KUUMA KATU (1962)

Walk on the Wild Side/Den heta vägen
Ohjaaja
Edward Dmytryk
Henkilöt
Jane Fonda, Laurence Harvey, Capucine
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
113 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Fondan esittämä Kitty Twist on epämoraalinen ja henkisesti epävakaa prostituoitu – kuten myös hänen ystävänsä Jo (Barbara Stanwyck), joka pyörittää kovalla kädellä lesbobordelli Doll Housea. Saul Bassin alkukrediittijakso tihkuu tummaa tyyliä ja Elmer Bernsteinin musiikki sykkii jykevää dramatiikkaa. Ohjaajana oli Hollywood-veteraani Edward Dmytryk.

***

Veteraaniohjaaja Edward Dmytrukin Kuuman katu perustuu kirjailija Nelson Algren, joka kirjoitti mieluusti ihmisen herkistä kohdista. Tapa ei välttämättä istunut elokuvaan ja niin tämänkin filmin käsikirjoitusluonnoksien takana on monia krediiteissä mainitsemattomia kirjailijoita – esimerkiksi Clifford Odets ja Ben Hecht – ennen kuin krediiteissä mainitut John Fante ja Edmund Morris päästettiin asialle, eikä esimerkiksi näytelmäkirjoittaja Tennesee Williamsilta lainattuja kaikkein julkeimpia esimerkkejä raaskittu olla päästämättä valkokankaalle.

Myös näyttelijäkunta oli harvinaisen laajaa ja moniulotteista: roolihahmojen kapinallisissa luonteissa riitti jytää, mikä yhdessä hieman vaikeaselkoisen käsikirjoituksen kanssa sai paletin värit hehkumaan: ainakaan tunnetta ei puutu.

Eletään 1930-luvun alkua New Orleansissa (mitä kampauksista tai lavastuksesta ei kyllä huomaa). Päähenkilö Dove Linkhorn, liettualaisamerikkalaisen taustan omaava ykkösluokan näyttelijä, on joutomies, joka etsii kadonnutta rakkautta, kuvanveistäjänä (ja prostituoituna) työskentelevää Hallieta (Capucine). Elokuvan tähtikaartiin kuuluu myös Jane Fonda, jonka moraalissa olisi korjattavaa paljonkin, minkä lisäksi hän on mieleltään hieman vajaa varas. Klassikkoesiintymisen tekee myös Barbara Stanwyck, jonka roolihahmo Jo Carter on Dollhouse-porttolan lesbiaanisia taipumuksia omaava johtaja. Hänen roolinsa kasvaa, kun Dove löytää Halliensa ja he tekevät lähtöä uuteen elämään.

Vaikka on selvää, että elokuvan suuri ajatus liikkuu moraalin ympärillä, ei siitä moraalitarinan rinnalle ja syventämiseksi voi kovin helposti kehittää varsinaista opetusta. Yli 50 vuotta tekoaikansa jälkeen omana aikanaan shokeeraava tarina ei sekään nykyajassa painotu samalla tavalla modernistiseksi. Tiettyjä 1960-luvun piirteitä siitä kuitenkin kannattaa etsiä. Omalla tavalla kiinnostavaa on myös seurata näyttelijätyöskentelyn osaamisia silloin kun sitä on tarjolla.

– Jari Sedergren 2019