YLI RAJOJEN (1960)

Le Passage du Rhin/Krigsfångarna
Ohjaaja
André Cayatte
Henkilöt
Charles Aznavour, Nicole Courcel, Cordula Trantow
Maa
Ranska/Italia/Saksa
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
125 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Kun Cayatte teki sotaelokuvan, hän ei sisällyttänyt siihen ainuttakaan kuvaa väkivaltaisesta kuolemasta. Yli rajojen tutkii sankaruuden syvintä olemusta Suuren illuusion vanavedessä, kahden Saksaan maatöihin lähetetyn ranskalaisvangin kautta. Inhimillinen vastuunkanto jyrää alleen velvoitteet isänmaata kohtaan.

***

Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan voittanut Yli rajojen on Oikeus on tapahtunut (Justice est fait, 1950) ja Olemme kaikki murhaajia/Hiipivät askeleet (Nous sommes tous des assassins, 1952) -elokuvien ohella ranskalaisohjaaja André Cayatten pääteos.

Elokuvan palkitseminen jatkoi festivaalin vankkaa sodanvastaista linjaa, sillä myös edellisenä vuonna pääpalkinto meni pasifistiselle sodan mielettömyyttä kommentoivalle Mario Monicellin Suuri sota (La Grande Guerra, 1959) -elokuvalle. Toisaalta vastalauseitakin löytyi ja mm. brittiläisen Observer-lehden James Breen ihmetteli elokuvan palkitsemista Luchino Viscontin Rocco ja hänen veljensä (Rocco e i suoi fratelli, 1960) -elokuvan sijaan.

Yli rajojen sijoittuu toisen maailmaan sotaan ja vuoteen 1940 kun Ranska on hävinnyt saksalaisille. Rein-joen toiselle puolelle viedään joukoittain sotilaita saksalaiselle vankileirille pakkotyöhön, joiden mukana ovat myös leipuri Roger (Charles Aznavour) ja journalisti Jean (Georges Riviére). Läpi elokuvan kahden miehen haarautuvia kohtaloita ja vastakkaisia asennoitumisia vapauteen, sotaan ja uskollisuuteen kuljetetaan rinnakkain.

Ilmestyessään elokuva sai paljon kiitosta sekä Suomessa että ulkomailla humaaneista teemoistaan ja rauhansanomastaan. Uuden Suomen Pariisin kirjeenvaihtajana toiminut Gurli Sevón-Rosenbröijer kirjoitti vuonna 1961:

”Elokuva ”Le Passage du Rhin” (Reinin ylitys) on filmi, jonka täytyy herättää maailmassa kunnioitusta ja ihailua puolustaessa ihmisen oikeutta olla ihminen riippumatta siitä millä puolen hän tätä ”rajajokea” onkin syntynyt. Elokuva ohjaaja André Cayatte herätti jo v. 1950 huomiota puolustaessaan kiihkeästi päämääriään elokuvassa ”Justice est faite” (Oikeus on tapahtunut). Uudessa elokuvassa yleisö usein unohtaa sen sosiaalisen teeman koko elokuvaa kannattavan runollisen pohjavireen vuoksi.”

Pariisilaisen leipurin vähäeleisessä roolissa loistaa armenialaissyntyinen viime vuonna poisnukkunut Charles Aznavour (1924–2018). Azanavour teki Ranskassa loistavan uran laulajana levyttäen yli 1000 kappaletta ja esiintyen yli 60 elokuvassa. Määrä ei tietenkään korvaa laatua, mutta miehen filmografia käsittää lukuisia eurooppalaisen elokuvan klassikoita kuten George Franjun Pakkopaita (La tête contre les murs, 1959), Jean Cocteaun Orpheun testamentti (Le testament d’Orphée, ou ne me demandez pas pourquoi!,1960), Francois Truffaun Ampukaa pianistia (Tirez sur le pianiste, 1960) ja Volker Schlöndorffin Peltirumpu (Die Blechtrommel,1979).

– Otto Kylmälä 2019