset löytävät uudelleen toisensa (tässä tapauksessahan heidän välillään ei ole koskaan ollutkaan suhdetta: vanhemmat unohtavat Matildan autoon heti synnytyssairaalasta palatessaan). Oikeus voittaa kyllä ja paha saa palkkansa juuri kuten lastenelokuvassa kuuluu, mutta varsin odottamattomalla tavalla –  Matildan fantasia ja ”lasten kapina” kantavat johdonmukaisesti elokuvan loppuun asti.

Matildan taustalla on omaperäisen englantilaisen jännityskirjailija/lastenkirjailija/humoristin Roald Dahlin (1916-1990) romaani. Elokuvaa voidaan pitää harvinaisen uskollisena romaanifilmatisointina, sillä se on onnistunut luomaan Dahlin makaaberille maailmalle kuvallisen vastineen ja se lausuu Dahlin tavoin ilkeydet ilkeyksinä.

– American Cinematographerin (August 1996; Stefan Czapskyn haastattelu) mukaan KL 17.10.1999