IHANA AVIOLIITTO (1981)

Le beau mariage/Härligt äktenskap
Ohjaaja
Eric Rohmer
Henkilöt
Béatrice Romand, André Dussollier, Feodor Atkine
Maa
Ranska
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
S
Kesto
96 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm

“Kukapa ei rakentelisi pilvilinnoja?” Opiskelija kyllästyy olemaan salasuhteessa ja päättää naida kunnon miehen. Sopiva kandidaatti löytyy, mutta tämä ei osoitakaan suurta kiinnostusta. Béatrice Romandin esittämä ristiriitainen päähenkilö on taiten rakennettu hahmo, ja elokuvan hienovaraisen koominen analyysi osuvaa.

***

”Kukapa ei rakentelisi pilvilinnoja?”, kuuluu motto elokuvassa Ihana avioliitto?, joka on järjestyksessä toinen teos Eric Rohmerin 1980-luvun sarjassa ”Komedioita ja sananparsia”. Kyseessä on jälleen pienen ja arkisen näköinen tarina. Se on kuitenkin täynnä maailmaa ja eläviä ihmisiä, toisin sanoen latteuksia, banaalia puhetta, puhetta, mutta yhtälailla mukaan mahtuu taianomaisia tuokioita. Rohmerin elokuvan syvyys ja älykkyys eivät ole tarinassa ja henkilöissä, vaan Rohmerin taka-ajatuksissa, hänen ”moraalissaan”. Ihanan avioliiton? tapauksessa tämä ”moraali” on vaikka siinä, miten katsojaa jatkuvasti muistutetaan elokuvan keinotekoisuudesta, sen kyvystä antaa meille sitä, mitä emme halua: leikkiä vakavilla asioilla.

Clairen polven sirkeä teinityttö Béatrice Romand on kasvanut ikää kymmenen vuotta ja esittää Sabinea, taideopiskelijaa, joka opiskelee yhtä puolitoimisesti ja -sydämisesti kuin työskentelee osa-aikaisesti antiikkikaupassa. Koska hänen elämässään ei näytä olevan mitään pakottavaa kiintopistettä, hän katkaisee suhteen naimisissa olevaan rakastajaansa ja päättää mennä naimisiin – pelkästä periaatteesta, sillä nimenomaista ehdokasta ei ole näköpiirissä, ennen kuin ystävätär hääkutsuilla esittelee hänelle serkkunsa, menevän pariisilaisen asianajajan.

Tällainen miehenpyydystys on kulunutta aineistoa, missä tahansa viihderomaanissa tai -elokuvassa, ja toki Rohmer tietää sen. ”Pienen” ja ”banaalin” tarinan Rohmer kuitenkin saattaa illuusiottomaan, miltei filosofiseen valaistukseen. Naisten vapautuksen aikakaudella Rohmer esittelee nuoren, näennäisen itsenäisen naisen, joka esittää ”vanhanaikaista” roolia: naista, joka määrittelee itsensä ja elämänsä miehen ja avioliiton kautta, patriarkaalisen kulttuurin ehdoilla. Sabinen ”itsenäisyys” ja ”vapaa valinta” ovat ansa, jonka ehdot sanellaan hänen ulkopuolellaan. Rohmerin tutkima teema voidaan määritellä myös todellisuuden ja harhakuvien ristiriidaksi: James Monacon mukaan syvin Rohmerin elokuvista välittyvä tunne on suru, kun ihmiset huomaavat, etteivät he hallitse niitä valintoja, jotka muovaavat heidän elämäänsä. Elämä ei noudata ennakolta suunniteltua käsikirjoitusta, sattumasta ei voi tehdä välttämättömyyttä, vapaasta valinnasta ennalta määrättyä.

Ei ole vaikea nähdä, että Rohmerin tutkielma Sabinen tahdonalaisesta rakkaudesta osuu yhteiskuntamme ja kulttuurimme ytimiin: käsityksiin parisuhteesta, perheestä, miehen ja naisen rooleista, riisuttuina kaikesta romanttisesta kultauksesta. Rohmer ei kaunistele ihmistensä itsekkyyttä, omahyväisyyttä ja rajoittuneisuutta. Tarinan ja henkilöiden pintasilauksen alta välittyy selvänäköinen, jopa julma kuva maailmasta; sen voi lukea miltei kuvituksena Althusserin näkemyksiin ideologisen subjektiuden muotoutumisesta ja määräytymisestä.

– Sakari Toiviaisen (1983) ja muiden lähteiden mukaan ST, tekijätietoa päivitti AA 24.5.2000