MUUTTOLINTU (1944)

Opfergang/Vildfågel
Ohjaaja
Veit Harlan
Henkilöt
Carl Raddatz, Kristina Söderbaum, Irene von Meyendorff
Maa
Saksa
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
S
Kesto
98 min
Teemat
Kopiotieto
4K DCP

Kolmannen valtakunnan huomattavimpiin ohjaajiin kuuluva Veit Harlan ohjasi toisen maailmansodan aikana sarjan elokuvia, joissa pääosaa esitti hänen ruotsalainen näyttelijävaimonsa Kristina Söderbaum. Uhrivalmiuden ja kuolemantoiveen teemat olivat keskeisiä, ja hillitty ja pehmeä Agfacolor-värimaailma tuntui otolliselta tarinalle, jossa tuonpuoleinen oli jo läsnä. Restauroitu laitos (4K DCP).

***

Onko vuoden 1944 Saksassa ilmestynyt Opfergang, suomeksi Muuttolintu, natsifilmi vai ei? Jos vuoden 1950 tai 1961 elokuvasensuurilta asiaa kysyttäisiin, ja niinhän sitä kysyttiin, se ei ole. Sensuuri nimittäin salli elokuvan molempina vuosina lapsille sallituksi ilman minkäänlaisia sivuajatuksia – tarkastuskortissa ei ole epäilyksen merkkejä esimerkiksi kysymysmerkkien muodossa, kuten niissä joskus saattoi olla.

Valtion elokuvatarkastamo teki Suomessa tietysti vain rutiinityötään, eikä se juuttunut pohdiskelemaan filosofia kysymyksiä. Mutta jos sensuuri, tai kuka hyvänsä, puuhaan ryhtyy, niitä sanomia kyllä elokuvassa on. Tämä äärimmäisen kaunis värielokuva loistavine näyttelijöineen ja upeine musiikkeineen on hyvin tietoisella ja harkitulla tavalla nietzscheläinen – elokuvassa jopa luetaan Nietzschen runoa ”Aurinko laskee”. Tekstuaaliset lähtökohdat eivät kuitenkaan ole natsismissa, sillä Muuttolintu perustuu Rudolf Georg Bindingin (1867–1938) pienoisromaaniin, joka julkaistiin osana laajempaa kokoelmaa vuonna 1911.

Alkuperäinen nimi Opfergang tarkoittaa tapaa uhrautua. Uhri ja uhrautuminen liittyvät tietenkin toiseen kansallissosialistisen propagandan perusteemaan eli kuolemaan. Saksa oli vuonna 1944 tuhoutumassa itse aloittamaansa sotaan, mutta sen johto kannusti uhrauksiin ja kuolemaan. Kuolemaa ei enää halveksittu ylivoimaisuuden uskolla ja optimistisella mielellä, vaan tilalle oli tullut surun ja lempeyden saattelema uhrimieli. Opfergang saatteli saksalaisia tuleviin uhrauksiin ja kuolemiin, mutta se kannusti yhtä hyvin elämään – tällöin kysymys on ehkä eräänlaisesta luonnonuskosta – kuin (väistämättömään) kuolemaan. Goebbelsin tiedetään pitäneen elokuvasta, mutta kovin laajaa levikkiä se ei saanut. Syyt olivat taloudelliset: raakafilmi alkoi olla lopussa myös Saksassa ja värifilmin tekeminen oli silloinkin äärimmäisen kallista.

Ruotsalaislähtöinen ohjaaja Harlanin vaimo Kristina Söderbaum on Älsin roolissaan elämänilon symboli. Vaikka se ei näy ulos, samaan aikaan häntä vaivaa sisältä jäytävä, ilmeisen tappava trooppinen tauti. Vaikka lääkäri kieltää ratsastuksen kaltaisen rasittavan liikunnan, Äls jatkaa sitä (Afrikasta komennukselta palanneen Albrechtin seurassa) järkähtämättömästi: ”Mitä väliä sillä on, kuoleeko 25- vai 26 -vuotiaana?” Älsilla on kylläkin ilmeisen illegitiimi pieni lapsi, mutta se ei näkökantaan vaikuta. Tarinaan, jota en käy tässä tarkemmin selvittämään, liittyy myös Matthias, joka varoittaa Älsiä Albrechtista, jolla on vähintäänkin kahden naisen dilemma. Matthiaksen rooli on myös nietzscheläisittäin motivoitunut, hän edustaa sitä, mitä filosofi kutsui orjan moraaliksi. Kun Äls ja Albrecht (vihdoin) suutelevat, puhkeaa Äls ylistämään hetkeä: juuri tällaisella hetkellä hän haluaa kuolla, minkä jälkeen hänen tuhkansa voi ripotella veteen. Alberechtin vaimo ymmärtää suhteen tärkeyden syyllisyydentuntoiselle miehelleen, mutta hyväksyy sen, koska se antaa miehelle voimaa ja iloa – kansallissosialismin vanhoja perustermejä molemmat. Albrecht reagoi elokuvan kontekstissa: ”Octavia, das ist so . . . so übermenschlich” – tuo on yli-ihmismäistä. Ja sellainen Octaviasta tulee viimeistään elokuvan loppuvaiheissa. Kaikesta pohjoisista piirteistä huolimatta Octavia – on se, joka voidaan tunnistaa Saksaksi – Octavia ei ui alasti Elbessä, hänellä ei ole aviotonta lasta, hän ei asu yksin, hän ei jätä huomioon ottamatta lääkärin neuvoja, eikä hänellä ole suhdetta aviossa olevaan mieheen jne. Äls on jokin toinen. Ja Octaviakin osaa uhrautua.

Kun Opfergang ilmestyi, Saksan loppu – Nullpunkt (”nollapiste”) – oli lähellä. Se antoi mallia jälleenrakennuksen henkeen, moraalisesti (ylivoimaisen) arvokkaaseen olemukseen juuri niin kuin erinomaisen voimakas nationalismi kansalaisiaan opettaa.

– Jari Sedergren eri lähteiden inspiroimana 2019