12. Elokuva ja psyyke -seminaarin aiheena on katse, sillä elokuva on katseen taidetta. Katseet kohtaavat elokuvissa kirjaimellisissa ja vertauskuvallisissa merkityksissään.

Elokuva ja psyyke -kokonaisuuteen liittyy seminaari (ilmoittautumistiedot alla) sekä seminaarin ulkopuolella järjestettäviä normaalihintaisia elokuvanäytöksiä, jotka ovat avoimia kaikille.

Vain seminaarissa esitettävät elokuvat:

Tuote: nainen (Not a Love Story: A Film About Pornography, 1981)
Elokuvapornografian perusoletus on suuri illuusio, että erotiikkaa voidaan lisätä näyttämällä enemmän. Bonnie Sherr Kleinin kriittinen dokumenttielokuva on aikansa lapsi, joka kertoo yhtä paljon omista asenteistaan kuin kuvaamastaan ilmiöstä.

Matka minuksi (2014)
Mina Laamon visuaalisesti tenhoava dokumenttielokuva kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka rakentavat minäkuvaansa julkisissa blogeissa, teemoina muoti, ruoka ja anoreksia. Teos tarjoaa johtolankoja teemaan ”minuus meidän aikanamme”.

Film by Samuel Beckett (1965)
Piispa Berkeleyn lause “Oleminen on havaituksi tulemista” on Samuel Beckettin mottona elokuvassa Film, jonka Alan Schneider ohjasi irlantilaiskirjailijan ohjeita noudattaen. Pääosassa on Buster Keaton yhdessä viimeisistä rooleistaan.

Myös yleisönäytöksissä esitettävät elokuvat:

Andalusialainen koira (1928)
Luis Buñuelin ja Salvador Dalín surrealistinen esikoiselokuva alkaa hyökkäyksellä silmää vastaan.

Kaupungin valot (1931)
Charles Chaplinin ensimmäisessä äänielokuvassa näkemisen teema esiintyy monin tavoin. Itsetuhoisa miljonääri ”näkee” kulkurin vain humalassa. Kulkuri auttaa sokeaa neitoa saamaan näkönsä takaisin

Vertigo – punainen kyynel  (1958)
Filosofi Heikki Nyman antoi Vertigo-tutkielmansa alaotsikoksi “rakkaus kuvaan”. Kuva on Hitchcockilla tavallisesti harhakuva, ja näkemisessä on Nymanin tulkinnassa kyse havaitsemisesta filosofisessa mielessä. On kysymys olemuksesta ja ilmiöstä.

Seminaari
ELOKUVA JA PSYYKE 12: KATSE

Tervetuloa kahdenteentoista elokuvasymposiumiin 15.–16.3.2019 Kino Reginassa (Keskustakirjasto, Töölönlahdenkatu 4, Helsinki). Symposium tarjoaa mahdollisuuden keskustella elokuvista psykoanalyysin näkökulmasta. Tapahtumaan liittyy myös iltatilaisuus ravintola Vaakunan Kaare-salissa pe 15.3. (Kaivokatu 3). Osallistumismaksu symposiumiin on 175 euroa, lisäksi iltatilaisuus 55 euroa (buffetpöytä). Ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla tilille FI5713303000124803 / Olli Lilja joko pelkästään 175 euroa (päivät) tai 230 euroa (päivät ja iltatilaisuus).  Sekaannusten välttämiseksi merkitsethän tiedonannoksi oman nimesi ja puhelinnumerosi, ei pelkästään yrityksen nimeä. Kymmenen ensimmäiseksi ilmoittautunutta opiskelijaa pääsee mukaan 80 euron hintaan. Päivien kirjasarjan kirjoja voi ostaa symposiumin kirjamyynnistä tai mailitse helsingin_psykoterapiaseura@hotmail.fi. Symposiumissa julkaistaan kirja Elokuva ja psyyke 5: Lapsi oudossa maailmassa (2019), jonka voi myös maksaa ennakkotilauksella à 30 euroa.

1.3.2019 mennessä tehdyistä peruutuksista osallistumismaksu palautetaan, tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista osallistumismaksua ei palauteta. Esteen sattuessa osallistujan voi vaihtaa. Oikeudet ohjelmamuutoksiin pidätetään.

Tiedustelut: helsingin_psykoterapiaseura@hotmail.fi

Seminaarin aikataulu

15.–16.3.2019 Kino Reginassa (Keskustakirjasto, Töölönlahdenkatu 4, Helsinki)
Järjestäjät: Suomen Psykoanalyyttinen Yhdistys, Helsingin Psykoterapiaseura ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI)

PERJANTAI 15.3.2019

8.00  Ilmoittautuminen
8.50  Avauspuheenvuoro
9.00  Luis Buñuel & Salvador Dalí: Andalusialainen koira (Un chien andalou, 1928), 22 min * suom. tekstit
9.25  Alustus: Mikael Enckell / pj. Harri Stenberg
10.00  Alustus: Timo Kaitaro
10.30  Charles Chaplin: Kaupungin valot (City Lights, 1931), 87 min * suom. tekstit / svensk text
12.00  Lounastauko
13.30  Alustus: Stig Hägglund / pj. Vesa Manninen
14.30  Bonnie Sherr Klein: Tuote: nainen (Not a Love Story: A Film About Pornography, 1981), 69 min * suom. tekstit / svensk text
15.40  Kahvitauko
16.10  Alustus: Hannu Säävälä / pj. Ilpo Lahti – tilaisuus päättyy klo 17.10
17.30  Iltatilaisuus ravintola Vaakunan Kaarre-salissa (Kaivokatu 3)

LAUANTAI 16.3.2019

9.00  Alfred Hitchcock: Vertigo (1958) 128 min * suom. tekstit / svensk text
11.10  Kahvitauko
11.40  Alustus: Susanna Välimäki / pj. Antti Alanen
12.10  Alustus: Aune Raitasalo
12.40  Alustus: Juhani Pallasmaa
13.15  Lounastauko
14.45  Mina Laamo: Matka minuksi (2014) 75 min
16.00  Alustus: Mina Laamo 40 min / pj. Anna Lilja
16.40  Alan Schneider: Samuel Beckett’s The Film (1965, pääosassa Buster Keaton) 20 min
17.00  Alustus: Christel Airas / pj. Kristiina Kuula – tilaisuus päättyy klo 17.45

Päivien suunnittelu: psykoanalyytikot Johanna Eväsoja, Kristiina Kuula, Ilpo Lahti, Anna Lilja, Vesa Manninen ja Harri Stenberg sekä Antti Alanen (KAVI).

Teemaan kuuluvat elokuvat