LOLITA (1962)

Ohjaaja
Stanley Kubrick
Henkilöt
James Mason, Sue Lyon, Shelley Winters, Peter Sellers
Maa
GB
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
K16
Kesto
153 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
käsikirjoitus Vladimir Nabokov romaanistaan

Seuraavaksi Kubrick suuntasi tyystin toisaalle. Hän oli lukenut Vladimir Nabokovin kohutun romaanin, jossa pikkukaupunkiin muuttanut opettaja Humbert Humbert avioituu vuokraemäntänsä kanssa. Vaimonsa sijaan mies alkaa tuntea vetoa tämän viettelevään tyttäreen, joka kerii miehen pikkusormensa ympärille.

***

Vladimir Nabokovin menestysromaani Lolita oli aikoinaan outo valinta Kubrickille, joka siihen saakka oli mieluiten sovittanut elokuvaksi pienimuotoisia, suhteellisen tuntemattomia kirjallisuuden tuotteita. Epäilemättä se Nabokovin romaanin aines, joka veti häntä eniten puoleensa, oli Humbert Humbertin pakkomielteinen rakkaus nymfettiin. Sovinnainen rakkausteema ei milloinkaan ole kiehtonut Kubrickia; pohjimmiltaan hän on skeptikko, ei romantikko. Mutta samalla kun hän on sukeltanut tutkimusmatkalleen bisarriin maailmaan hän on aina pyrkinyt kernaasti hyötymään realistisen ja konventionaalisen rajoittavasta kurista. Niinpä Nabokovin sankarin kielletty intohimo, harrastettuna näennäisen puritaanisen yhteiskunnan julkisivun takana, sai hänessä aikaan ironisia värähdyksiä.

“Rakkaustarinan kirjallisiin perussääntöihin kuuluu, että sen on päätyttävä kuolemaan tai eroon. Olennaista on myös, että suhteen täytyy järkyttää yhteiskuntaa tai rakastavaisten perheitä. Rakkaudella täytyy olla esteitä. On hyvin vaikea rakentaa nykyaikainen rakkaustarina joka pitäytyisi näihin sääntöihin. Tässä suhteessa on luullakseni oikein sanoa, että Lolita on kenties yksi harvoja nykyaikaisia rakkaustarinoita.” (Kubrick).

Kubrick uskoi myös, että oli mahdollista kehittää elokuvallinen tyyli joka vastaisi Nabokovin teoksen eroottista henkevyyttä. Nykyään Kubrick myöntää, että elokuvan syntyaikoina ei voitu kuvata kaikkea mikä sittemmin on ollut mahdollista ja että Lolita nyt tehtynä olisi erilainen elokuva. Humbertin ja Lolitan suhteen kuvaaminen jää viitteelliseksi, kaiken kyllästävä eroottinen pakkomielle jää katsojan mielikuvituksen varaan. Toisaalta voi ajatella että juuri tämä tuotantokoodin pakottama linja vahvistaa toteutumattoman, turhautuneen ja kärsivän intohimon latausta. Näin Lolitan voi kokea tutkielmana sokean intohimon destruktiivisuudesta, samassa hengessä kuin Josef von Sternbergin Sinisen enkelin.

Koska tarinan eroottinen puoli oli vaimennettava, Kubrick päätti korostaa Nabokovin mustaa huumoria. Pauline Kael oli ensimmäinen huomaamaan Lolitan nautittavuuden tältä kannalta ja piti sitä ensimmäisenä todella uutena amerikkalaisena komediana sitten 1940-luvun ja Preston Sturgesin kulta-aikojen: “Lolita on mustaa slapstickiä”. Tämän mustan huumorin sävytyksen Kubrick luo heti alussa ja säilyttää sen kautta linjan. Elokuvan ensimmäinen kuva alkutekstien taustalla näyttää Humbertin käden, joka kurottuu yli laajakankaan hyväilemään Lolitan jalkaa ja maalaamaan tytön varpaankynsiä, mikä tehokkaan eleettömästi tihentää elokuvan keskeisen asetelman.

– Alexander Walkerin (Stanley Kubrick Directs, 1971) ja muiden lähteiden mukaan