FELLININ ROOMA (1972)

Roma/Fellini's Roma
Ohjaaja
Federico Fellini
Henkilöt
Peter Gonzales, Fiona Florence, Britta Barnes
Maa
Italia/Ranska
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K7
Kesto
128 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Fellini syntyi Riminin pikkukaupungissa Adrianmeren rannalla, mutta muutti Roomaan 18-vuotiaana. Fellinin Rooma on elokuvaessee, joka etenee vapaan assosiaation ohjaamana. Ennen kaikkea se on keski-ikäisen ohjaajan rakkaudenosoitus ikuiselle kaupungille. Nino Rotan musiikki on keskeisessä osassa.

Fellini on kertonut pyrkineensä yhdistämään Roomassa kolme näkökulmaa: maalaispojan lapsellisen haavekuvan, nykyisen aikuisen minänsä muistikuvan sekä tämän hetken objektiivisen näkökulman. Suurin osa elokuvaa on kuvattu Cinecittan lavasteissa. Kyseessä on tosiaan Fellinin henkilökohtainen Rooma: elokuva on katkelmallinen, mielikuvituksellinen kronikka, joka ehdottomassa persoonallisuudessaan kasvaa yleispätevyyteen. ”Visionääri on ainoa todellinen realisti.”, toteaa Fellini.

Fellinin monien myöhäistuotannon elokuvien lailla Rooma tapahtuu eräänlaisessa usvamaailmassa: ikuinen sumu, savu ja hämärä ympäröivät hänen surkuhupaisia sankareitaan. Painopiste on siirtynyt ratkaisevasti mytologiaan: Fellini kaivaa kollektiivisen muistin salattuja kerroksia. Aldo Tassone on luonnehtinut Roomaa ”ikuisen naisellisuuden ruumiillistumaksi”, ”ohjaajan henkilökohtaiseksi teatteriksi” ja ”elämää pursuavaksi salaiseksi hautausmaaksi”. Fellini tutkii Roman myyttistä arkeologiaa ja tunkeutuu ”ikuisen kaupungin” myyttisen metropolin kahdeksan kerroksen läpi, aina maanalaisten junien ja virtojen takana olevaan äiti Rooman kohtuun. Etsimättä tulevat mieleen Sigmund Freudin sanat teoksen ”Ahdistava kulttuurimme” alussa: ”Muotoilkaamme mielikuvituksellinen olettamus: Rooma ei olekaan ihmisten asuinpaikka, vaan psyykkinen järjestelmä, yhtä vanha ja yhtä monen kehitysvaiheen läpäissyt kuin kaupunkikin; mikään, mitä siihen joskus on muodostunut, ei siis ole hävinnyt; kaikki sen eriaikaiset kehitysvaiheet ovat yhä olemassa.”

”Kaupungit ovat kuin ihmisiä: toiset ovat miehiä, toiset naisia. Rooma on muhkea nainen, se on kokonainen joukko naisia; se on sekä äiti että rakastajatar.” (Fellini) Äiti Rooma esittäytyy nuorelle Fellinille majatalon monumentaalisen emännän hahmossa; hän hallitsee huoneistossa asuvaa henkilögalleriaa varmalla kädellä. Rakastajatar-Rooman eri puolet kärjistyvät kahta bordellia kuvaavissa jaksoissa. Työläisbordellin kurjat prostituoidut yrittävät epätoivoisesti houkutella heitä apaattisina katsovia sotilaita ja muuta pennitöntä miesväkeä. Luksusbordellin saavuttamattomilta tuntuvat kurtisaanit liukuvat esiin hohtavassa lasihississä valitakseen mieleisensä asiakkaan. Via Appian häikäisevä kurtisaani – ”naarassusi” – kasvaa ikuisen kaupungin vertauskuvaksi.

Rooma ei ole Fellinille vain ”naisten kaupunki”, vaan myös salainen hautausmaa, kuoleman kaupunki. Kuvausryhmä matkustaa kohti Roomaa ruuhkaisella moottoritiellä, ”Saturnuksen renkaalla”. Normaaliin liikenteeseen alkaa ilmestyä outoja näkyjä: valkoinen hevonen, panssarivaunuja, raatoja. Varsinainen matka pimeyden sydämeen on retki Rooman alle, missä rakennetaan metroa. Työmiesten murtaessa erään seinän, takaa paljastuu muinainen, upeilla freskoilla koristeltu huvila. Freskot ovat kuin vastamaalattuja, mutta tuoreen ilman vaikutuksesta ne alkavat nopeasti rapistua, ja pian jäljellä ovat pelkät harmaat seinät. Mustapukuisia, öisessä kaupungissa hurjastelevia moottoripyöräilijöitä, ”nykyaikaisia Ilmestyskirjan ratsumiehiä” Fellini tarkkailee sekavin, ahdistunein tuntein.

– Antti Alanen (1980)

Yhteistyössä: