OSVOBOZHDENIJE – VAPAUTUS OSA KOLME: TAISTELUTANNER (1969)
Osvobozhdenije 3 – Napravlenije glavnogo udara/Slagfältet Natsi-Saksa ajautuu entistä ahtaammalle. Puna-armejan joukot etenevät Valko-Venäjälle ja vapauttavat Minskin. Joukko saksalaisia upseereita valmistelee Hitlerin salamurhayritystä.
Huom! Yhteislipulla pääset kaikkiin Vapautus-sarjan näytöksiin. Yhteislippu maksaa 25 €, yksittäiset liput ilman yhteislippua normaalihinnan 7,50 € / 6 € klubikortilla.
Neuvostoliitossa tehtiin jo 1940-luvulla Stalinin roolia johtajana korostaneita suuren budjetin sotaelokuvia: Kolmas isku (Treti udar, 1948), Berliini kukistuu (Padenije Berlina, 1949), Stalingradin taistelu (Stalingradskaja bitva, 1949). Stalinin kuoltua 1953 Nikita Hrushtshov raivasi tiensä puolueen johtoon ja masinoi Stalinin henkilökultin tuhoamisen 1950-luvun puolivälissä. Stalinin hahmo poistettiin monista elokuvista ja Lenin yritettiin nostaa jälleen kansan henkiseksi johtajaksi tiellä kommunismiin. Tämä vapaampi ja avoimempi aika, ”suojasää”, meni kuitenkin monen neuvostovaikuttajan mielestä liian pitkälle. Hrushtshovin omavaltainen tempoilu johti jatkuvasti ongelmiin – lopulta koko maailman sodan partaalle vieneeseen Kuuban ohjuskriisin – joten hänestä hankkiuduttiin eroon. Vuonna 1965, Leonid Brezhnevin noustua käsikassaroineen vakauttamaan hallintoa, päätettiin valmistaa valtava eeppinen elokuvateos, joka toisi koko maailman tietoisuuteen Neuvostoliiton roolin Suuressa Isänmaallisessa sodassa. Lännessä valmistuneissa toisesta maailmansodasta kertovissa elokuvissa ei nimittäin tuotu läheskään riittävässä määrin esiin Stalinin johtamien neuvostojoukkojen osuutta fasismin kukistamisessa ja koko maailman pelastamisessa natsien vallasta. Erityistä karsastusta aiheutti Normandian maihinnousua kuvittanut Atlantin valli murtuu (The Longest Day, 1962).
Nina Tumarkinin mukaan sodan kultista muokattiin Brezhnevin aikana kansaa yhdistävä narratiivi, jossa yhteinen uhri – pitkään virallisesti 20 miljoonaa kuollutta, mutta todellinen luku on lähempänä 30 miljoonaa – muodosti uuden patriotismin ytimen. Kaikki neuvostokansalaiset olivat kärsineet sodassa, kaikkien omaisia oli kuollut, kaikki olivat kokeneet rikki revityn maan epäinhimillisiksi muotoutuneet elinolosuhteet. Ideologinen paatos auttoi kansaa kestämään senkin vaietun tosiasian, että suuri osa sodassa sankarillisesti kuolleista neuvostosotilaista makasi edelleen niillä sijoilla mihin oli sattunut kaatumaan – heidän luitaan ei ollut helppo erottaa vierellä makaavien saksalaisten jäännöksistä. Näitä sodassa ”kadonneita” alettiin kaivaa esiin, tunnistaa ja haudata asiaankuuluvin menoin vasta 1980-luvulla. Virallisen liturgian mukaan ketään ei unohdettu.
Osvobozhdenije – vapautus on täsmällistä tarkoitusta varten suunniteltu, ideologisesti ohjattu työ, jonka tekijöillä on ollut käytössään kaikki tarvittavat resurssit. Alusta lähtien oli selvää, ettei elokuvassa käsiteltäisi sellaisia tapahtumia kuin Moskovan tai Stalingradin puolustustaistelu, joissa saksalaiset olivat vahvoilla, vaan aloitettaisiin Kurskista ja edettäisiin puna-armeijan mukana voitokkaasti Berliiniin. Elokuvan käsikirjoitustyötä tarjottiin ensin Konstantin Simonoville ja Viktor Nekrasoville, mutta molemmat näkivät hankkeen suorana Stalinin hahmon rehabilitointina ja kieltäytyivät kunniasta. Historian dokumentaatioksi alun perin kaavailtua elokuvaa päätettiin elävöittää fiktiivisillä sankarihahmoilla: näitä kohtauksia kirjoittamaan palkattiin Juri Bondarev. Oskar Kurganov vastasi niistä kohtauksista, joiden piti olla tiukan historiallisia, ja joiden henkilöinä nähtiin kuuluisia johtajia. Historialliset kohtaukset kuvattiin mustavalkoisina, jotta ne muistuttaisivat sota-ajan uutismateriaalia. Oikeaa dokumenttimateriaalia on myös mukana, esimerkiksi saksalaisten sotavankien marssi Moskovan halki ja kuvia vapautetusta Berliinistä. Elokuvassa esiteltiin monia Saksan ja Neuvostoliiton välisen sodan yksityiskohtia, joista ei oltu aikaisemmin keskusteltu. Osvobozhdenije on uutena totuutena itseään tarjoava historian kuvakirja, jossa liittoutuneet nitistävät fasismin maailmasta Neuvostoliiton johdolla.
Marsalkka Zhukov, jota elokuvassa esittää Mihail Uljanov, oli elokuvan epävirallinen neuvonantaja ja osa materiaalista perustuu hänen muistelmiinsa. Pääasiallinen virallinen sotakuvauksen konsultti, kenraali Shtemenko, teki vaistomaisesti kunniaa kun näki Stalinia näytelleen Buhuti Zakariadzen täydessä maskissa ja johtajan oman räätälin valmistamassa univormussa. Isällisen ja lempeän, mutta tarvittaessa teräksisen tinkimättömän Stalinin vastapainoksi tarvittiin hurja Hitler. Itäsaksalainen Fritz Diez oli mielestään esittänyt Führeriä jo riittämiin, mutta suostui kuitenkin tekemään roolin vielä kerran. Lopputulos on vaikuttava – näin lähelle maailman kuuluisinta inhimillistä hirviötä on tuskin moni päässyt. Diezin Hitler on samalla tasolla kuin Bruno Ganzin äärisuoritus Perikadossa (Der Untergang, 2004).
Elokuvaan hankittiin 150 tankkia, 2000 tykkiä ja 5000 avustajaa, joista suurin osa oli venäläisiä sotilaita. Sodanaikaisia saksalaisia Tiger I – ja Panther -panssarivaunuja etsittiin turhaan, ja lopulta parikymmentä uudempaa vaunua muokattiin sellaisten näköisiksi. Kurskin taistelua ei voitu kuvata alkuperäisellä tapahtumapaikalla, koska maasto oli edelleen täynnä sodanaikaista roinaa ja räjähteitä. Kiovan maaseudulle lavastettiin valtava taistelukenttä, jonka räjähdyksiä ohjaaja Juri Ozerov ohjaili sovituin käsimerkein korkeasta tornista. Ozerov tosin erehtyi niistämään nenänsä väärällä hetkellä, ele tulkittiin merkiksi ja ilmaan lensi vahingossa 1,5 tonnia dynamiittia. Kolmannen osan Valko-Venäjälle sijoittuvat ulkokuvat tehtiin Liettuassa. Italiassa tapahtuva osuus kuvattiin Roomassa. Jaltan konferenssi on kuvattu oikeilla tapahtumapaikoilla. Kohtaukset Varsovassa ja Berliinissä on kuvattu osin oikeilla tapahtumapaikoilla, osin lavastettuina. Sisäkuvat tehtiin Mosfilmin studioilla ja metrokohtaus Moskovan metrossa.
Elokuvan ensimmäinen osa läpäisi esitarkastuksen vasta moneen kertaan uudelleen leikattuna. Osat 1 ja 2 esitettiin yhdessä ensimmäisen kerran Moskovan elokuvajuhlilla heinäkuussa 1969. Maailmanensi-ilta oli 7.5.1970, toisen maailmansodan päättymisen 25-vuotispäivän kynnyksellä. Osat 1 ja 2 keräsivät kotimaassa ensi-iltakierroksella reilut 56 miljoonaa katsojaa, ja elokuvasta tuli juuri se mikä siitä pitikin tulla: kansakuntaa yhdistävä kanoninen sotaelokuva. Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 75 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä, ja Mosfilm on ilmoittanut julkaisevansa Osvobozhdenijen uudelleenrestauroituna voitonpäiväksi 9. toukokuuta. Stalin elää, koska johonkin häntä tarvitaan.
– Mia Öhman 11.1.2020