VALKOINEN SHEIKKI (1951)

Lo Sceicco bianco/Den vita shejken
Ohjaaja
Federico Fellini
Henkilöt
Alberto Sordi, Brunella Bovo, Leopoldo Trieste, Giulietta Masina
Maa
Italia
Tekstitys
suom. tekstit
Ikäraja
S
Kesto
83 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm

Ivan vie vaimonsa Wandan romanttiselle häämatkalle ikuiseen kaupunkiin. Roomassa odottaa tiukka aikataulu perhetapaamisia ja audiensseja paavin luona. Lomasta on kehkeytymässä historian tylsin kuherruskuukausi. Wanda heittäytyy rohkeasti fantasiaan ja sukeltaa sarjakuvan maailmaan etsimään aavikon kuulua Valkoista sheikkiä.

***

Lattuada -yhteistyön Varieteen valot jälkeen Valkoinen sheikki merkitsi Federico Fellinin ensimmäistä itsenäistä ohjaustyötä. Ja jälleen – niin kuin monta kertaa myöhemminkin – Fellinin elokuvan taustana on taiteen maailma: tällä kertaa se on kuvakertomuksen, valokuvaromaanin maailma, joka suunnilleen vastaa television saippuaooppera-sarjoja oman aikamme kulttuurissa. Elokuvan nimi on kaksinkertaisesti merkitsevä, sillä se muistuttaa myös Valentinosta, italialaisesta siirtolaisesta, joka saavutti jumaloidun kansainvälisen tähden aseman sellaisissa elokuvissa kuin Sheikki ja Sheikin poika. Fellinin elokuvan rungon muodostaa maalta kotoisin olevan, vastavihityn nuorenparin matka Roomaan. Myöhemmissä elokuvissa, kuten Ihanassa elämässä tai Roomassa tällaisella asetelmalla on avoimesti omaelämäkerrallinen luonne. Valkoisessa sheikissä Fellini on kuitenkin kiinnostuneempi todellisuuden ja illuusion metafyysisestä yhteentörmäyksestä ja siitä tuloksena olevasta jännitteestä naamion ja todellisten kasvojen välillä. Itse asiassa Fellini käyttää nirsoilevaa Ivan Cavallia ja hänen vaimoaan Wandaa havainnollistaakseen tämän psykologisen konfliktin jokaisen puolen.

Ivan on tyypillinen pikkuporvarillinen aviomies maaseudulta, sidottu elämään mekaanisten muotojen ja sovinnaissääntöjen mukaan, ja on kaiken spontaanisuuden ja tunteellisuuden vastakohta. Heidän Rooman-vierailunsa jokainen minuutti on suunniteltu etukäteen, aviollista täyttymystä myöten, ja pinnallinen hurskaus ja isänmaallisuus leimaavat Ivanin elämänkatsomusta. Wanda puolestaan edustaa varsin naiivia yritystä murtautua provinsiaalisista muodoista ja sovinnaisesta avioliitosta illuusion ja fantasian maailmaan, jonka vertauskuvaa hänelle merkitsee kuvakertomuksen Valkoinen sheikki, hänen arkipäiväisen olemassaolonsa ulkopuolelle sijoittuva taiteen maailma. Rinnakkain Fellini seuraa kummankin aviopuolison seikkailuja ihanteittensa perässä, heidän lukkiutumista rooleihinsa: Wanda pakenee todellisuutta romanttisiin illuusioihin, kun taas Ivan elää roolia, jonka hän on sisäistänyt yhteiskunnallisten, muiden ihmisten odotusten paineessa. Kumpikaan päähenkilöistä ei ole tietoinen asemansa koomisesta puolesta, sillä heillä ei ole itsetietoisuuden tunnetta. Vain katsoja oivaltaa heidän kohtalojensa absurdiuden ja sympatiamme, kuten Fellininkin, ovat selvästi Wandan puolella.

Jopa Wandan itsemurhayritys päättyy koomiseen epäonnistumiseen. ”Unelmat ovat todellinen elämämme…mutta toisinaan unelmat syöksyvät meidät kohtalokkaaseen kuiluun”, hän toteaa jäähyväisissään. Fellini osoittaa, että elämä joka perustuu yhteiskunnan sovinnaissäännöille tai romanttisille unelmille, on tuomittu epäonnistumaan. Joissakin myöhemmissä elokuvissaan (8 ½, Giulietta ja viettelykset) Fellini viittaa siihen, että vain maskuliinisten ja feminiinisten piirteiden yhteensulautuminen voi tuottaa kokonaisen ja ehjän persoonallisuuden. Varieteen valojen Checcon lailla Valkoisen sheikin päähenkilöt ovat täysin kykenemättömiä pakenemaan rooleja, jotka on määrännyt heille joko yhteiskunta tai heidän mielikuvituselämänsä.

– Peter Bondanella (teoksesta ”Esseys in Criticism: Federico Fellini”, 1978). Kredittejä täydensi Pasi Nyyssönen 29.10.2014

Yhteistyössä: