ALEKSANTERI NEVSKI (1938)

Aleksandr Nevski/Aleksander Nevski
Ohjaaja
Sergei Eisenstein
Henkilöt
Nikolai Tsherkasov, Nikolai Ohlopkov, Andrei Abrikosov
Maa
Neuvostoliitto
Tekstitys
suom. tekstit
Ikäraja
K12
Kesto
111 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
elektroninen tekstitys

Aleksanteri Nevski oli Eisensteinin paluu valkokankaalle liki vuosikymmenen tauon jälkeen. Sergei Prokofjev sävelsi kuuluisan musiikin sotaisaan spektaakkeliin, joka kuvaa allegorisesti vastakkainasettelua Saksan kanssa. Teutonien pimeyden armeija lyödään mytologisessa taistelussa, joka sai innoituksensa Ilmestyskirjasta.

***

Aleksanteri Nevski aloittaa uuden kauden Eisensteinin tuotannossa: jähmeä historiallinen spektaakkeli, jonka keskipisteessä ei niinkään ole sankarillinen joukko kuin historiallisen tehtävän saanut johtaja. Aleksanteri Nevski on isänmaallinen sinfonia, läpikotaisen tyylittelyn ja muototaituruuden leimaama teos, jossa on kuitenkin dokumentaarin havainnollisuutta jo siitä yksinkertaisesta syystä, että aihe historiallisesta etäännytyksestä huolimatta on polttavan ajankohtainen: fasismin eli saksalaisten hyökkäyksen vaara. Ristiriita rakentuu humaanien, maanläheisten, kansanomaisten venäläisten (itse Nevski nähdään ensimmäistä kertaa kalastamassa) ja tunteettoman, geometrisesti järjestäytyneen, yltä päältä haarniskoidun maahantunkeutujan välille ja huipentuu yli kolmanneksen elokuvasta kattavaan taisteluun Peipus-järven jäällä. Tässä jaksossa, joka Odessan portaiden rinnalla lienee Eisensteinin kuuluisin, elokuvaooppera, ohjaajan, kuvaajan, näyttelijöiden, säveltäjä Prokofjevin kokonaistaideteos, saavuttaa lakipisteensä: villin, primitiivisen, barbaarisen voiman.

– Peter von Bagh (Elokuvan historia, 1975)

 

Harvat kriitikot ja historioitsijat ovat ymmärtäneet, että Aleksanteri Nevski on taru – yksi niitä harvinaisia tapauksia jolloin elokuva välineenä tavoittaa kansanrunouden hengen. Esim. Jay Leyda tuntuu kovin hämmästyneeltä elokuvan yksinkertaisuudesta ja siitä että Eisenstein – monimutkaisine ja älyllisesti korkeatasoisine vaateineen – saattoi tehdä noin yksinkertaisen tuotteen. Tällainen näkökulma ei kerro paljonkaan elokuvan merkityksestä: siksi että tärkeintä on juuri yksinkertaisuus. Kuka nykyisistä suurista älyllisistä elokuvantekijöistä pääsee noin lähelle kansan tapaa ajatella ja tuntea? Kuka heistä voi yltää tuollaiseen puhtaaseen naiivisuuteen ja tuollaiseen spontaaniin isänmaanrakkauden tunteeseen?

Kuitenkin Aleksanteri Nevskin yksinkertaisten kuvien takana piilee hyvin perusteellinen ja yksityiskohtia myöten hallittu tietous. Eisenstein antaa elämän erilaisille venäläisille tarusankareille ja kaikkein nykyaikaisimmin keinoin hän onnistuu saamaan esiin yksinkertaiset ja yleiset perustunteet. Ja ennen kaikkea hän kokeilee innokkaasti kuvan ja musiikin kontrapunktilla, saattaa liikkeelle kuva- ja äänikompositioiden myrskyn. (Eisenstein oli uneksinut äänielokuvan tekemisestä jo kauan ja vasta Aleksanteri Nevskissä hän sai tilaisuuden toteuttaa sitä käytännössä). Hilpeällä ja syvällisellä tavallaan Eisenstein päästää irti kaikki mahdolliset musiikin ja visuaalisen liikkeen yhdistelmät.