KINOKONSERTTI: SEITSEMÄS TAIVAS (1927)

7th Heaven
Ohjaaja
Frank Borzage
Henkilöt
Janet Gaynor, Charles Farrell
Maa
USA
Kesto
110 min
Teemat
Kopiotieto
DCP (restauroitu)
Lisätieto
Liput 15 € / 12 € (klubikortilla)

Borzagen mestariteos on yksi elokuvataiteen kauneimmista teoksista. Elokuvan säestävät Lau Nau, Topias Tiheäsalo ja Hermanni Yli-Tepsa. Rakkauden ja humaaniuden puolesta puhuvassa elokuvassa suurkaupungin köyhimmät ja kurjimmat löytävät ”pariisilaisesta” ullakkokamarista onnen, jota edes ensimmäisen maailmansodan synkkä varjo ei voi murskata.

Huom! Toisin kuin ohjelmavihkon kalenterissa lukee, sunnuntain 27.1. näytös alkaa jo klo 16.

***

The Seventh Heaven oli aikoinaan suuri menestys Yhdysvalloissa ja vakiinnutti ihanteellisen tähtiparin Janet Gaynorin ja Charles Farrellin maineen. Elokuva meni huomaamatta Ranskassa, jossa mielikuvituksellinen Pariisi-miljöön rekonstruointi koettiin hämmentävänä. Mutta surrealistit innostuivat tästä hyvin kauniista rakkaustarinasta, jonka André Breton löysi eräästä pikkuteatterista.”

– Georges Sadoul

The Seventh Heaven on ennaltamäärätyn rakkauden tarina. Elämän erottamat rakastavaiset yhdistää jälleen magnetismi, jolla ei ole muuta nimeä kuin Rakkaus, joka muistuttaa itsestään toisen vähimmästäkin eleestä, vähimmästäkin ajatuksesta ja ohjaa heidän askeleitaan tässä maailmassa, jossa uskomme olevamme sokeita. On vihdoinkin tehtävä jakaa oikeutta Frank Borzagelle, joka monissa elokuvissaan on hämmästyttävällä varmuudella loihtinut eteemme rakastavaisten salaperäisen ja niin haltioittavan elämän.”

– Ado Kyrou

Joskus väitetään, että melodraama on vieraantuneen yhteiskunnan heijastuma, joka ”jättää huomiotta luokkataistelun” (Freddy Buache). Elokuvan The Seventh Heaven Chico on epäilemättä vieraantunut, mutta hänen syvä kunnioituksensa yhteiskunnan rakenteita kohtaan on kuvattu ironisin sävyin, jotka antavat aavistaa, että yhteiskunta on huonommassa kunnossa kuin hän luulee. Hän työskentelee Pariisin viemäreissä ja toivoo kirjaimellisesti pääsevänsä osalliseksi yhteiskunnallisesta noususta: puhtaaseen ilmaan kadunlakaisijaksi. Lisäksi elokuvan lavastus korostaa yhteiskunnallista arkkitehtuuria, sillä Chico asuu ullakkokamarissa (nimen ”Seitsemäs taivas”), josta on näköala yli Pariisin ja jossa hän löytää rakkauden Dianen seurasta.

Terveen järjen mukaan kirjain (symboli) on yleensä vähemmän tärkeä kuin henki (todellisuus). Kirjain tappaa: se merkitsee hengen köyhtymistä. Melodraamassa tällä suhteella on kuitenkin syvempi luonne. Kirjain on hengen intuitiota ja hengen kirjaimen alkuperäinen yhteys palautuu ennalleen. Jonkun rituaalin sanojen ja eleiden jäljittely, toiminta joka tavallisesti luokitellaan ”symboliseksi hyvitykseksi” ilmentää melodraamassa usein henkeä paremmin kuin sovinnainen ”todellisuus”. Niinpä kun Chico saa kuulla, että Diane on pidätetty, hän julistaa rohkeasti: ”Hän on vaimoni”. Näin sanoista (kirjaimesta) tulee todellisuutta (henki). Melodraaman henkilöt joutuvat usein esittämään tällaista päättävää oraakkelia. Polisin valvonnan alla Chicon ja Dianen on elettävä muutamia päiviä yhdessä. Se merkitsee heille tilaisuutta syödä aamiaista yhdessä, mikä edelleen ilmentää, että he rituaalin ”kirjaimen ”mukaan jo ovat mies ja vaimo.

Nämä huomautukset soveltuvat yhtä lailla elokuvan päätökseen: on selvää, että kun henkilöt tekevät viittauksia ”taivaaseen”; he tarkoittavat sitä useammassa kuin sanan yhdessä mielessä. Toisin sanoen, se mikä Borzagen melodraamoissa näyttää olevan symbolista, on luultavasti totta ja se, mikä näyttää todelta, on luultavasti symbolista. ”Taivas” on tyylitelty kuva, mutta myös enemmän, samalla kun pariisilainen ullakkokamari, jota ilmaus näyttää merkitsevän, on lisäksi ”todellisen” lavastuksen heijastuma mielikuvituksessa. Äärimmäisen kaavamaisesti sanottuna symboli on totta, kun taas realismi on ”vain” symbolista.

– Jean-Loup Bourget (Positif, heinä-elokuu 1976, s. 183-184)