KAIKKI OVAT OIKEASSA (1972)

Tout va bien/Alla har rätt
Ohjaaja
Jean-Luc Godard, Jean-Pierre Gorin
Henkilöt
Vittorio Caprioli, Jane Fonda, Yves Montand
Maa
Ranska/Italia
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K12
Kesto
94 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

Vuosi 1972. Radikalisoitunut Jane Fonda lyöttäytyi Jean-Luc Godardin ja Jean-Pierre Gorinin seuraan, ja tuloksena syntyi Tout va bien. Elokuvassa Fonda on amerikkalainen reportteri, joka todistaa ranskalaisen makkaratehtaan korpilakkoa yhdessä ex-miehensä (Yves Montand) kanssa.

***

Elokuvan Vladimir et rosa jälkeen analyysin aika oli ohi, rakentamisen aika oli tullut. Tout va bien on ”rakkaustarina”, suurelle yleisölle tarkoitettu elokuva, joka tekee yhteenvedon ja synteesin Dziga Vertov –kauden kokemuksista ja opetuksista. Godardin sanoin; ”Vaihe, jolloin en kunnioittanut yleisöä johti yleisön entistä syvempään kunnioitukseen. Yleisön syvempi kunnioitus merkitsee, ettei sitä enää kohdella yleisönä, van miehinä ja naisina, sellaisina ja missä he ovatkin, erityisine ongelmineen. Se merkitsee kykyä tehdä elokuvia, joissa ei enää puhuta elokuvasta itsestään. Elokuvasta itsestään puhuminen palauttaa kunkin omiin yksityisiin ongelmiinsa.”

Tout va bien luo tasapainon seksuaalipolitiikan mikrokosmoksen ja luokkataistelun yleisemmän politiikan taustan välille. Se on elokuva, joka käyttää fiktiivisen elokuvan sovinnaisia aineksia laajentaakseen ”Lehrstücken” brechtiläistä teoriaa; elokuva, joka myöntää olevansa elokuva, mutta ei halvaannu tästä tiedosta; elokuva, joka ei jäljennä todellisuutta” (Gorinin mukaan esimerkki pikemminkin brechtiläisestä kuin porvarillisesta tai sosialistisesta realismista). Toisin sanoen Tout va bien osoittaa, että Dziga Vertov –ryhmän neljä vuotta kestäneet mutkikkaat, vaikeat kokeilut olivat hedelmällisiä ja että niitä voitiin soveltaa ja käyttää.

Kyseessä on rakkaustarina – mutta ”rakastavaiset eivät ole yksin maailmassa, heidän ympärillään tapahtuu paljon ja heidän olisi viisainta tajuta se” (Gorin). Mukana ovat ”kolme elementtiä, kolme yhteiskunnallista voimaa, joita edustaa kolme ääntä: työnantajan ääni, ammattiyhdistyksen ääni ja vasemmistolainen ääni… Nämä kolme voimaa vaikuttavat nykypäivän Ranskassa” (Godard). Tout va bien on ensimmäinen tuotantosuhteita käsittelevä rakkaustarina. Elokuva alkaa työläisistä, jotka tuottavat, keskiosa on omistettu Jacquesille ja Susanille, jotka työskentelevät joukkotiedotusvälineissä, ”jakelussa” ja elokuva päättyy kulutuksen temppeliin, supermarkettiin. Elokuvan ”kaavio” on ihmeellisen tasapainoinen, miltei klassinen: horisontaalisella aika-akselilla tuotantosuhteiden kolme aluetta, vertikaalisella, synkronisella akselilla yhteiskunnallisen käytännön tasot – taloudellinen, poliittinen ja ideologinen. Ja kaiken aikaa on kysymys kompleksisesta todellisuudesta, jossa politiikka, työ ja rakkaus eivät suostu jakautumaan selkeiksi erillisiksi lohkoiksi, jossa yksilöllinen ja sosiaalinen eivät ole erotettavissa toisistaan. Elokuva päättyy mietiskelyyn: ”Jokaisen meistä pitäisi olla oma historioitsijansa… Minun, sinun, meidän” – ja lopullisen ironiseen lauluun, tuolloiseen iskelmähittiin: ”Aurinko paistaa koko Ranskan ylle / Ja minulla ei ole väliä.”

– James Monacon (The New Wave, 1976) ja muiden lähteiden mukaan