YKSINKERTAINEN TAPAUS (1930)

Prostoi slutshai
Ohjaaja
Vsevolod Pudovkin
Henkilöt
A. Baturin, Jevgenija Rogulina, Aleksandr Tshaistjakov
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit (E)
Ikäraja
S
Kesto
77 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
piano Ilari Hannula

1920-luvun kuuluisuuksiin lukeutui Vsevolod Pudovkin, jonka tuotannossa viimeinen mykkäelokuva on suuri kysymysmerkki ja tuntematon helmi. Ohjaajan kokeellisin ja oudoin teos kertoo aviokriisin ”yksinkertaisen” draaman villillä kuvakielellä, joka lähentelee hetkittäin abstraktia elokuvaa.

***

Pudovkin alkoi valmistella Rzhesevskin käsikirjoitukseen ”Elämä on hyvä” perustuvaa elokuvaa 1929. Siitä piti tulla Mezhrabpomin ensimmäinen äänielokuva. Tämä suunnitelma kuitenkin kariutui ja teos kuvattiin mykkänä. Kun Pudovkin vuoden työn jälkeen näytti tulosta eräille työläisryhmille, nämä olivat hämmentyneitä: ”Kenelle elämä on hyvä? Elokuvan henkilöille vai kirjoittajille?” Pudovkin leikkasi elokuvan uudestaan ja se esitettiin vuonna 1932 nimellä Yksinkertainen tapaus.

Rzheshevskin käsikirjoitus sisälsi varsin banaalin kolmiodraaman. Puna-armeijan komentaja Langovoi elää onnellisena vaimonsa Mashenkan kanssa, joka oli hänen taistelutoverinsa sisällissodassa. Aviomiehen vaikean sairauden aikana Mashenka hoitaa häntä ja pelastaa hänet. Ponnistuksen uuvuttamana vaimo lähtee lepäämään maaseudulle ja hänen poissa ollessaan mies kokee rakkaussuhteen erään neitosen kanssa..

Elokuvan teemana piti olla yksilöllisen vapauden ongelma sosialistisen järjestelmän vapauden puitteissa: siksi on hyvä elää ja siksi sankari tuntee uuden kevään puhkeavan itsessään. Ja koska hän vallankumouksen seurauksena on sisäisesti vapaa, hän ei epäröi heittäytyä kutsuvan elämän vietäväksi. Hän erehtyy, mutta erehdyksen syitä voi kunnioittaa.

Harvat pitivät aikoinaan Pudovkinin elokuvaa täysin onnistuneena. Siinä nähtiin eloisia yksityiskohtia ja mestarillista leikkausta, mutta kokonaisuutta pidettiin hieman mahtipontisena ja raskaasti moralisoivana, Pudovkinin ei koettu onnistuneen käsittelemään arkaa aihetta tarpeeksi hienovaraisesti. Luda ja Jean Schnitzer toteavat tässä yhteydessä: ”Liian usein kuviteltu vapaus kääntyy vulgääriksi häpeämättömyydeksi ja matalamielisyydeksi. Kenties vain kaksi ohjaajaa on osannut käsitellä aihetta sen vaatimalla ankaruudella ja puhtaudella: Buñuel, jolla se on keskeinen teema ja Tshuhrai, jolla vapaus merkitsee neuvostoihmisen vapautta, ihmisen, joka on tietoinen oikeudestaan onneen, mutta samalla myös vastuustaan.”

– Jay Leydan ja Luda & Jean Schitzerin mukaan