KADUN ENKELI (1928)

Street Angel
Ohjaaja
Frank Borzage
Henkilöt
Janet Gaynor, Charles Farrell, Alberto Rabagliati
Maa
USA
Tekstitys
English intertitles
Ikäraja
K16
Kesto
102 min
Teemat
Lisätieto
Monckton Hoffen romaanista

Janet Gaynor oli vastakohta 1920-luvun it-tytöille. Borzagen sielukkaissa elokuvissa ja yhdessä herkän Farrellin (Seitsemäs taivas, Kadun enkeli) kanssa hän tarjosi viattomia unelmia 1920-luvun kiihkoon kyllästyneelle yleisölle. Gaynor oli ensimmäinen parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnon saaja, ja hän sai sen rooleistaan kolmessa eri elokuvassa (Auringonnousu, Seitsemäs taivas ja Kadun enkeli). Elokuvan visuaalisuudessa on vaikutteita saksalaisesta ekspressionismista, ja sen kuvaus ja tunnelma muistuttavat Seitsemättä taivasta.

***

Tietynlainen henkisyys on Borzagen elokuvien toistuva, erilaisia muotoja saava juonne. Katujen enkelin, Borzagen kenties parhaan mykkäelokuvan ensimmäiset kuvat kertovat tästä henkisyydestä – olemuksesta asioiden takana – paremmin kuin mitkään sanat. Ensimmäinen väliteksti virittää tunnelman: ”Kaikkialla… jokaisessa kaupungissa… jokaisella kadulla… ohitamme tietämättämme ihmissieluja, jotka rakkaus ja vastoinkäymiset ovat tehneet suuriksi”. Minkä jälkeen Borzagen kamera vaeltaa läpi Napolin pimeiden, ihmisiä vilisevien katujen. Ekspressionistisen kaupunkilavastuksen taustaa vasten Borzage nostaa esiin muutamia ihmisiä, leikkaa välillä sirkusseurueeseen, ohikulkevaan pappiin, esittelee katumyymälöitä päätyäkseen porraskäytävän kautta asuntoon, jossa lääkäri kertoo Angelalle, että hänen on ostettava lääkettä pelastaakseen sairaan äitinsä.

Tällä avauksella Borzage kehittää tunnun kaupunkielämän atmosfääristä, höyrinästä, joka sisältää viittauksen siitä julmasta välinpitämättömyydestä jolla suhtaudutaan yksilön koettelemuksiin. Borzagen ekspressionistinen valaistus ja kuvatyyli valaa ympäristöön alakuloisuuden tunteen joka on kaikua hänen henkilöidensä ahdistuksesta. Angela ja Gino kokevat rakkautensa suojaksi kaupungin kylmää persoonattomuutta vastaan. He rakentavat oman maailmansa ja sulkevat sen ulkopuoliselta pahalta: Ginon asunto näyttäytyy lämpimänä, intiiminä viattomuuden linnoituksena ulkomaailmaa vastaan. Juuri ympäröivän maailman uhkaava vihamielisyys ajaa Borzagen rakastavaiset lähemmäksi toisiaan ja muuttaa heidän alun alkaen fyysisen suhteensa syvemmäksi, henkisemmäksi rakkaudeksi. Borzage käyttää Ginon Angelasta maalaamaa muotokuvaa edustamaan tämän suhteen abstraktia, ylimaallista luonnetta. Ginon rakastuneena maalaama muotokuva esittää Angelan eteerisenä olentona, ei sellaisena kuin hän todellisuudessa on vaan sellaisena kuin Gino hänet näkee.

Maalaus on myytävä hengenpitimiksi, Ginon ja Angelan tiet eroavat, mutta pitkin matkaa Borzage leikkaa takaisin maalaukseen. Taidekauppias on antanut sen reparoitavaksi saadakseen sen enemmän ”vanhojen mestareiden” työn näköiseksi ja saadakseen siitä paremman hinnan; Angelan uusien koettelemusten myötä maalaus hitaasti muuttuu yhä enemmän madonnan näköiseksi. Rakastavaisten jälleennäkeminen tapahtuu kirkossa, maalauksen silmien alla. Tämä eloton esine näyttää miltei heräävän henkiin, yhdistävän rakastavaiset ja nostavan heidän suhteensa henkisesti tuonpuoleiselle tasolle. Uskonnollinen ilmapiiri yhdessä kuvan madonna-hahmon kanssa tekee selväksi heidän uuden tietoisuudensa ja toistensa tarpeen puolittain uskonnollisen luonteen. Maalauksen kautta kumpikin lunastaa toisensa. Pitkä ristikuva maalauksesta rakastavaisiin rinnastaa kaunopuheisiesti heidän rakkautensa uudestisyntymisen suurempaan ja mystisempään henkiseen uudistumiseen.

– John Belton (teoksesta ”The Hollywood Professionals: Frank Borzage”, 1974)