SUURKAUPUNKI (1963)

Mahanagar
Ohjaaja
Satyajit Ray
Henkilöt
Anil Chatterjee, Madhabi Mukherjee, Jaya Badhuri
Maa
Intia
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
S
Kesto
131 min
Teemat
Kopiotieto
DCP

Intialaisen elokuvan kuuluisimman ohjaajan Satyajit Rayn Suurkaupunki on nuoren naisen itsenäistymistarina. 1960-luvun alun Kalkuttaan sijoittuvassa tarinassa raha on tiukalla, joten kotiäiti Arati päättää hakeutua töihin. Päätös johtaa vaikeampiin väleihin appivanhempien kanssa. Tilanne kiristyy entisestään, kun Aratin mies Bhampal menettää työpaikkansa ja Aratista tulee perheen pääelättäjä.

***

Ennen Suurkaupunkia Rayn elokuvien päähenkilöt olivat olleet miehiä. Tästä lähtien hänen elokuvansa ilmentävät uutta suhtautumistapaa naisiin: he eivät enää ole miehen varjoja, vaan yksilöitä. Suurkaupungissa tapaamme ensimmäistä kertaa naisen, joka herää huomaamaan mahdollisuutensa päättää oman elämänsä kulusta. Tyypillistä kyllä, herättävä kosketus tulee aviomieheltä, sillä perinteisesti miehet ovat niin vapauttaneet kuin orjuuttaneetkin naisia. Ja yhtä lailla kuuluu perinteeseen, että miehet ovat perääntyneet, kun he ovat huomanneet tekonsa seuraukset.

Kysymys siitä, pitäisikö naisen mennä työhön, on Intiassa ilmeisen tärkeä. Yleensäkin työnhaku suurkaupungissa näyttää olevan Raylle läheinen aihe, sillä Suurkaupungin lisäksi hän on käsitellyt sitä Apun maailmassa (1959) ja Vastustajassa (1970). Suurkaupungin perhe on taloudellisissa vaikeuksissa ja ohimennen aviomies ehdottaa hieman pelokkaalle vaimolleen työpaikan hankkimista. Vaimo, Arati, pystyy nousemaan haasteen tasolle: huolimatta perinteisesti ajattelevan appiukon vastustuksesta hän vie tahtonsa läpi ja saa työtä kutomokoneen myyjänä. Hän menestyy työssään ja nauttii siitä: ensimmäiset itse ansaitut rahat, ensimmäinen kokeilu huulipunalla ilmentävät hänen vapautumistaan perinteisistä kuvioista. Kaikessa näennäisessä hauraudessaan hän osoittautuu vahvaksi ja vilpittömäksi.

Työssään Arati ystävystyy englantilais-intialaisen Edithin kanssa, ja tätä kautta nousee esiin myös kysymys englantilais-intialaisen kansanosan asemasta yleensä, väestön joka putoaa kahden kulttuurin väliin ja jota kumpikaan ei täysin hyväksy. Työpaikalla Edith vastustaa rohkeasti myyntipalkkioiden alentamista ja saa potkut, joiden syyksi johtaja lavastaa ”epämoraalisen käytöksen”. Aratin aviomies, joka on vaatinut vaimoaan jättämään työnsä ja vahtinut tätä mustasukkaisena, menettää puolestaan oman työnsä hänen pankkinsa tehtyä konkurssin. Sillävälin myös Arati on jättänyt erokirjeensä myötätunnosta Edithin epäoikeudenmukaista kohtelua vastaan, ja niin kumpikin puoliso on työtön, mutta he päättävät kohdata tulevaisuuden valoisalta puoleltaan ja yhdessä, aivan toisenlaisen yhteisymmärryksen vallitessa, koska kumpikin on omakohtaisesti kokenut pelin hengen ja iskut.

Suurkaupungissa on sekä yhteiskunnallisen komedian, että tragedian ainekset, ja Ray pallottelee taitavasti molemmilla. Aiheen käsittelyssä on pitkin matkaa tietty tshehovilainen aromi luutuneen menneisyyden ja nykyajan vaatimusten ottaessa yhteen: uusi maailma tunkee esiin vanhan väistyessä vastahakoisesti taka-alalle. Monissa jaksoissa on hiljaista, jäljittelemätöntä huumoria. Keskiluokan perheympäristö on tavoitettu täydellisesti ja elokuvan rakenteessa on Rayn tavanomaista selkeyttä. Kuvauksena keskiluokkaisen bengalilaisen aviovaimon ensimmäisestä yrityksestä ansaita rahaa Suurkaupunki onnistuu mainiosti, myös ihmissuhteiden psykologia on kokonaisuutena aitoa. Kaikessa lempeässä viehätysvoimassaan Rayn perinteelliset naiset osoittavat suurta lujuutta ja joustavuutta. He kestävät muutoksen paremmin kuin miehet.

– Chidananda das Guptan (”The Cinema of Satyajit Ray”, 1980) ja muiden lähteiden mukaan