VEREN HÄÄT (1981)

Bodas de sangre/Blodbröllop
Ohjaaja
Carlos Saura
Henkilöt
Antonio Gades, Cristina Hoyos, Juan Antonio Jiménez
Maa
Espanja
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K7
Kesto
70 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Federico García Lorcan näytelmästä

Federico García Lorcan vuonna 1932 valmistuneeseen tragedianäytelmään perustuva Veren häät on ensimmäinen Sauran kolmen flamencoelokuvan trilogiasta. Elokuva luottaa flamencon teatraalisuuteen ja draamaan, eikä muuta tarvita: koko näytelmä tapahtuu yhdessä ja samassa tanssisalissa, ilman lavasteita. Trilogiaan kuuluvat tässä teemasarjassa esitettävä Carmen (1983) sekä Noiduttu rakkaus (1985).

***

Espanjalaisen elokuvan pioneerin Fructuoso Gelabertin päivistä saakka maan elokuvantekijät ovat pyrkineet tekemään ”kansallista” elokuvaa, joka ilmaisisi Espanjan ”todellista” luonnetta ja tyyliä. Varjopuolena ulkomaiselle katsojalle ovat monien viittausten jääminen käsittämättömiksi ja joskus ärsyttävän itseriittoinen kansallinen pakkomielteisyys. Sauran varhaisissa elokuvissa hyvinkin tärkeät vihjeet saattoivat jäädä asiaan vihkiytymättömille käsittämättömiksi. Katsojat, jotka eivät ymmärrä elokuvien Nautintojen puutarha (1970) ja Ana y los lobos (1972) esperpento-tyyliä, eivät käsitä niiden johtopäätöstä: ”Espanja on eurooppalaisen sivilisaation groteski vääristymä.”

Francon aikaisissa elokuvissaan Saura asetti vastakkain kaksi tasoa: henkilöhahmojen mielikuvituksen, ja heidän todellisuutensa. Elokuvissaan Veren häät (1981) ja Carmen (1983) Saura dramatisoi elokuviensa kulttuurillista vaikutusta García Lorcan näytelmän ja Mériméen kertomuksen pohjalta. Kahden tason sijasta niitä on nyt kolme: alkuperäisten tekstien yhteiskunnallinen todellisuus, joka heijastuu niiden tanssisovituksissa; baletin maailma; ja tanssijoiden todellisuus balettiharjoitusten ulkopuolella. Sauran itseriittoisen kansalliset tekstit eivät ole enää kansainvälisen ymmärtämisen este vaan pohja rikkaan vivahteikkaalle taiteelle.

Sovituksessaan García Lorcan näytelmästä Veren häät Alfredo Mañas karsii yliluonnolliset hahmot ja dramatisoi puukkotaistelukliimaksin mutta toistaa García Lorcan melodramaattisen tarinankulun säästeliäin keinoin, joita Antonio Gadesin kaunopuheisen yksinkertainen koreografia ilmentää.

Saura sovittaa Gadesia kuvaamalla kenraaliharjoituksen, ei lopullista esitystä, ja lisäämällä johdannon, jossa tanssijoiden nähdään ehostavan itseään, lämmittelevän ja vaihtavan asujaan. Sauran muokatessa Gadesia muokkaamassa García Lorcaa tuloksena on kiehtovia oivalluksia tavasta, jolla yhden ilmaisuvälineen keinoja voidaan siirtää toiseen. ”Draama”, sanoi García Lorcan ”poeettinen” teatteri käytti hyväkseen värien kontrasteja, yliluonnollisuutta ja kuvallisesti rikkaita säkeitä, joiden innoittajina oli usein luonto. Gadesin ”runous” on hänen tavassaan tasapainotella ”klassisen” flamencon ja toisinaan surrealistisen koreografian välillä, minkä Saura tavoittaa johdannossa: yleiskuvassa nähdään Gadesin tanssijoiden kohottavan käsiään ja kääntävän niitä yhdenmukaisesti. Tuloksena on vaikutelma käsien metsästä, joka liikkuu tuulessa. Sauran ”runoutena” on sijoittaa kamera balettimaiseen suhteeseen tanssijaan, jolloin yhden liikkeet määräävät toisen liikkuma-alaa. Tanssijan liikkuessa kamera pysyy paikallaan, ja se alkaa liikkua, kun tanssija pysyy aloillaan. Sauralla on muitakin hienoja tulkintoja. Sormien napsutus luo jännitettä baletissa, ja Saura saavuttaa vastaavanlaisen vaikutelman kääntämällä kameran ajoittain pois tanssijoista ja antaen heidän sitten tulvia kuvaruutuun.

Hienointa Veren häissä on sen visuaalinen vaikutelma. Avain sen älyllisiin pohjavirtoihin on peilien käyttö. Elokuvan alussa Gades tanssii peilin edessä ja sitten ryhmänsä edessä. Hän katsoo kameran toiselle puolelle peiliin, jossa hän voi nähdä takanaan olevien tanssijoiden heijastuksen. Kameran sijoittaminen peilin eteen rinnastaa sen, kuten Saura on sanonut, ”peiliin, jonka edessä tanssijat harjoittelevat, tai yleisöön, joka on myös tavallaan kuvitteellinen peili”.

– John Hopewellin mukaan (Out of the Past, 1986) AA 1990