BADDING (2000)

Ohjaaja
Markku Pölönen
Henkilöt
Janne Reinikainen, Peter Franzén, Karoliina Blackburn
Maa
Suomi
Tekstitys
English subtitles
Ikäraja
K12
Kesto
103 min
Teemat

Pölösen kolmannen elokuvan ”suurin totuus on musiikki”, kuten ohjaaja itse on lausunut. Kuvitteellisessa tarinassa Rauli ”Badding” Somerjoki tekee paluuta 1980-luvulla. Takaumien, fantasiajaksojen ja upeiden musiikkinumeroiden kautta katsoja tutustuu herkkään, esiintymiskammoiseen mieheen, joka hurmaa kuulijansa, muttei itseään.

***

Badding oli Markku Pölösen neljäs teatterielokuva Onnen maan (1993), Kivenpyörittäjän kylän (1995) ja Kuningasjätkän (1998) jälkeen. Pölönen on kertonut ihailleensa Rauli ”Badding” Somerjokea (1947-1987) jo 1970-luvulla, mutta varsinaisen sysäyksen Baddingiä käsittelevään elokuvaan antoivat Heikki Metsämäen ja Juha Miettisen elämäkerran (1996) ja Baddingin koko tuotannon sisältävän cd-boksin (1997) ilmestyminen. ”Aki Kaurismäen Sputnik-kustanne Badding, Rauli Somerjoen elämä ja laulut oli ehdottomasti se niitti ja peruspohja, että elokuva ylipäänsä on syntynyt”, Pölönen tunnusti ensi-illan kynnyksellä. ”Kun Metsämäki tuli elokuvan toiseksi käsikirjoittajaksi, mulla oli sellainen hyvä kaikupohja, että pystyimme luotaamaan missä mennään, ovatko nämä elokuvaan suunnitellut kohtaukset mahdollisia Baddingin kohdalla. Suuret rakenteelliset ratkaisut kirjoitettiin aika varhaisessa vaiheessa ja päädyttiin olla kuvittamasta mitään varsinaista elämäkertaelokuvaa.” (Demari 18.8.2000).

”Kirjoitimme yhdessä Heikki Metsämäen kanssa Badding-käsikirjoitusta loitontuen koko ajan kauemmaksi tavallisesta elämäkertaelokuvasta”, Pölönen lisäsi Liken julkaiseman käsikirjoituksen alkusanoissa. ”Lopputulos on sekoitus elämäkertatietoja, laulujen sanoja, kirjoittajien omia muistikuvia ja klangia, joka syntyy kun yksityinen ja yhteinen historia lomittuvat.”

”Tämä ei ole totta. Tämä ei ole valhetta. Tämä on satu.” Näin Pölönen määritteli elokuvan jo alkuteksteissä ja korosti useissa yhteyksissä tarinan fiktiivisyyttä. ”Ei kenenkään ihmisen elämänkaari noudata kunnollista näytelmän dramaturgiaa, on pakko dramatisoida. Henkilökuvan kautta kerrotaan yleisemmistä asioista. Se on jonkinlainen sulatusuuni, jossa faktat sekoittuvat tunnelmiin ja tunteisiin, joita tässä tapauksessa Baddingin musiikki kantaa. Badding pani niin paljon omaa ajatteluaan ja tunne-elämäänsä musiikkiin, että oikeastaan tämän elokuvan olisi pystynyt tekemään pelkästään musiikista.” (Etelä-Suomen Sanomat 17.8.2000). ”Eräänlainen sukulaisteos on Milos Formanin Amadeus. Kummankin elokuvan suurin totuus on musiikki. Esimerkiksi Baddingin lapsuudenystävä Ossi on sulatusuuni, jonka hahmossa yhdistyvät neljän tai viiden todellisen hemmon piirteitä. Muutenkin kohtaukset ovat umpikierosti kirjoitettuja. Ne ovat todellisten tilanteiden sukulaisia, jotka ihan hyvin olisivat voineet tapahtua. Musiikkitermejä käyttäen voisi sanoa, että elokuvaa soitetaan nuotin vierestä.” (Kaleva 4.8.2000).

Baddingin tulkiksi kiinnitettiin Janne Reinikainen (s. 1969), free lance -näyttelijä, joka oli valmistunut Teatterikorkeakoulusta 1995 ja joka oli nähty sivuosissa elokuvissa Ristilukki (1993) ja Suolaista ja makeaa (1995) sekä varsin keskeisessä roolissa tv-sarjassa Studio Julmahuvi (1998). Myös Reinikainen oli lukenut Metsämäen ja Miettisen kirjan ja kiinnostunut aiheesta: ”Tiesin kolme vuotta sitten kirjaa lukiessani, että Markku oli tekemässä Baddingistä elokuvaa”, Reinikainen tunnusti. ”Soitin hänelle ja kerroin olevani kiinnostunut roolista. Monisyinen tarina kiehtoi kovasti. Rokki, sarjakuvat, sadut ja suomalainen juurimusiikki muodostivat todella kiinnostavan kokonaisuuden.” (Aamulehti 12.8.2000).

Reinikainen valmistautui rooliinsa lukemalla Badding-teoksen useaan kertaan, katsomalla harvoja säilyneitä tv-tallenteita, kuuntelemalla Baddingin musiikkia sekä ennen kaikkea Metsämäen keväällä 1986 tekemiä haastattelunauhoja: ”Eniten apua oli Baddingin elämäkerran kirjoittajan Heikki Metsämäen vanhoista kaseteista, joille hän oli haastatellut Somerjokea. Niitä kuunnellessa alkoi hahmottua toisenlainen Badding: huumorintajuinen verbaalikko ja velikulta. Tv-ohjelmissa Badding oli pakahtua ujouteensa. Hän oli sulkeutunut ja urahteli lauseen silloin tällöin. Niiden perusteella Badding olisi jäänyt hyvin ohueksi.” (Trendi 9/2000).

Naispääosan esittäjä Karoliina Blackburn (s. 1972) oli valmistunut Tampereen yliopiston näyttelijätyön laitokselta 1997 ja työskennellyt sen jälkeen Tampereen Työväenteatterissa. Hän oli esiintynyt Pölösen tv-elokuvassa Abiel (1995) ja näytteli myös tv-sarjassa Hovimäki (2000).

Pölönen ja Metsämäki tekivät Baddingistä viisi käsikirjoitusversiota vuosina 1998-99, ja vielä kuvauskäsikirjoitukseen lisättiin monia tärkeitä kohtauksia. Pölösen kirjoittama satu Rauli Rusakosta ja Ossi Oravasta Baddingin omana kertojanäänenä liitettiin mukaan vasta leikkausvaiheessa. Tällöin myös poistettiin Baddingin monologi kuolemasta, jakso jossa Badding ja hänen äitinsä selailevat lintupiirroksia ja Ossin taustaa selvittävä kohtaus taksiasemalla – siihen liittyen Heikki Kujanpään rooli taksi-isäntä Latena jäi pois. Niin ikään leikkausvaiheessa lyhennettiin kohtausta jäähallin pukuhuoneessa sekä Radio City -jaksoa. Lopputeksteissä esiintyvät Marinella Reinikka ja Sami Vartiainen olivat mukana alkukaavailuissa, mutta eivät performanssitanssijoiden lopullisessa ryhmässä. Kimmo Taavila kuvasi making of -materiaalia, mutta sitä ei koostettu esityskuntoon.

Badding kuvattiin useissa jaksoissa kesän ja syksyn 1999 mittaan sekä talvella 2000, kaikkiaan 43 kuvauspäivässä. Elokuvan kantaesitys järjestettiin Someron Jukolassa 2.8.2000, ja kaksi päivää myöhemmin se nähtiin vielä Savonlinnan elokuvajuhlilla ennen valtakunnallista ensi-iltakierrosta, joka käynnistyi 18.8. 34 kopion voimalla yli 30 paikkakunnalla. Ensi-iltaan liittyi eräänlaisina oheistapahtumina Huvilateltan Badding-konsertti 21.8.2000, Inhimillisen tekijän Badding-keskustelu TV2:ssa 8.8.2000 sekä Peter von Baghin ohjelman Lähikuvassa Rauli ”Badding” Somerjoki (1983) uusinta TV2:ssa 30.8.2000.

Noin 215 000 katsojallaan Badding oli vuoden toiseksi paras kotimainen yleisömenestys Levottomien jälkeen ja se toi Jussi-patsaat Janne Reinikaiselle, kuvaaja Kari Sohlbergille, lavastaja Minna Santakarille ja puvustaja Tiina Kaukaselle. Markku Pölönen jatkoi ohjaajauraansa elokuvissa Emmauksen tiellä (2001) ja Koirankynnen leikkaaja (2004).

– Suomen kansallisfilmografia 12:n (2005) mukaan